Tiedoksi kaikille, että vuosi 2018 on loppumassa. Minulle tämä tarkoittaa sitä, että jos meinaan ottaa kantaa vapaussotaan, niin se on tehtävä tänään - meinaan, jos minun pitää se tehdä tämän juhlavuoden aikana.
Tämä on kiusallinen aihe, koska vieläkin siihen liittyy niin paljon tunnetta.
Paljon tätä aihetta on käsitelty ja osa on ollut vanhan jauhamista. Mutta yllättäen pari tyyppiä on saanut siihen tuoreen ja uuden näkökulman. Muistaakseni Lehtinen toi sellaisen näkökulman, että koko homma lähti siitä, että maahan jäi järjestyksen pito tyhjiö ja tämä sai aikaan sen, että punaiset yrittivät ottaa vallan asein. Toisen tyypin nimeä en muista, mutta hän pohdiskeli historian tutkimuksen luotettavuutta. Pohdintojen näkökulma oli se, että sitä luotettavuutta ei voi koskaan saavuttaa. Tämä on vaarallinen ajatus, sillä jos tämmöisen esittää, niin eikö joku idiootti tällä verukkeella valehtelee surutta. Mutta me järkevät ihmiset saamme tästä ajatuksesta kiehtovan käsityksen siitä, että tämän hetken tilanne ei ole ollut päämäärä, vaan monen sattuman aiheuttama ennalta arvaamaton lopputulos. Jos tätä ajatusta soveltaa vapaussotaan, niin aseisiin tartuttiin jostain syystä. Se syy on ollut eri ihmisillä eri ja kun taistelut ovat alkaneet, niin sitten kunkin syy on muuttunut. Jälkikäteen sitten kumpikin taho on selittänyt tekojaan jollain yksinkertaisella selityksellä, joka ei mitenkään vastaa todellisuutta. Siitä syystä, että kumpikin puoli yrittää oikeuttaa tekojaan jollain yksinkertaisilla syillä johtaa siihen, että sodan nimestä ei edes päästä yksimielisyyteen. Itse käytin sodasta vapaussota sillä perusteella, että sodan lopputulos merkitsi vapautta. Jos punaiset olisivat voittaneet, niin Neuvostoliitto olisi puuttunut Suomen sisäisiin asioihin vielä paljon rajummin kuin mitä se teki valkoisten voitettua. Kun se satelliitti valtioiden asioihin se puuttui ihan kaikessa , niin miksi se olisi tehnyt Suomen suhteen mitään poikkeusta?
Sillä on merkitystä, että mitä nimeä me sodasta käytetään. Jos käytetään nimitystä sisällissota, niin silloin paheksunta sotarikoksista pitää säätää pienemmälle kuin jos käytettäisiin nimitystä vapaussota. Tämä siitä yksinkertaisesta syystä, että on normaalia, että sisällissodassa tehdään pahempia raakuuksia kuin muissa sodissa.
Muutama asia tämän sodan käsittelyssä vähän ihmetyttää. On hienoa, että sotaa käsitellään myös hävinneitten näkökulmasta. Oikeastaan välillä tuntuu, että mistään muusta näkökulmasta sitä ei käsitelläkään. Punavankileirin muistoksi on tehty suuri veistos Felmannin puistoon. Eikä siinä mitään pahaa - hieno ja vaikuttava veistos se on. Mutta vastapuolen veistokset on niitä typeriä ratsastajapatsaita. Taidokkaasti tehtyjä, mutta niiden luovuus on aika olematonta verrattuna punavankileirin muistopatsaaseen. Mutta nämä ratsastaja patsaatkin joku haluaisi hävittää, koska ne edustavat valkoisten puolta. Tämä punavankileiri jutun jauhaminen epäilyttää. Kun jotain asiaa jatkuvasti toistetaan, niin silloin pitäisi jokaisen valpastua. Yleensä silloin halutaan taikurin tavoin kiinnittää huomio pois jostain tärkeästä asiasta. Se tärkeä asia voisi olla kysymys siitä, että kuka aloitti? Se, että joku yrittää aseellisesti kaataa laillisen hallituksen on vakava asia. Se on vähintään yhtä vakava asia kuin nämä vankileirit. Miksei siitä asiasta jauheta kyllästymiseen asti? Toinen kummallinen asia on se mitä tapahtui Neuvostoliittoon paenneille - tai siihen mitä asiasta puhutaan. Tai siitä ei oikeastaan puhuta yhtään mitään. Siellä Stalin laittoi täältä paenneet leireille jossa suurin osa tuhottiin. Siellä tuhottiin enemmän näitä punaisia kuin Suomen vankileireillä, olosuhteet olivat vielä pahemmat ja mielivaltaisuus vielä suurempaa. Miksi siitä ei sanota halaistua sanaa? Tosin tapettujen määrästä en ole aivan varma kun en ole tätä tietoa tarkistanut - koska olen populisti. Kyllä tämä populistina olo on helppoa kun mitään tietoa ei tarvitse tarkistaa!
Vertasin Suomen sisällissotaa Espanjan sisällissotaan. Näistä kahdesta tein sitten yleistyksen. Tämän yleistyksen mukaan sisällissodassa molemmat puolet tekevät raakuuksia ja sotarikoksia, hävinneitten puolelta kuolee aavistuksen enemmän ihmisiä kuin voittajien. Paitsi jos kommunistinen osapuoli voittaa, silloin hävinneistä tapetaan melkoinen määrä enemmän kuin voittajista, koska se tappaminen jatkuu ja jatkuu. Jossain vaiheessa kun hävinneet on tapettu, niin he alkavat tappaa omia aatetovereitaan. Vertailussa yksi mielenkiintoinen ero tuli. Me kun kauhistelemme oman sisällissodan julmuuksia, niin lukuina se ei ole kovinkaan vakuuttava. Yritin laskea kuolleitten määriä. Päädyin siihen, että Suomen sisällissodassa kuoli jotain kolmen prosentin osuus väestöstä. Espanjan sisällissodassa kuolleitten määrä oli kolmentoista prosentin hujakoilla. Tosin olen voinut laskea väärin, mutta siitä minä viis veisaan. Sainpahan ihan hyvän yksityiskohdan tähän kirjoitukseen ja siksi on parempi olla tarkistamatta omia laskelmiani. Tämän vertailun perusteella meidän on aivan turha rehvastella sillä kuinka julma meidän sisällissotamme oli - muut kun ovat päässeet parempaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti