Viitasaarella biologian opettaja on vuosia jättänyt opettamatta evoluutiota lukion opetuksessa, koska raamatussa ei ole mainintaa evoluutiosta. Ensimmäiseksi täytyy ihmetellä, että kuinka ihmeessä hän on pystynyt opiskelemaan biologian opettajaksi ymmärtämättä biologiasta yhtään mitään. Toinen ihmetyksen aihe on se, että miksi hän on hakeutunut tälle alalle, jos hän ei ole kiinnostunut alasta. Sillä onhan tuo aika selvä osoitus, että ei ole kiinnostunut asiasta kun ei ole siitä mitään oppinut. Voisi kuvitella, että jokin vaihtoehto lääketieteen tai astrologia tai ennustajan ammatti olisi hänelle paljon sopivampi ammatti. Säälittää se, että hän joutuu päivästä toiseen opettamaan asioita, joista ei ymmärrä yhtään mitään. Kun olen ihmisiä ja maailmaa tutkaillut jo vuosien ajan, niin olen vakuuttunut, että usein ymmärtämättömyys ei ole niinkään älystä kiinni vaan halusta. On aika hämmästyttävää kuinka usein ihmiset haluavat asioiden olevan jollakin tolalla ja siksi kieltäytyvät vastaan ottamasta mitään tietoa, joka horjuttaisi heidän maailmankuvaansa. Toki älyllä on vaikutusta siihen, että kuinka herkästi ihminen ajautuu tämmöiseen elämänasenteeseen. Tai voisi sanoa, että kun äly loppuu, niin otetaan avuksi vakaumus. Ehkä tässäkin on kysymys vakaumuksesta.
Siitä seuraa kysymys, että voiko vakaumuksensa takia olla noudattamatta opetussuunnitelmaa?
Jos voi, niin siitä seuraisi mielenkiintoisia ilmiöitä.
Jos joku koulu saa vaivoikseen matematiikan opettajan, joka ei ymmärrä derivointia. Koska hän ei asiaa ymmärrä, niin hän jättää vakaumukseensa vedoten lukion matematiikasta opettamatta kaikki ne laskuharjoitukset, jossa ollaan tekemisissä derivoinnin kanssa. Raamatussahan ei mainita derivointia, joten derivointia ei voi olla olemassa.
Tai historian opettaja jättää kaikki keskiaikaa käsittelevät jutut opettamatta vakaumukseensa vedoten. Lukion opetuksesta tulee mielenkiintoista kun yksi ja toinen opettaja jättää jotain opetusohjelmaan kuuluvaa opettamatta - kuka mistäkin syystä. Tämä ymmärtämättömyys ei ole ainoa syy - joillakin pelkästään mukavuuden halu ja joillakin se, ettei tämä alue kiinnosta. Tästä seuraa pelkästään hyvää lukion opetukseen. Opettajien homma on paljon mukavampaa kun tylsät osat opetuksesta jättää pois. Erityisesti oppilaille tämä on erittäin hyödyllinen tilanne. He oppivat itsenäiseen opiskeluun kun heidän pitää selvittää, että mitä aiheita opettaja on jättänyt pois ja he ominpäin opiskelevat nämä alueet. Voi käydä vielä niin, että he ovat erittäin innostuneita näistä asioista, koska heille voi tulla sellainen kuva, että nämä alueet ovat jotenkin kiellettyjä. Mikä olisi suurempi innoituksen lähde kuin se, että nyt liikumme vähän kielletyillä alueilla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti