Tunteilua

Etelä-Suomensanomat sai minut piinalliseen tilanteeseen, kun ei julkaissut yleisönosaston kirjoitustani. Minä olen mahdottoman laiska. Yritän selvitä niin, että teen vain ihan sen mikä on aivan välttämätöntä, enkä aina sitäkään. Minua harmittaa tavattomasti se, että teen joskus jotain turhaa.  Tämä on toisaalta vähän piinallista, sillä aina kehuskelen laiskuudellani, mutta todella laiska ei viitsisi edes harmitella turhia tekemisiään. Kun kirjoitustani ei julkaistu, niin olin äkkiä tilanteessa, että olin tehnyt jotain aivan turhaan. Voisin julkaista kirjoituksen plokissani, jolloin en olisi kirjoittanut turhaan, koska se julkaistiin. Mutta lain mukaan plokikirjoituksen pitää olla asiattomampi kuin yleisönosaston kirjoitus. Joten joudun tekemään lisää työtä kirjoituksen eteen ja se harmittaa laiskaa miestä. Sisäisessä taistelussa päädyin siihen, että muokkaan hiukan sitä kirjoitusta ja julkaisen sen plokissa.

Tässä se tulee plokiin sovitettuna.

Heikki Luukkonen syytti kirjoitustani tunnepitoiseksi. Asiaa mietittyäni on minun pakko myöntää, että suhtaudun ilmastonmuutokseen melko tunnepitoisesti. Sekin minun on pakko myöntää, että tunnen hyvin monenlaisia tuntemuksia ja tuntemukset vaihtelevat hiukan tilanteen mukaan. Yleensä tunnen suurta ahdistusta ja pelkoa. Sitten käy niin, että jostain tulee myönteinen uutinen ja tunnen toivon saavan minussa valtaa. Mutta sitten selviää, että uutinen olikin suurta kusetusta ja tunnen vihaa siitä, että minulle yritettiin valehdella ja antaa toivoa ja masennus valtaa jälleen mieleni. Hyvin usein nämä kusettajat ovat käyttäneet lämpötilan mittausta huijausyrityksessään. Milloin tutkijat ovat väärentäneet mittaukset ja milloin ne on mitattu väärin.  Tämä väite, että tarkemmat mittaukset ovat kumonneet vanhat mittaukset, on aivan uudenlainen tapa esittää se sama vanha ajatus. Niin usein tällä lämpötila väittämillä on minua yritetty huiputtaa, että nyt etukäteen tunnen jo vihaa ja toinen vallitseva tunne on epäilys.
Mutta tunnen paljon muitakin tuntemuksia. Ihmetys on yksi vallitseva tunne. Ihmettelen että miksi lehdet julkaisevat enemmän näitten ilmasto huuhaa ihmisten juttuja kuin tieteen tekijöiden juttuja, vaikka 99 prosenttia tieteen tekijöistä on vakuuttunut siitä, että ilmastonmuutos on tosiasia ja se on ihmisen aiheuttamaa. Lisäksi ne julkaisevat räväkämmin nämä huuhaa artikkelit. Tai en minä oikeastaan tätä ihmettele, sillä lehdet perustelevat tätä sillä, että hyvän artikkelin kirjoittajan pitää tuoda erilaisia näkökulmia tasapuolisesti esille. Mutta sitä minä ihmettelen, ettei lehdistö tässä toimi johdonmukaisesti. Muutama vuosi sitten kuoli tutkija, joka oli vakuuttunut siitä, että maapallo ei olekaan pallo vaan pannukakku - kuten vanhan viisauden mukaan on esitetty. Hän teki asiasta tarkkoja mittauksia ja tieteellistä tutkimusta. Mutta kertaakaan Etelä-Suomen sanomat eivät julkaisseet tasapuolisesti näitä tutkimuksia. Eikä tainnut edes Magneeti julkaista, vaikka onkin erikoistunut sen tapaisiin artikkeleihin. Esko Jalkasen tonttu tutkimukset myös ovat jääneet ilman asian mukaista huomiota mediassa. Ihmettelen myös sitä ihmisten määrää, jotka eivät tiedä ilmastonmuutoksesta mitään. Suomen kansasta 39 kahdesta sadasta ei tiedä asiasta mitään. Miten se on mahdollista? Tunnen myös häpeää. Häpeän politiikkoja, joilla ei ole selkärankaa tehdä asialle mitään. Häpeän myös syvästi omaa käytöstäni, sitä, etten itse tee  asialle mitään. Ihailen ja kahdehdin.  Jos 39 kahdesta sadasta ei tiedä asiasta mitään, niin se tarkoittaa, että suomessa asuu neljä miljoonaa, jotka tietävät asian. Ihailen ja kadehdin heidän tyyneyttään tuhon edessä. He elävät rauhallista tasaista elämää vaikka tietävät, että edessä on kauheudet. Voin kuvitella miten he käyttäytyisivät jos joutuisivat teloitettavaksi. Mestauslavalle mennessä he rupattelisivat pyövelin kanssa seuraavasti:
- Mitähän säätä on huomiseksi luvattu? Millainen tuo pyövelin ammatti on työnä? Onko se hyvin palkattua? Entä onko siinä mitään luontaisetuja?
Tunnen myös halveksuntaa. Halveksin niitä, jotka suoltavat ilmoille näitä huijaustutkimuksia, sillä niillä he aiheuttavat melkoista vahinkoa ja kärsimystä. Eivätkä tule maksamaan senttiäkään korvausta aiheuttamastaan vahingosta.
Joten melkoisen tunteellisesti suhtaudun tähän asiaan. Myönnän, että minun pitäisi oppia ajattelemaan kypsemmin. Eihän tämä ole ainoa eläinlaji, joka kuolee sukupuuttoon. Jotenkin kun osaisin ajatella näin, niin ei minun tarvitsisi tunteillakaan.
Mutta Heikki Luukkosen väitteeseen, ettei ilmasto ole lämmennyt suhtaudun suurella epäilyllä. Jos ilmasto ei ole lämmennyt, niin miksi jäätiköt ovat huvenneet etelässä, pohjoisessa, Alpeilla ja jopa Himalajalla? Mutta lupaan suhtautua tähän väitteeseen avoimin mielin. Eihän minun tarvitse muuta kuin odottaa ja seurata maailman menoa. Jos hänen väitteensä pitävät paikkansa, niin melko pian saan siihen vahvistuksen. Jos vuoteen ei mitään vahvistusta tule, niin tiedän, että tämä oli taas yksi monista kusetus yrityksistä ja voin jälleen kerran vaipua syvään masennukseen.