On luonnonlaki, että kun teemme jotain, niin siitä seuraa väistämättä jotain. Aika usein seuraa jotain täysin arvaamatonta. Jos etukäteen asioita katsoo. Jälkikäteen tilanne on päinvastainen.
Jokunen aika sitten menin Raimon ateljeen siivoustalkoisiin. Ikää on jo riittävästi, että tiesin, etten yritä edes arvata mitä seuraa siitä, että menen niihin talkoisiin. Jälkikäteen arvioituna oli täysin käsittämätöntä mihin se, johti, että menin talkoisiin. Talkoissa olemisesta seurasi se, että huomasin olevani vanha. Tapahtuminen ketju oli merkillinen. Kerron sen.
Ruoka tauolla eräs kaveri kertoi, että Albert Einstein ei ollut nero, hän ei osannut laskea, hän ei keksinyt mitään merkittävää teoriaa ja hänen ainoa vähän merkittävämpi teoria oli sellainen, että sen oikeasti keksi hänen vaimonsa. Kysyin, että mistä lähteestä hän on nämä tiedot saanut. Tähän kysymykseen sain vain vastauksen, että se on englannin kielinen lähde. Hiukan keskustelimme asiasta ja ilmoitin, että minä en usko hänen väitteitään. Mielessä pyöri sanoa, että hänen jutuistaan puuttuu ainoastaan juutalaisten salaliitto. Mutta kun en ole ilkeä ihminen, niin jätin piruilun.
Tämä väite kuitenkin kiusasi mieltäni niin paljon, että kotona sitten päätin tarkistaa tietojani Einsteinista. Mietin, että mistä voisin mahdollisimman vähällä vaivalla kaivaa luotettavaa tietoa. YLEn tiede ykköset ovat erittäin luotettava lähde ja helposti saatavilla YLE areenasta. Etsin sieltä Einsteinia koskevan jutun. Sattui niin, että sieltä löytyi ohjelma, jossa Kari Enqvist kertoili Einsteinin elämästä ja hänen tieteestään. Kari Enqvist on luotettava lähden ja tietää tästä aiheesta enemmän kuin kumpikaan meistä. Eikä hänellä ole sitä Esko Valtaojan tapaa puhua välillä vähän mitä sattuu. Kuuntelin ohjelman ja lopputulos oli se, että tämä talkoitten kaveri oli puhunut täyttä paskaa. Niin kuin kauniisti sanotaan. Einstein oli nero ja hän oli kehitellyt sellaisia teorioita, jotka täysin mullistivat meidän käsityksemme tästä maailmasta. Kaverin jutuissa oli niin monta epäilyttävää piirrettä, että olisihan minun pitänyt arvata - ja oikeastaan arvasinhan minä. Ensinnäkin se, että teoria olisi ollut hänen vaimonsa keksimä, eikä Einsteinin itsensä. Näitä tarinoita, että joku muu onkin keksinyt jonkun jutun - niitä on maailma pullollaan. Niistä 99 sadasta on vain täyttä potaskaa. Toinen epäilyttävä juttu oli se, että hän ei kertonut lähdettä. Jos hän ei kehdannut kertoa sitä, niin silloin hän itsekin tietää lähteen epäluotettavuuden. Jos hän ei muistanut lähdettä, niin se todistaa, että hän ei ymmärrä, että lähteen luotettavuus on kaikki kaikessa - ei sitä voi unohtaa. Kun tämä asia oli minulle selvä ajauduin itsetutkiskeluun. Huomasin, että asennoidun asiaan niin, että jos hän olisi kertonut lähteen ja jos olisin heti huomannut, että hän on käyttänyt epäluotettavaa lähdettä, niin olisin vain kertonut, että hänen lähteensä on epäluotettava ja asia olisi jäänyt siihen. Korkeintaan olisin vähän vittuillut siitä, että hän käyttää noin epäluotettavaa lähdettä. Jos hän olisi kertonut lähteen, jonka tiedän luotettavaksi, niin olisin kotona tutkinut, että onko kaveri ymmärtänyt oikein mitä lähteessä asiasta kerrotaan. Jos olisi ymmärtänyt oikein, niin hakisin tiedon toisesta luotettavasta lähteestä ja tutkinut sen ja sitten alkanut muodostaa omaa käsitystä asiasta.
Mutta nuorena olisin syöksynyt suinpäin kiivaaseen väittelyyn. Siitä olisi kehkeytynyt hirveä henkinen taistelu, jossa salan säilät sivaltelisivat. Kumpikin yrittäisi murskata toisen perustelut ja väitteet asiasta, josta kumpikaan ei tiedä juuri mitään. Sydän hakkaisi hurjasti ja vihan, raivon ja halveksunnan ja ylimielisyyden tunteet vuorottelisivat mielessä.
Olen siis vanha. Tämä tapa on hyvin kuiva ja virkamiesmäisen toteava. Jotenkin ei vain jaksa ryhtyä taistelemaan jonkin itsestään selvyyden puolesta. Mutta tämä asenne on typerä. Siinä on se ajatus pohjalla, että on voimavarojen haaskausta ryhtyä hyödyttömään väittelyyn. Jos ja kun vastassa on uskomus ihminen, niin ei ole sellaista mahtia maailmankaikkeudessa joka voisi muuttaa hänen uskomustaan. Ja mitä se väittely minuun vaikuttaa. Siinä on ensimmäinen asia, joka todistaa asenteeni hölmöyden. Käy nimittäin niin, että hyvin usein menen ja tarkistan luotettavista lähteistä niitä asioita, joista olemme väitelleet. Näin tulen saaneeksi täydentävää tietoa, joka tarkentaa minun käsitystäni asioista. Hyödyttömästä väittelystä on siis ollut minulle hyötyä. On vain huono juttu se, että yleensä ryhdyn väittelemään asiasta, josta tiedän. Jos hakeutuisin väittelemään niistä asioista, joista en tiedä mitään, niin siitä seuraisi, että saisin kokonaan uutta tietoa kun tarkistelisin asioita jälkikäteen. Tämä johtuu vain laiskuudestani. Aktivoitumiseni ylittää flegmaattisuuteni vain silloin kun joku esittää tarpeeksi typeriä väitteitä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti