Presidentti vaalit ovat ohi. Satuin television ääreen silloin kun vaalitulos alkoi olla aivan selvä. Televisiossa näytettiin ehdokkaitten kommentteja. Suuri hämmästys valtasi mieleni kun katselin sitä touhua. Kaikki ehdokkaat ylistivät kuinka hyvä ja onnistunut heidän vaalikampanjansa oli. Miten ne voivat tämmöistä väittää kun kaikkien vaalitulos oli erittäin heikko. Sauli sai paljon ääniä ja tuli valittua presidentiksi, mutta hänenkin tulos oli kehno jos sitä vertaa siihen, mitä hän olisi voinut saada. Paavo Väyrynen tiesi, että suurin osa suomalaisista häntä kannattaa - todennäköisesti 90 prosenttia - silti hän ei saanut kuin kuusi prosenttia äänistä. Samoin Huhtasaari oli vakuuttunut, että 80 prosenttia Suomen kansasta on hänen puolellaan - eikä hänkään saanut kuin sen kuusi prosenttia äänistä. Ehkä ainoa ehdokas, joka voisi olla tyytyväinen tulokseensa on Nils Torvalds. Hän ei paljon prosentteja saanut, mutta ei hän paljoa odottanutkaan.
Vaikka Väyrysen epäonnistuminen oli suurin, niin en yhtään ihmettele, että hän oli tyytyväinen tulokseen. Väyrynenhän ei ole koskaan ollut väärässä ja vika koskaan ei ole ollut hänen itsensä. Joten on luonnollista, että hän on tyytyväinen itseensä. Mutta Huhtasaaren tyytyväisyys ihmetyttää eniten. Jos tietää, että 80 prosenttia kannattaa häntä ja saa vain kuusi prosenttia äänistä, niin tyytyväisyydelle ei pitäisi olla mitään syytä. Toisaalta on pakko kadehtia hänen asennettaan. Itselläni on asia päinvastoin: Jos minulla on jokin tavoite ja saavutan sen vain 80 prosenttisesti, niin soimaan itseäni ja olen tyytymätön. Huhtasaari ei saanut kymmentä prosenttia tavoitteesta ja on erittäin tyytyväinen. Tätä minä ihmettelen ja olen pohtinut, että miksi? Onko syy se, että persut nyt puhuvat ja lupailevat mitä sattuu, eivätkä aiokaan pitää lupauksiaan? Ei! Tässähän kysymys ei ollut lupauksesta, vaan Huhtasaari tiesi kahdeksankymmenen prosentin tukevan häntä. Entä voisiko syy tyytyväisyyteen olla se, että hän tietää, että koskaan hän ei saavuta kuin korkeintaan viisi prosenttia tavoitteesta ja nyt saavutus oli yli sen viiden prosentin? Jos näin olisi, niin Huhtasaaren olisi pitänyt asettaa tavoitteeksi 900 prosenttia äänistä. Silloin hän olisi saanut 60 prosenttia annetuista äänistä ja olisi tullut valituksi. En usko tähänkään selitykseen, enkä siihen, että se olisi näin mekaanista. Syy varmaan paljon arkisempi: Hän tietää omat rajansa ja sen, että koskaan hän ei saavuta läheskään sitä mihin on pyrkinyt. Silloin on pelkästään viisasta olla tyytyväinen kaikkeen mitä nyt saavuttaa. Vaikka tämä on Huhtasaaren itsetunnon kannalta hyvä asenne, niin se asenne mietityttää, jos hän olisi presidentti. Kuvitellaan, että hänet olisi valittu presidentiksi. Kun hän astuisi virkaan, niin hän asettaisi tavoitteeksi muutaman asian, mitkä toteutuisivat hänen valtakaudellaan. Hänen tavoitteensa olisivat, että rajat pannaan kiinni, Suomen itsemääräämisoikeus vahvistuisi, työttömyys laskisi ja kahtia jakaantuminen loppusi. Kävisi kuitenkin niin, että Venäjä miehittäisi Suomen, työttömyys kasvaisi 40 prosenttiin ja yhteiskunta olisi entistä pahemmin jakaantunut kahtia. Mutta hän olisi erittäin tyytyväinen, koska Venäjä olisi laittanut Suomen rajat kiinni niin, että Suomalaiset eivät saisi lähteä omien rajojensa ulkopuolelle - venäläiset taas saisivat vapaasti reissata täällä uudella alueellaan. Tämä asenne mietityttää siinäkin mielessä, että se on itseään ruokkiva asenne. Kun asennoituu, että ei homma kuitenkaan onnistu, niin ei yritä kovinkaan ponnekkaasti ja siksi ei ainakaan onnistu.
Mietin vain sitä, että kuinka paljon Huhtasaaren näihin epäonnistumisiin vaikuttaa sen, että hän ei tiedä mistään mitään ja siksi ei oikein elä tässä todellisuudessa?
Mutta oli hyvä sekin, ettei Väyrysestä tullut presidenttiä, koska hän on Venäjän trolli.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti