Urheilijoiden patsaat

Mäkihyppääjille puuhataan patsasta. Tarjolle on kaksi vaihtoehtoa: Mielenkiintoisen tuntuinen patsas ja näköispatsas. Kumpikohan valitaan?
Taiteilija piireissä  ihmetellään usein, että miksi  urheilijoille tehdään aina niin huonoja patsaita?  Tähän kysymykseen monikin taiteilija on sitten todennut, että urheilijoiden saavutukset ovat niin mitättömiä, että on hyvä asia, että saavat myös huonon patsaan.
Rahvas ei kuitenkaan pidä urheilijoiden saavutuksia mitättöminä, joten tässä asiassa piilee arvoitus. Olen selvittänyt sen arvoituksen ja aion paljastaa plokin lopussa sen.
Ongelma on se, että urheilijat itse tai heidän ystävänsä sotkeutuvat taiteen tekemiseen ja määräävät millainen siitä pitää tulla. Onneksi he saavat näppinsä peliin vain urheilijoiden patsaissa. Tilanne olisi vähän sama kuin, että taiteilijat rupeaisivat määräilemään, että miten kunkin urheilijan pitää tätä urheilua harrastaa. Esimerkiksi kilpahiihdossa tulos voisi olla seuraava: Ei mitään ulkomaisia kotkotuksia, pitää hiihtää puusuksilla, voiteena terva ja ei mitään luistelu tyyliä - kyllä sen pitää olla vanhaa kunnon diakonaalia.
Taiteen tehtävä on herättää tunteita ja ajatuksia ja houkutella katsomaan asioita vähän uudella tavalla ja antaa elämyksiä. Mutta kun hiihtäjästä tehdään patsas, missä sillä on sukset jalassa ja se hiihtää, niin voiko mielikuvituksettomampaa ja typerämpää taideteosta tehdä? Tai jalkapalloilija pannaan juoksemaan ja pannaan pallo siihen jalan viereen - tismalleen yhtä typerä ajatus. Joku on perustellut näitä näköispatsaita sillä, että ne on rahvasta varten. Mutta mitä elämyksiä rahvas siitä saa, että patsaassa näytetään se asia, minkä jo kaikki tietävät: Siiri Rantanen Hiihtää, Jari Litmanen pelaa jalkapalloa. Ei mitään elämyksiä. Mutta jos he katselevat jotain muuta kuin toteavaa taidetta, niin tunteet kyllä heräävät. He ovat tuohtuneita, ehkä epäilevät, että heitä aiotaan huijataan tai he ihmettelevät. Aina kun tuon kaltaiset tunteet heräävät, niin silloin on mahdollista, että syntyy myös taiteellinen elämys. Voi tunteita syntyä myös taiteen tuntijalle, kun hän katselee näköispatsasta. Jos se on julkisilla varoilla pystytetty patsas, niin taiteen tuntija tuntee suuttumusta siitä, että julkisia varoja on haaskattu näin tyhjänpäiväiseen taiteeseen. Jos se on yksityisillä varoilla puuhattu veistos julkisella paikalle, niin taiteilija tuntee suuttumusta siitä, ettei julkisivulautakunta ole estänyt niin onnettoman patsaan pystyttämistä julkisille paikoille. Jos kerran urheilijoille pitää aina tehdä näköispatsas, niin minulla on rakentava ehdotus. Tehdään urheilijoista peruspatsas. Tämän peruspatsaan pää olisi riittävän epämääräinen ja asento sellainen, että patsaan asentoa hiukan muuttamalla ja liittämällä sopivaa rekvisiittaa saataisiin siitä taitoluistelijan patsas, tai jääkiekkoilijan tai seiväshyppääjän patsas. Tästä tehtäisiin muotti ja muotilla valettaisiin sitten näitä patsaita ja sitten paikan päällä liitettäisiin tarpeellinen rekvisiitta - maila tai keihäs tai muu - ja  asetettaisiin sopivaan asentoon.  Näin säästettäisiin rahaa ja taiteen tuntijalle voisi myös tulla taiteellinen elämys kun suomea kiertäessään jossain vaiheessa oivaltaisi, että näissä kaikissa urheilijoiden patsaassa onkin tismalleen sama kehon asento.
Lupasin paljastaa, että miksi urheilijoille aina pystytetään niin tyhjänpäiväisiä patsaita? Selvisi, että syynä on salaliitto. Urheilijoiden vihaajat ovat liittyneet salaliittoon keskenään. He vihaavat sitä, että urheilijoita palvotaan ja erityisesti he alkavat tuntea kateutta kun urheilijalle ryhdytään puuhaamaan patsasta. Kun tämä tapahtuu he ryhtyvät toimeen. He teeskentelevät olevansa urheilun ystäviä ja uskottelevat, että urheilijan saavutuksia kunnioitetaan tekemällä heistä tyhjänpäiväinen patsas. Tosin he varovat käyttämästä sanaa tyhjänpäiväinen ja käyttävät sen sijaan sanaa näköispatsas. Näköispatsas tarkoittaa samaa kuin tyhjänpäiväinen, mutta sitähän urheilija ei tiedä.