Typeryyden salailu

Sattui tässä taannoin, että joku haukkui ylen toimittajia. Hätkähdin niitä haukkuja. Mutta miksi hätkähdin?  Minä hätkähdin sitä, että kuinka joku uskaltaa paljastaa näin oman typeryytensä?  Tämä oli ensimmäinen ajatus, mutta sitten minua rupesi kiinnostamaan, että miksi asia on niin, että tämän asian kertominen paljastaa typeryyden?  Tietenkin heräsi myös ajatus, että eikö omaa typeryyttä kannattaisi mieluummin salata kuin toitottaa maailmalle? Itse ainakin pyrin peittelemään sitä viimeiseen asti, koska sen paljastaminen aiheuttaa minulle vahinkoa. En saa rahaa, vaikutusvaltaa enkä uusia tyttöystäviä.  Toinen asia on se, että miksi tästä ylen haukkumisesta on tullut asia, jolla ihminen paljastaa typeryytensä?  Tämä on sananvapauden kannalta vähän huono juttu. Tehtävän jako kun menee niin, että päättäjät huseeraavat omalla alueellaan, media paljastaa heidän toilailunsa ja rahvaan ainoa tehtävä on arvioida, että käyttääkö media luotettavaa lähdettä. Mutta nyt kun on käynyt niin, että ylen haukkuminen paljastaa haukkujan typeryyden, niin vähänkin järkevä ihminen varoo visusti haukkumasta yleä, ettei paljastaisi typeryyttään - sitä pitää varoa siinäkin tapauksessa, että haukkuihin olisi syytä. Tämä aiheuttaa sen, että ylelle tulee suojattu asema, koska kukaan ei voi sitä haukkua. Mutta se on sananvapauden ongelma ja siihen minä en puutu. Mutta mistään muusta mediasta ei ole tullut tämmöistä typeryyden paljastavaa juttua. Tämä johtuu tietenkin tottumuksesta. Kun täys ääliöitten tapa oli aina haukkua yleä, niin se totutti ajattelemaan, että arvostelija on aina täys ääliö ja siksi ihminen, joka on vain ääliö osaa olla arvostelematta.
Mietin vain, että kuinka paljon on sellaisia juttuja mitä pitäisi varoa, ettei paljastaisi typeryyttään? Tiedän muutamia, kuten se, että ei osaa lippistä laittaa päähänsä oikein päin, käyttää sanaa "haastava"  tai vihervasemmisto tai valtamedia...
Näitä on monta juttua, mutta tunnistanko ne kaikki? Tuskin. Joten on suuri vaara, että salailuni ei onnistu, kun en tiedä kaikkia niitä asioita mitä ei saa sanoa.  Ehkä parasta on puhua niin vähän kuin mahdollista. Se varmaan muutenkin hyvä ajatus.
Sitten on taiteeseen liittyviä asioita, jotka paljastavat tekijänsä pätevyyden. Jos valokuvauksessa näyttää yhdenkin auringonlasku kuvan, niin se paljastaa, että kuvaaja ei oikein pysty omaperäiseen ajatteluun kuvauksessaan. Tai jos runoilija käyttää yhdenkin kerran runoissaan sanaa "indiko", niin se paljastaa, että tämä runoilija ei ole oikein vakavasti otettava runoilijana. Se ero vain tähän ylen haukkumiseen on se, että jos runoilija ei koskaan käytä sanaa "indiko", niin hän voi oikeasti olla merkittävä runoilija.

Viron ja Markuksen takia vaihdoin vähän ulkoasua. Jo oli aikakin!

