Raamattu 3

Luen raamattua. Olen jo ylittänyt puolenvälin. Raamattua luen siksi, että lukemiskilpailun luetteloon haluan vähän arvokkuutta. Mutta minusta on alkanut tuntua, että luen sitä kirjaa jotenkin väärin. Tuntuu, että pitäisi olla hurskaampi asenne.  Mutta en ole varma, että mikä olisi oikea asenne? Dekkarista raamattu eroaa monella tavalla. Dekkarissa murha tapahtuu yleensä kirjan alussa, mutta raamatussa vasta aivan lopussa. No tehdäänhän raamatussa murhia jatkuvasti. Alusta asti siinä murhataan tuhansia ja taas tuhansia ihmisiä. Siinä murhataan kokonaisia kansoja. Mutta nämä murhat eivät ole mitenkään merkittäviä verrattuna Jeesus-sedän murhaan. Toisessakin asiassa raamattu eroaa kunnon dekkarissa ja se on se, että raamatussa ei oikeastaan paljasteta murhaajaa. Jotenkin jää epäselväksi onko murhaaja israelilainen rahvas? Vai ylipapit? Vai roomalaiset virkamiehet?
Ehkä suotta murehdin sitä, etten lue kirjaa oikealla asenteella, sillä tuntuu, että tätä kirjaa luetaan hyvin eri tavalla. Jotkut pitävät sitä biologian oppikirjana, tai tähtitieteen, tai historian. Onpa niitäkin, jotka pitävät sitä lakikirjana. Lakikirjana pitämiseen suhtaudun erittäin suurella varauksella. Tämä johtuu siitä, että olen aivopesty niin, että olen tottunut ja hyväksynyt pohjoismaisen tavan soveltaa lakia. Minun on vaikea hyväksyä raamatun tapaa tuomita. Siinä tuntuu olevan erittäin suuri sattumanvaraisuus, mielivaltaisuus ja julmuus vallitsevana periaatteena. Mutta kuten jo kerroin: Minut on aivopesty.
Jos ajattelee raamattua biologian ja tähtitieteen ja historian oppikirjana, niin vaikea on pitää missään näissä suhteessa kirjaa pätevänä. Suurin vika on epämääräisyys. Ei siinä kovinkaan seikkaperäisesti seivitetä eläinten käyttäytymisestä, ei tähtien synnystä, ei mainita vuosiluvuista tai kestoista juuri mitään. Havainnollistavat kaaviot, taulukot ja kartat puuttuvat täysin. Selitetään siinä kuinka monta sataavuotta kukin henkilö eli, mutta ei sitä, että kuinka kauan jotkin sodat kestivät, tai orjuus. Ainoita harvoja kohtia, missä kerrotaan kestoista on ihmisen ja maailman luomista kertovassa osassa. Raamatussa kerrotaan, että ihminen luotiin viidentenä päivänä. Mutta ei kerrota, että käyttikö hän siihen koko päivän, vai tekikö hän ihmisen virka-aikana? Tekikö hän lyhennettyä työpäivää vai joutuiko käyttämään ylityötunteja? Kun ottaa huomioon sen, että samana päivänä hän loi myös muita elukoita, niin ei hän ole voinut käyttää ihmiseen koko päivää. Lisäksi siinä jotenkin epämääräisesti kerrotaan kuudennesta päivästä, että silloin kaikki tuli valmiiksi - tai jotain vastaavaa. Hämmennystä aiheuttaa myös se, että raamatun väittämä aika ja muista lähteistä saatu aika poikkeaa toisistaan niin paljon. Jos oletamme, että raamatun mukaan ihmisen luomiseen on kulunut tasan yksi päivä, niin muista lähteistä saadun tiedon perusteella ihminen on kehittynyt viidessä miljoonassa vuodessa. Näiden kahden tietolähteen väittämän ajan ero on 4 999 999 vuotta ja 364 vuorokautta. Hämmennystä aiheuttaa se, etten tiedä kumpaa lähdettä minä uskon.
Vielä suurempi ero on maapallon luomisessa. Jumala kertoo tehneensä maapallon päivässä tai kahdessa ja muitten lähteiden mukaan siihen on kulunut aikaa 10 miljardia vuotta. Vaikka ihmisen luomisessa en pysty sanomaan kumpi lähde on väärässä, niin maapallon luomisessa epäilen vahvasti sitä, että ei kymmenen miljardin vuoden hommaa tehdä päivässä kahdessa. Se jo epäillyttää, että Jumala ei oikein suoraan kerro, että menikö siinä hommassa yksi päivä vai kaksi päivää. Jos ei tarvitse tämän tarkemmin kertoa työnantajalle, että menikö hommassa päivä vai kaksi päivää merkitsee sitä, että tässä hommassa ei ole tulosvastuuta.  Vai olisiko niin, että se todistaa juuri tulosvastuusta? Miltä näyttääkään työntekolistassa, että on tehnyt kymmenen miljardin vuoden työn päivässä parissa? Kyllähän se näyttää hienolta. Mutta tämmöisessä liioittelussa on omat vaaransa. Työnantaja tämmöisen urakan jälkeen hyväksyy kyllä sen, että ei ole kovinkaan tarkkaan kerrottu, että menikö siinä päivä vai kaksi päivää. Voi antaa jopa pari ylimääräistä vapaapäivää. Onhan se aikamoinen saavutus tehdä kymmenen miljardin vuoden työ päivässä! Mutta hyvin pian hän rupeaa kyselemään, että mitäs olet puuhannut sen lopun ajan, mitä jäi siitä kymmenestä miljardista vuodesta. Siinä joutuukin selittelemään, eikä mieluusti enää voi kertoa, että oikeasti tein tätä hommaa koko tämän ajan. Ehkä tämä syy liioitteluun onkin se, että Jumala kauhistui, että kuinka paljon häneltä kului aikaa maapallon tekemiseen ja siksi  hän päätti kaunistella hiukan tekemisiään. Mutta sitten se, miten hän on selittänyt sen ajan, jolloin hän ei muka ole ollut valmistamassa maapalloa? Luulen, että hän on selittänyt tehneensä paperihommia. Se on hyvä selitys, sillä niihin hommiin voi käyttää loputtomasti aikaa, eikä se näy missään, eikä kukaan pysty sanomaan,  että onko siihen käytetty kymmenen miljardia vuotta vai muutama tunti.
Moitiskelin raamatun heppoisuutta tieteellisinä oppikirjoina. Pitää korostaa sitä, että olen lukenut hiukan yli puolenvälin, enkä tiedä muuttuuko se kirja vähän tarkemmaksi kirjan lopussa vai ei. Ties vaikka siihen tulee hyvinkin tarkkaa tietoa näistä asioista.

