sunnuntai 24. heinäkuuta 2011

Parisuhdekurssi miehille osa 1

Ihmisen tärkein päämäärä on paritella. Ihminen parittelee lisääntyäkseen.  Hyvin viisaat ihmiset ovat selittäneet asian niin, että on kysymys geenien salaliitosta: Geenit pyrkivät lisäämään itseään ja tässä touhussa ihminen on  vain tahdoton sätkynukke. Tämä lisääntymistavoite aiheuttaa kaikkea muuta. Ensinnäkin ihmisen pitää pysyä hengissä, jotta hän pystyy parittelemaan. Siksi pitää syödä ja regoida uhkaan. Ihmisen aivot ovat evoluution saatossa kokeneet mutaation toisensa jälkeen. Mutta aivoissa pikkuvaivot ovat se osa, jonka mukaan ihminen toimii. Tämä on se osa, joka on yhteinen monilla muillakin eläimillä. Pikkuaivot ratkaisevat, että miten menetellä, kun joutuu uhatuksi. Sillä on kolme tapaa menetellä: Hyökätä, leikkiä kuollutta tai paeta. Kuten kerroin - ihmiselle on tämän aivo-osan päälle tullut evoluution saatossa kaikkea aivan turhaa ja tarpeetonta, kuten aivojen kuorikerroksia sun muuta. Pelkästään pikkuaivoilla tulisimme parhaiten toimeen. Oikeastaan näistä muista aivon osista on vain haittaa.
Nyt joku kysyy, että miten nämä asiat liittyvät parisuhteeseen? No minä selitän.
Parisuhteessa nainen on paljon herkempi huomaamaan sen milloin hän joutuu uhatuksi. Jos mies juo sohvalla olutta, eikä ole älynnyt viedä roskia ulos, niin nainen heti näkee, että nyt häntä uhataan. Tai mies katsoo kuinka Mette ennustaa säätä, niin ei hän voi kuvitellakaan, että joku voisi kokea itsensä uhatuksi. Mutta nainen herkkänä oliona tietää, että nyt hän on joutunut uhatuksi. Näissä tilanteissa nainen pikkuaivojensa ohjaamana hyökkää. Ja kun hän hyökkää, silloin miehelle ei jää epäselväksi se, että nyt hän on uhattuna. Nyt olemme asian ytimessä. Nyt miehen pikkuaivojen pitäisi ohjata miestä. Eikä voi toivoa muuta kuin, että ne ohjaavat oikein. Kaikista tyhmintä mitä mies voi tehdä on hyökkäys. Paljon järkevämpi tapa kohdata uhka on leikkiä kuollutta. Mutta jos katsoo esimerkiksi Metteä, niin se ei luontevasti onnistu. Siksi paras ja järkevin ratkaisu on paeta. Ongelmana on se, että jos pikkuaivoissa on ohjelmoituna väärä tapa, niin kuinkas sen muutat?

keskiviikko 20. heinäkuuta 2011

Tauteihin

Äitini kanssa tapasin alkuasukkaan Mäntyharjun torilla. Nainen valitteli vaivojaan ja kehui käyttävänsä luontaislääkkeitä. Oli hilkulla, etten sanonut, että lumelääkkeet ovat myös tehokkaita. Onneksi hillitsin kieleni, sillä luontaislääkkeissä ja lumelääkkeissä teho perustuu hyvin paljon samoihin aineisiin.  Siksi epäillys heikentää lääkkeein vaikutusta. Myöhemmin kun mietin tilannetta, niin oli toinenkin hyvä syy olla hiljaa. Tarkemmin mietittyäni, niin luontaislääkkeissä on sellaisia hyviä asioita, joita en ollut tullut ajatelleeksi. Jos vertaillaan lääketehtaiden valmistamia lääkkeitä ja luontaislääkkeitä, niin luontaislääkkeet ovat parempia monessa asiassa. Olen tähän koonnut luettelon niistä asioista, joissa luontaislääkkeet ovat parempia kuin lääketehtaiden valmistamat. Ensinnäkin luontaislääkkeissä lääkkeen valmistajien ja myyjien kate on moninkertainen verrattuna lääketehtaiden ja apteekkien katteisiin. Toinen hyvä puoli luontaislääkkeissä on se, että lääkkeiden hinnoista ei koskaan valiteta, vaikka katteet ovat melkoisia. Kolmas hyvä puoli on se, että luontaislääkkeein myyjät ja valmistajat eivät koskaan ole vastuussa siitä, ettei lääke vaikuta, eikä myöskään siitä, jos lääke aiheuttaa vahinkoa. Joku voi nyt epäillä, että nämä ominaisuudet eivät olisi hyviä asioita. Mutta vakuutan, että ovat, sillä keksin juuri, että minähän voin ruveta joko valmistamaan tai myymään luontaislääkkeitä. Pääsisin aivan toisenlaisille palkoille kuin mitä opetustyössä pääsen. Ties vaikka saisin talon maksettua.

perjantai 1. heinäkuuta 2011

Auringonpilkut 3

Eteläsuomen Sanomat eivät julkaisseet vastinetta Eelis Pulkkisen kirjoitukseen, joten jotta en sortuisi tuhlailuun, niin laitan sen kirjoituksen plokiini lyhennettynä ja terävöitettynä. 
Elis Pulkkinen vihajili ilmastonmuutoksesta sellaisia asioita, jotka ovat täyttä puppua. Vain muutamaan puutun. Muuten käytän kirjoitusta aasinsiltana tieteellisen arvioinnin oppituntiin. 

Pulkkinen vihjaisi, että, koska äkkivihreät ja demaritantat uskovat ilmastonmuutokseen, niin se todistaa että ilmiö on perätön. Tietenkin on suuri houkutus arvioida jonkun todenmukaisuus sen mukaan, että jokin täysin pösilö on jotain mieltä. Totuus on siis täysin päinvastainen kuin mitä tämä pösilö on mieltä. Mutta totuutta tässä asiassa ei saa selville siitä, mitä mieltä nämä kaksi ryhmää ovat asiasta. Kuten siitäkään, että mitä putkimiehet tai kotirouvat ovat asiasta. Eikä totuus selviä kansanäänestyksellä. Mutta miten saada selvyys totuudesta, kun eri ammattiryhmien mielipide sitä paljasta, eikä kansanäänestys eikä oma lämpömittari? Tässä pätee sama kuin muissakin tieteen haaroissa: On pakko uskoa niitä, jotka työkseen asiaa tutkii. Mutta tässäkin on ongelma, sillä on muutamia tutkijoita, jotka väittävät ettei koko ilmiötä ole olemassakaan.  Pitäisi siis ratkaista kumpia tutkijoita uskoo. Tapoja on monta. Yksi tapa on miettiä, mitä kumpaankin uskominen merkitsee. Jos uskoo jälkimmäisiä, niin silloin voi elää yhtä surutonta elämää kuin aikaisemminkin. Jos taas uskoo ensimmäisiä, niin silloin pitäisi huolestua ja muuttaa omaa elämäänsä. Tätä menetelmää voi muutenkin soveltaa omaan elämäänsä: Uskotaan sellaisiin asioihin, joihin uskomalla voi viettä juuri sellaista elämää kuin haluaa elää. Toinen menetelmä on heittää kolikkoa ja uskoa siihen mitä kolikko näyttää. Kolmas tapa on arvioida kumpaan vaihtoehtoon uskoo useampi alansa tutkija - se teoria voittaa, johon useampi uskoo. Neljäs tapa on arvioida tutkijoiden ja tutkimusten luotettavuus. Tiedemaailmassa puhutaan lähdekritiikistä. Olen tähän koonnut viisi merkittävää asiaa, joilla tavallinenkin ihminen voi arvioida teortian luotettavuutta.  1.  Teorian uskottavuus.  2. Teorian mittaus.  3. Mittausten luotettavuus.  4.  Tutkijoiden luotettavuus.  5.  Kuka maksaa tutkijoiden palkat? 
Nimitän tässä ilmastonmuutokseen uskovia tiedemiehiä kirjaimella A ja muutosta epäileviä kirjaimella B. Ensimmäinen kohta: Ryhmän A teoriaa ei ole pystytty kumoamaan, sinsijaan monet ryhmän B teoriat ovat jopa fysiikanlakien vastaisia. Kakkos ja kolmos kohta: Riippumattomat mittaukset tukevat ryhmän A teorioita. Yksi esimerkki B ryhmän mittauksien suhteesta teoriaan on auringonpilkkuteoria. B ryhmän tutkiojat väittävät, että auringonpilkut ovat ainoa selitys ilmaston lämpenemiselle. Heidän uskoaan ei hetkauttanut vähääkään se tosiasia, että viime vuonna auringon aktiivisuus oli minimissään ja silti se vuosi oli maapllon lämpimin vuosi. Nelos kohta: Ryhmän A tutkijat ovat eri puolilla maapalloa eri yliopistoista valmistuneita alansa huippuja, jotka ovat jakaantuneet hyvin erilaisiin yksiköihin. Bee ryhmän tutkijat ovat tilastotieteilijöitä. Yksi merkittävä B ryhän tutkijoista on useampi heppu, jotka aikoinaan olivat tupakkatehtaiden palkkalistoilla. He olivat lääketieteen huippuasiantuntijoita, jotka todistivat, ettei tupakka aiheuta syöpää. Nyt nämä samat heput ovat öljy-yhtiöiden palkkalistoilla ilmaston huippututkijoina. He todistavat, että bensiiniä ja öljyä voidaan huoletta ostaa ja polttaa, sillä kasvihuoneilmiötä ei ole olemassa. Viides kohta: B ryhmän osuus tästä palkan maksajasta tuli jo selvitettyä. Kun B ryhmäläiset saavat palkkansa tai palkkionsa yhdeltä selkeältä taholta: Fossiilisten polttoaineiden tuottajilta, niin A ryhmän edustajilla ei ole yhtä selvää yksittäistä palkan maksajaa. A ryhmäläiset toimivat lukuisten eri valtioiden erilaisissa yksiköissä, kuten suomen ilmatieteenlaitoksella, eri maiden yliopistoissa, nasassa... Luettelosta tulisi malko pitkä, jos kaikki mainitsisin. Loppupäätelmä tästä analyysista on se, että ryhmän B ihmisiä on väärin nimittää ilmastoskeptikoiksi ja heille olisi keksittävä uusi osuvampi nimi. Ja miksi asiaa kaunistella? Nimitettäköön heitä ilmastotieteen huuhaaukoiksi.