MEDIA 3

   Se tyyppi, joka arvosteli mediaa taitaa sittenkin olla oikeassa.  Kun tarkemmin olen asiaa ajatellut, niin taidan minäkin ottaa aivan uuden roolin.  Tuntuu houkuttelevalta ottaa sellainen rooli, että arvostelee mediaa raskaasti. Aikaisemmin tämmöinen rooli vähän epäilytti, koska ne tyypit, jotka olivat kaikista kovimpia valtamedian arvostelijoita, olivat kaikista kyvyttömimpiä arvioimaan tiedon luotettavuutta. Eihän ne edes ymmärtäneet sitä, että alkeellisin luotettavuuden mittari on se, että onko media sitoutunut journalismin eettisiin pelisääntöihin vai ei. Nyt kun olen uusi ihminen, niin minulla on aivan uudet ongelmat ja aivan uudet ilon aiheet. Ongelmista pahin on uudet masennuksen syyt. Ikään kuin ei aikaisemmin olisi ollut ihan riittävästi syitä masentua.  Jos aikaisemmin aamut olivat ankeita, niin nyt ne on ankeista ankeimpia. Aikaisemmin pystyi aamun lehden lukemaan suhteellisen neutraalisti ja luku hetki sai unohtamaan ne lukuiset masennuksen möröt. Mutta nyt kun avaa aamun lehden, niin se vasta masennuksen aihe on.  Nyt masentaa ja suututtaa se tunne mikä lehden luvusta jää:  Eikö ne ikinä kirjoita mistään tärkeästä asiasta? Eikö ne osaa yhtään syvällisemmin käsitellä juttujaan?  Mutta kuten mainitsin, niin on myös uudet ilon aiheet.  Kuinka omaa itsetuntoa nostaakaan se tieto, että minä pystyisin valitsemaan paljon tärkeämpiä jutun aiheita kuin nämä toimittajat ja pystyisin kirjoittamaan jutuista paljon syvällisemmin kuin tähän ammattiin koulutetut ihmiset ja lisäksi osaisin käyttää laajempaa kirjoa kansainvälisiä tietotoimistoja. Kaiken lisäksi johtajat ovat valinneet täydelliset pässinpäät toimittajiksi - minä olisin paljon taitavampi valitsemaan pätevät toimittajat kuin he. Kyllä näistä ajatuksista itsetunto kohenee. Mutta sen aamulehti masennuksen lisäksi uudessa roolissa on paljon vaivaa. Jotta pystyisin arvioimaan eri medioitten luotettavuutta, niin minun pitää seurata vähintään kahta eri mediaa ja ainakin yhden median pitää olla luotettavaa. Se on pirun vaivalloista.  Tarkemmin ajatellen olen oikeastaan aika tyhmä.  Jos vertaa miten uskomusihmiset homman hoitavat, niin onhan heidän menetelmänsä parempi. He vain päättävät, että mikä media on huonoa ja mikä hyvää sen mukaan mikä sopii heidän uskomuksiinsa.  Heiltä säästyy melkoisesti aikaa ja vaivaa kun heidän ei tarvitse etsiä luotettavia lähteitä eikä tarvitse miettiä onko heidän selittelyssään järkeä yhtään. Lisäksi heillä on luontainen etu minuun nähden ja se on se, että heiltä puuttuu johdonmukaisuus ajattelussa. Oikeastaan tämä johdonmukaisuus on yksi perkele, jonka takia itse joudun tekemään homman vaikeammin.  Uskomus ihmisillä on monta etua puolellaan. Yksi on, että kun he ovat päättäneet, että mikä media on luotettava, niin  se tulee olemaan sitä heille tuomiopäivään asti.  Mutta entäs minä?  Minun maailmankuvassani epäluotettavuus on kuin kumulatiivinen myrkky. Kun jokin media jää kiinni epäluotettavuudesta, niin silloin sen luotettavuus arvo laskee. Ja jokainen tämmöinen tapaus laskee luotettavuus arvoa. Niinpä käy, että jokaisen median luotettavuus laskee vähitellen alemmas ja alemmas kunnes ei jäljelle jää kuin yksi tai kaksi,  joita minun kannattaa lukea.  Epäluotettavuudet muistuttavat myrkkyjä myös siinä, että kuten myrkkyjä on pahoja ja vähemmän pahoja, niin epäluotettavuuden ilmentymiä on myös pahoja ja vielä pahempia.  Otan esimerkin tosi elämästä.  Tiede lehti on julkaissut ainakin kaksi artikkelia, joiden luotettavuus osoittautui aika huonoksi. Silti sen lehden luotettavuus ei laskenut kovinkaan paljon. Maaseudun tulevaisuus möhli kaksi kertaa lyhyen ajan sisällä ja ne taas romahduttivat sen lehden luotettavuuden aivan pohja lukemiin. Miksi kävi niin, että lukumääräisesti möhlintää oli sama määrä ja kuitenkin ero oli dramaattinen?  No tiede lehden jutut perustuivat tieteelliseen tutkimukseen ja ne siten alistettiin tieteelliseen arviointiin ja todettiin vääriksi. Mutta Maaseudun tulevaisuuden jutut olivat aivan toista luokkaa. Ensimmäinen tapaus oli se, että selvisi, ettei päätoimittaja tunne lehden tilaajien ajatusmaailmaa. Se on aika vakavaa, sillä se todistaa, että päätoimittaja ei elä siinä todellisuudessa missä me elämme. Toinen juttu oli kun lehti arvioi tutkimusta, jossa arvioitiin mitä kantojen repiminen vaikuttaa ilman hiilidioksidi pitoisuuteen. Lehti kirjoitti tonttu tutkimuksesta.  Jos kysymyksessä olisi ollut ammattitaitoinen toimittaja, niin hän ei olisi kumonnut tutkimusta ilman perusteita ja ei varsinkaan näin halpamaisella tavalla leimata tutkimus.  Näin vakavat virheet on miltei mahdotonta korjata. Lehden pitäisi tehdä vuosi kymmenet luotettavia juttuja, jotta sen luotettavuus vähitellen alkaisi nousta. Ensimmäiseksi tietenkin pitäisi vaihtaa koko toimitus kunta.

Älykäs suunnittelija 2

   Kuvittelin aina, että koulussa opetettu teoria evoluutiosta olisi totta. Mutta erehdyin. Eräs ystäväni vakuutteli, että evoluutio on postaskaa ja kaiken takana onkin älykäs suunnittelija. Niin vain huomaan, että yksi ja toinen koulussa opetettu asia ei pidä paikkaansa. Ensin sain kuulla, että keskipakois voima on puppua ja sitten painovoima. Mutta mistä minä voin olla varma, että Jarmo puhuu totta?  Kun hän vannoi käsi raamatun päällä, niin tiesin heti, että hän puhuu totta. Jarmo ei kertonut, että kuka se älykäs suunnittelija on. Hän vain sanoi, ettei se ole Allah, eikä Rongoteus, eikä Brahma. Lisäksi hän kertoi, että tämä älykäs suunnittelija keksi, että jos hän lähettää oman poikansa maan päälle naulattavaksi puuhun, niin se saa ihmiskunnan järkiinsä, niin ettei se tapa ja kiduta toisiaan ja muita elollisia.  Mutta muuta hän ei suostunut älykkäästä suunnittelijasta kertomaan. Evoluutioon uskovien ja älykkääseen suunnitteluun uskovien olennaisin ero on siinä, että evoluution uskovat väittävät, että vastapuolen perus olettamus on väärä - se, että ihminen olisi päämäärä.  Mutta kun asiaa mietin, niin täytyyhän ihmisen olla päämäärä. Tai tarkemmin ottaen, eihän tämä rupusakki voi olla päämäärä, vaan minunhan pitää olla päämäärä.  Itseäni miettiessä tulee väistämättä vakuuttuneeksi, että kyllähän älykkään suunnittelijan päämääränä on täytynyt olla minä. Siitä taas seuraa, että silloin myös ihminen on päämäärä.
Mietittyäni luomakuntaa, niin minä kyllä tiputtaisin pois sanan älykäs ja puhuisin vain suunnittelijasta - niin paljon kummallisuuksia tässä suunnittelussa on.  Melkoisten suunnittelu virheiden luettelo on niin pitkä, että otan tähän vain muutaman.