Irlanninterrieri ja hänen omistajansa

Aina sanotaan, että koira muistuttaa isäntäänsä - tai päinvastoin. Maailma on täynnä väitteitä, joten päätin tutkia tämän väitteen paikkansapitävyyden. Menetelmä on helppo: Luettelen koiran ominaisuudet ja sitten luettelen omistajan ominaisuudet ja katson kuinka moni ominaisuus on sama.

Irlanninterrieri on:
Leikkisä, ihmisystävällinen, ei hauku juuri koskaan - jos haukkuu, niin haukkuu vain tarvittaessa, ei ole rähinäaltis, on suurpiirteinen pienten asioiden suhteen, mutta jos on kysymys tärkeästä asiasta, niin puolustaa sitä raivokkaasti ja pelottomasti, ei ole pitkävihainen.

Millaisia me irlanninterrierin omistajat sitten olemme:
Tosikkoja ja huumorintajuttomia, haukumme kaikkea ja kaikkia pienimmästäkin syystä, aloitamme mielellämme riidan pikkuasioista, isoista asioista emme uskalla aloittaa riitaa, koska olemme luonteeltamme pelkureita ja isoissa asioissa joutuisimme riitelemään niin kauan, että pelkuruutemme paljastuisi, loukkaannumme helposti, emmekä koskaan unohda, jos joku on tehnyt meille joskus vääryyttä.

Tämän listan luettuani on pakko todeta, että irlanninterrierin omistaja on täsmälleen vastakohta lemmikilleen.
Mistä sitten tämmöinen väiten samankaltaisuudesta on syntynyt? No ihminen on eläinlaji, joka on mestari pettämään itseään. Kai homma menee niin, että ihminen hankkii sellaisen lemmikin, jonka ominaisuuksia hän alitajuisesti ihailee, koska hänellä itsellään ei ole näitä ominaisuuksia. Sitten hän elää lemmikkinsä kanssa ja näkee ja ihailee tämän elukan ominaisuuksia - tietenkin alitajuisesti. Kun hän on riittävän kauan elänyt koiransa kanssa hän rupeaa ymmärtämään, että tässä taloudessa on joku, jolla on tämmöiset ominaisuudet. Hän kyllä huomaa, että koiralla ne on. Mutta sitten hän ajattelee, että koska koiralla ovat nämä ominaisuudet, niin kai ne ovat hänelläkin. Aikansa näin ajateltuaan hän rupeaa uskomaan tähän ajatukseensa. Tästä syntyy sitten se hokema.
Kiinnostaisi tietää onko muillakin roduilla samoin? Ovatko esimerkiksi saksanpaimenkoiran omistajat ihmisiä, jotka eivät suostu ojentamaan sokeriastiaa sitä pyytäneelle? Eivätkö he opi mitään uutta? Makaavatko he mieluummin sohvalla kuin tekevät kaikenlaisia temppuja? Ovatko he uskottomia?
Entä ovatko labdadorinnoutajan omistajat nuhaisia, koppavia, lapsia viihaavia ihmisiä, jotka kammoksuvat ulkoilmaa ja sitä, että joutuisivat tekemään jotakin?