MOT4

    Se Markuksen idea kirjoittaa jotain myönteistä on vaivannut mieltäni.  Kun sitä asiaa mietti, niin tuntui aluksi, että se on hyvä idea.  Niin hyvältä idealta se tuntui, että päätin toteuttaa sitä niin, että jokaisen ploki kirjoituksen loppuun pistän aina jotain myönteistä. Olisi ollut liian uskaliasta kirjoittaa pelkästään positiivista asiaa. Siksi tämä päätös tuntui hyvältä - siis se päätös, että ensin ruikutan ja valitan ja loppuun sitten jotain positiivista. Se, että miksei kokonaan ja ainoastaan positiivista johtuu ainakin kahdesta asiasta. Ensinnäkin se voisi olla tottumattomalle vaikeaa. Toiseksi minulla on sellainen käsitys, että kun kirjoitan jostain epäkohdasta, niin ihmiset huomaavat tämän epäkohdan ja he ajattelevat. Kun he ajattelevat he muuttavat käyttäytymistään ja epäkohta katoaa maailmankaikkeudesta.  Tämä minun ajatukseni paljastaa minun olevan ylioptimistinen typerys, jolla on epärealistinen käsitys maailman muuttamisesta.  Voi sanoa, että sitten kun lopetan ruikuttamisen, niin silloin on käynyt joko niin, että maailmassa ei ole enää yhtään epäkohtaa tai sitten olen oivaltanut todellisuuden ja tiedän, että mitään ei ole enää tehtävissä ja minun ei kannata haaskata aikaani turhuuksiin vaan olueen ja kimuleihin.  Tunteella kun ajattelen tätä maailmaa, niin ajattelen, että minä voin omalta osaltani tehdä siitä paremman. Mutta kun ajattelen järjellä, niin lopputulos on aivan toinen. Otetaan esimerkki. Otetaan esimerkiksi ihmiskunnan pahin uhka kautta aikojen: Ilmastonmuutos. Tämä on uhka ihmiskunnalle. Siksi voisi kuvitella, että ihmiset olisivat siitä kiinnostuneita ja huolissaan. Tästä asiasta Linkola on puhunut viisikymmentä vuotta. Kaksikymmentä vuotta asia ei ole enää ollut uskon asia ja tiedemiehet varoittelevat aina vakavampaan sävyyn. Mutta miten ihmiset suhtautuvat asiaan? No suurinta osaa ei asia kiinnosta mitenkään.  Miten ihmeessä minä kuvittelen saavani parannuksia aikaan missään asiassa, jos viisaammat eivät ole saaneet mitään aikaan paljon vakavemmissa asioissa kuin mistä minä ruikutan.  No koska olen epärealistinen optimisti, niin jatkan ruikutusta.  Jatkan sitä sillä menetelmällä, josta sovin itseni kanssa: Ensin ruikutusta ja sitten jotain positiivista.  Tästä Markuksen ideasta seurasi vain jotain odottamatonta.  Kun olin ottanut haasteen vastaan ja kirjoittanut sen positiivisen jutun, niin huomasin, että keksin lisää positiivisia juttuja.  Kauhukseni huomasin, että tämä pani alulle kehityskulun, joka tulisi etenemään vastustamattomasti ja ehkä kiihtyvällä vauhdilla.  Huomasin keksiväni aina vain lisää myönteisiä asioita tästä maailmasta. En pystynyt mitenkään estämään niitten  ilmestyvän päähäni vaikka yritin tehdä mitään. Jo sellaisenaan tilanne oli hirveä, mutta sitten siihen tuli ne lieveilmiöt vielä päälle. Olinhan päättänyt, että plokiin jokaisen ruikutuksen jälkeen kirjoittaisin sen positiivisen asian. Tämän päätöksen mukaan minun pitäisi nyt aluksi kirjoittaa yksi ruikutus päivässä, jotta kerkeäisin kirjoittaa ne kaikki positiiviset asiat mitä mieleen vääjäämättä putkahtavat. Enkä millään jaksaisi, enkä viitsisi.  Ja entä sitten kun näyttäisi niitä tulevan kiihtyvään tahtiin? Pitäisikö minun viikon päästä kirjoittaa kaksi plokia päivässä ja kahden viikon päästä neljä?  Voisin tehdä niin, että pääsisin eroon isosta joukosta jos kirjoittaisin aina välillä plokin, jossa olisi pelkästään positiivisia asioita.  Mutta kun sovin itseni kanssa, että vain yksi per ploki, niin ei sekään onnistu.
Minun piti kirjoittaa MOT:stä, mutta nyt tämä tulikin täyteen tuosta jaarituksesta.  Enää se positiivinen juttu sopii tähän loppuun.
NAISET
Tämä positiivinen asia oli jo siinä edellisessä. Mutta tämä on nyt vähän eri kantilta kuin se edellinen. Edellisessä naisten positiivinen asia oli se, miten viisailta naisilta tulee älykkäitä ja silmiä avartavia ajatuksia. Siis silloin positiivinen juttu oli naisten viisaus. Nyt positiivinen juttu on se toinen asia, jota naisissa ihailen.