Presidentti ainekset 2

    Presidentti vaalit ovat ohi. Satuin television ääreen silloin kun vaalitulos alkoi olla aivan selvä. Televisiossa näytettiin ehdokkaitten kommentteja. Suuri hämmästys valtasi mieleni kun katselin sitä touhua. Kaikki ehdokkaat ylistivät kuinka hyvä ja onnistunut heidän vaalikampanjansa oli.  Miten ne voivat tämmöistä väittää kun kaikkien vaalitulos oli erittäin heikko. Sauli sai paljon ääniä ja tuli valittua presidentiksi, mutta hänenkin tulos oli kehno jos sitä vertaa siihen, mitä hän olisi voinut saada.  Paavo Väyrynen tiesi, että suurin osa suomalaisista häntä kannattaa - todennäköisesti 90 prosenttia - silti hän ei saanut kuin kuusi prosenttia äänistä. Samoin Huhtasaari oli vakuuttunut, että 80 prosenttia Suomen kansasta on hänen puolellaan - eikä hänkään saanut kuin sen kuusi prosenttia äänistä. Ehkä ainoa ehdokas, joka voisi olla tyytyväinen tulokseensa on Nils Torvalds. Hän ei paljon prosentteja saanut, mutta ei hän paljoa odottanutkaan.
Vaikka Väyrysen epäonnistuminen oli suurin, niin en yhtään ihmettele, että hän oli tyytyväinen tulokseen. Väyrynenhän ei ole koskaan ollut väärässä ja vika koskaan ei ole ollut hänen itsensä. Joten on luonnollista, että hän on tyytyväinen itseensä. Mutta Huhtasaaren tyytyväisyys ihmetyttää eniten. Jos tietää, että 80 prosenttia kannattaa häntä ja saa vain kuusi prosenttia äänistä, niin tyytyväisyydelle ei pitäisi olla mitään syytä.  Toisaalta on pakko kadehtia hänen asennettaan. Itselläni on asia päinvastoin: Jos minulla on jokin tavoite ja saavutan sen vain 80  prosenttisesti, niin soimaan itseäni ja olen tyytymätön. Huhtasaari ei saanut kymmentä prosenttia tavoitteesta ja on erittäin tyytyväinen. Tätä minä ihmettelen ja olen pohtinut, että miksi?  Onko syy se, että persut nyt puhuvat ja lupailevat mitä sattuu, eivätkä aiokaan pitää lupauksiaan?  Ei!  Tässähän kysymys ei ollut lupauksesta, vaan Huhtasaari tiesi kahdeksankymmenen prosentin tukevan häntä.  Entä voisiko syy tyytyväisyyteen olla se, että hän tietää, että koskaan hän ei saavuta kuin korkeintaan viisi prosenttia tavoitteesta ja nyt saavutus oli yli sen viiden prosentin?  Jos näin olisi, niin Huhtasaaren olisi pitänyt asettaa tavoitteeksi  900 prosenttia äänistä. Silloin hän olisi saanut 60 prosenttia annetuista äänistä ja olisi tullut valituksi. En usko tähänkään selitykseen, enkä siihen, että se olisi näin mekaanista. Syy varmaan paljon arkisempi: Hän tietää omat rajansa ja sen, että koskaan hän ei saavuta läheskään sitä mihin on pyrkinyt. Silloin on pelkästään viisasta olla tyytyväinen kaikkeen mitä nyt saavuttaa.  Vaikka tämä on Huhtasaaren itsetunnon kannalta hyvä asenne, niin se asenne mietityttää, jos hän olisi presidentti. Kuvitellaan, että hänet olisi valittu presidentiksi.  Kun hän astuisi virkaan, niin hän asettaisi tavoitteeksi muutaman asian, mitkä toteutuisivat hänen valtakaudellaan.  Hänen tavoitteensa olisivat, että rajat pannaan kiinni,  Suomen itsemääräämisoikeus vahvistuisi, työttömyys laskisi ja kahtia jakaantuminen loppusi. Kävisi kuitenkin niin, että Venäjä miehittäisi Suomen, työttömyys kasvaisi 40 prosenttiin ja yhteiskunta olisi entistä pahemmin jakaantunut kahtia. Mutta hän olisi erittäin tyytyväinen, koska Venäjä olisi laittanut Suomen rajat kiinni niin, että Suomalaiset eivät saisi lähteä omien rajojensa ulkopuolelle - venäläiset taas saisivat vapaasti reissata täällä uudella alueellaan. Tämä asenne mietityttää siinäkin mielessä, että se on itseään ruokkiva asenne.  Kun asennoituu, että ei homma kuitenkaan onnistu, niin ei yritä kovinkaan ponnekkaasti ja siksi ei ainakaan onnistu.
Mietin vain sitä, että kuinka paljon Huhtasaaren näihin epäonnistumisiin vaikuttaa sen, että hän ei tiedä mistään mitään ja siksi ei oikein elä tässä todellisuudessa?
Mutta oli hyvä sekin, ettei Väyrysestä tullut presidenttiä, koska hän on Venäjän trolli.