Ensinnäkin kirahvi. Hyvän tuntuinen ajatus tehdä niin pitkä kaula, että pystyy syömään ylempää kuin muut eläimet. Ja onhan se erinomainen lisä muitten elikoitten joukossa kun se on hölmön näköinen. Pitkä kaula on periaatteessa hyvä keksintö. Mutta suunnittelija on laiskuudessaan pitänyt kaulanikamien määrän samana kuin muillakin eläimillä - hän on vain pidentänyt nikamien pituutta. Melkoisen hölmöä laiskuutta, sillä ensinnäkin on paljon työläämpää venyttää nikamia kuin lisätä sinne. Sitä paitsi se on kalliimpaa. Suunnittelija on myös unohtanut, että täytyyhän kirahvin juoda välillä. Tai hän ei ole tullut ajatelleeksi, että juoma on maanpinnan tasolla tai jopa alempana kuin maan pinta.  Voin vain kuvitella kuinka kirahvit kiroavat kaulaansa ja suunnittelija aina kun pitää juoda. On suorastaan ihme, että kirahvit eivät ole kuolleet janoon.  Jos suunnittelija olisi yksinkertaisesti lisännyt nikamien määrää, niin kaula taipuisi veteen helposti.
Entä sitten tämä päämäärä: Ihminen?  Sen suunnittelussa näkyy sama leväperäisyys.  Otan muutaman esimerkin - vaikka esimerkkejä olisi melkoinen luettelo. Ensinnäkin umpisuoli. Vaikuttaa siltä, että suunnittelija oli ajatellut tehdä ylimääräisen vatsan sinne ja tullut katumapäälle ja leikannut sen pois. Mutta leikannut sen niin huolimattomasti, että pieni pätkä on jäänyt jäljelle. Siitä on melkoisesti harmia kun se tahtoo aina tulehtua.  Toinen esimerkki on lihaksisto.  Vatsalihasten muodoksi hän valitsi jaokkeelliset lihakset, kun sattui käyttämään sitä muotoa maassa ryömivillä madoilla. Eikä tullut ajatelleeksi, että ei ollut tätä lajia suunnitellut ryömimään. Tästä ei suurta haittaa, sillä väärän malliset toimivat kuitenkin jotenkuten. Isompi virhe oli se, että selkä lihaksiin hän käytti nelijalkaisten selkälihasta. Ei ilmeisesti tullut ajatelleeksi, että pystyasennossa kävelevälle olisi pitänyt suunnitella erilaiset lihakset. Ajatteliko yleensä mitään. Ehkä päätti, että käytetään näitä sian selkä lihaksia kun ne kerran siallakin toimivat.  Siksi ihminen kärsii ainaisista selkä vaivoista.
Yksi hyvä huono esimerkki on siemenjohdin. Se on putki, jota pitkin siittiön syöksyvät tekemään tehtäväänsä.  Siihen hän mittasi kaksi kertaa pitemmän putken kuin mitä olisi tarvinnut. Tai tuskin vaivautui mittaamaan - todennäköisesti pätkäsi summittaisesti jonkin pituuden. Sitten kun huomasi, että putkea on liikaa oli liian laiska enää sitä lyhentämään.  Jälleen kerran typerää laiskuutta, sillä paljon hankalampaa oli ujuttaa se putki kulkemaan alavatsan kautta kuin olisi ollut sen lyhentäminen sopivan mittaiseksi.  Omituista tässä suunnittelussa on se, että suunnittelija teki melkoisen määrän harjoitelmia ennen lopullista päämäärää ja silti lopputulos on näin huonosti suunniteltu.
Mutta ehdottomasti pahin suunnittelijan virhe oli tämän lajin luonne. Miten ihmeessä hän teki tästä lajista näin agressiivisen? Lajin, joka tapaa, raiskaa, alistaa ja kiduttaa lajitovereitaan. Laji joka tuhoaa maapallon ja itsensä. Voin vain kuvitella suunnittelijan  tuskaa kun hän  katselee kuinka paras ja lopullinen päämäärä  - ihminen  - hävittää suurimman osan niistä lajeista, joita hän on suurella vaivalla suunnitellut.  Oikeastaan kaiken tämän perusteella häntä voisi nimittää älyttömäksi suunnittelijaksi.