Syyllinen

Kreikassa kähinöivät. Olemme kaikki hyväksyneet sen tosiasian, että ihminen on ainoa eläinlaji, joka on johdonmukaisesti epäjohdonmukainen. Tämä on siis yleisesti tunnustettu tosiasia. Mutta epäjohdonmukaisuudessa on olemassa kriittinen raja, jota ei ole sopivaa ylittää. Nyt kreikkalaiset ovat ylittäneet tämän kriittisen rajan. He ovat liian epäjohdonmukaisia. Kahdessa asiassa he toimivat liian epäjohdonmukaisesti. Ensimmäinen asia on se, että protestoivat sitä, että kun on eletty yli varojen, niin senjälkeen pitää elää säästäväisemmin. Jokainen tietää, että hulvattoman kesän jälkeen on pakko elää kituuttaen. Tai voihan olla, että kreikkalaiset haluavat vielä vaikeampia aikoja. Jos säästäminen siirretään myöhemmäksi, niin silloin he saisivat todella vaikeat ajat. Mutta tähän minä en usko.
Toinen heidän epäjohdonmukaisuutensa on protestin kohde. He ja me elämme demokratiassa. Demokratiassa osa tekee töitä - tai välttelee työntekoa, kuten minä - ja se loppu hoitaa yhteisiä asioita. Yhteisten asioiden hoitoon äänestetään sopivia ihmisiä, sillä yhteiset asiat ovat niin vaikeita, ettei rahvas sitä osaa. Eikä tarvitsekaan osata. Rahvaan ei tarvitse osata mitään muuta kuin taitoa valita yhteisten asioiden hoitamiseen parhaat mahdolliset ihmiset. Eikä se ole vaikeaa. Nyt kreikassa yhteisten asioiden hoitajat ovat osoittautuneet kelvottomiksi lurjuksiksi. Ja tästä rahvas protestoi. Se on liian paksua, sillä rahvas on itse valinnut nämä ihmiset hoitamaan asioita. Kansa itse on syyllinen ja protestit pitäisi suunnata kansaa kohtaan. Tai pieni tarkennus asiaan: Syyllisiä ovat ne kansalaiset, joitten äänestämät ihmiset ovat päässeet valtaan. Ne eivät voi olla syyllisiä, joitten äänestämät eivät ole olleet sotkemassa asioita. Mutta eivät hekään voi protestoida vallassa olijoita vastaan, sillä vallassa olijat toimivat niin hyvin kuin heidän taitonsa ja moraalinsa antavat mahdollisuuden toimia. Eikä valtaan pääsy lisää kumpaakaan vaan päinvastoin. Siksi rahvaan pitäisi olla tarkempi valinnoistaan. Jos päätämme, että rettelöinti on hyvä tapa reagoida asioihin, niin silloin vaalisalaisuus on ihan tyhmä juttu. Minusta ihmisten pitäisi tietää ketä kukin on äänestänyt, jotta voisi kohdistaa protestin oikeaan paikkaan. Jos Suomessa esimerkiksi valtaan pääsee ihmisiä jotka sotkevat suomen asiat, niin silloin voisin katsoa mitä naapurit ovat äänestäneet ja jos selviää, että joku heistä on äänestänyt näitä valtaan päässeitä, niin voisin mennä ja vetää turpiin. Protesti menisi näin suoraan oikeaan osoitteeseen ja opettaisi jatkossa olemaan tarkempi äänestämisensä kanssa.
Kodeissa systeemi on hiukan erilainen kuin valtakunnallisella tasolla. Vanhempien kesken on käyty jonkinmoinen valinta. Vanhemmat ovat saattaneet käydä hyvinkin monta ehdokasta läpi ennenkuin ovat valinneet puolisonsa. Mutta lapset eivät ole valinneet vanhempiaan, eivätkä sisaruksiaan. Siksi lasten protesteille on perusteita. Vanhempien pitäisi tämä muistaa aina kun kuulee protestia. Jos haluaa päästä eroon protesteista, niin vanhemmuus pitäisi muuttaa valinnaksi. Siis lapset saisivat äänestää itselleen sellaiset vanhemmat kuin haluavat. Jos vanhemmat eivät enää nauttisi luottamusta, niin siitä seuraisi uudet vaalit ja edelliset vanhemmat joutuisivat jättämään tehtävänsä. Tietenkin voisi käydä niin, että jos on oikein paha murrosikä meneillään, niin ehdokkaiksi saattaisi olla vaikea löytää ketään.

Ihminen

Olin jo päättänyt, että plokissa kaihdan ilmastonmuutos pohdintoja. Toki aihe vilahtelee sivujuonteissa niinkauan kunnes opin hyväksymään väistämättömän. Mutta joudun perumaan tämän päätökseni säästäväisyyssyistä. Olin päättänyt, että yleisönosasto on se väylä, tälle aiheelle. Se väylä on sopiva, koska yleisönosaston kirjoitelmat ovat terapeuttisia kirjoittajalleen - ja terapiaahan tässä haetaan. Mutta kävi niin, että Eteläsuomen sanomat eivät julkaisseet kirjoitustani ja jotta en tuhlaisi sitä, niin päätin panna sen plokiin.  Mutta en vielä tähän. Ilmastonmuutos olisi hyvä keino ihmisen tutkiskeluun. Siihen suhtautuminen paljastaa millainen ihminen on raadollisimmillaan. Minä olen ryhtynyt tutkiskelemaan ihmistä. En tiedä saanko koskaan selville ihmisemielen saloja - ja onko salojen selville saaminen edes mahdollista - mutta haluan ymmärtää.
Yksi suuri mysteeri liittyy ohjelmaan MOT. Se on ihmisten tekemä ohjelma - ainakin niin luulen - ja siksi ohjelma on hyvä ihmisen tutkimiseen. Ohjelmalla on aika erikoinen shapluuna: Se valehtelee aina jostakin aiheesta. Tämä tietenkin helpottaa asioiden arvioimista, sillä aina kun ohjelmassa esitetään jokin väite, niin tietää vuorenvarmasti, että totuus on täsmälleen päinvastainen. Olisi paljon hankalampaa, jos ohjelmassa sillointällöin puhuttaisiin totta. Mutta ohjelmassa ei valehdella ihan miten vaan, eikä ihan mistä aiheesta vain. Väitteitten siteeksi otetaan jokin tieteellinen teoria, ihan uskottavuuden nimissä. Tai sitten haastatellaan täysin sekopäitä, jotka uskovat omiin teorioihinsa. Aiheiksi valitaan sellaiset aiheet, josta aiheutuisi mahdollisimman paljon haittaa ihmisille. Pari esimerkkiä näistä oli ilmastonmuutosta käsittelevä ohjelma ja rasvoja käsittelevä ohjelma. Ilmaston muutosta käsittelevässä oli tarkoitus estää toimnenpiteet, jotka hillitsisivät ilmastonmuutosta. Rasva ohjelmassa oli tarkoitus romuttaa ne saavutukset, jotka terveysviranomaiset ovat saavuttaneet vuosikymmenien aikana. En tiedä onko MOT ohjelmassa tehty jaksoa, joka käsittelee rokotusta.  Mutta jos minä haluaisin aiheuttaa mahdollisimman paljon vahinkoa kansalle, niin tekisin ohjelman rokotuksesta. Tämä aihe olisi mitä oivallisin. Varsinkin sikainfluenssa rokotus olisi sopiva. Terveydenhoito on siitä sopiva aihe, koska terveydenhoidossa ronkitaan aina ihmistä. Aina terveydenhoidossa tulee sivuoireita. Jopa lumelääkitys aiheuttaa sivuoireita. Ideana on se, että hoitamisella torjutaan jotain vielä pahempaa. Kun sopivasti kerrotaan niistä oireista ja vältetään kertomasta se, mitä olisi seurannut, jos ei oltaisi hoidettu, niin saadaan erittäin raflaava ohjelma aikaiseksi. Rokotus on myös siksi oivallinen, että voisin passittaa näytille näitä sivuoireita saaneita - tehdä niistä liikuttavia tarinoita. Mutta viranomaiset eivät voi tuoda näytille yhtäkään taudin saanutta, koska potilassalaisuus sen estää. Voisin siis valehdella ummet ja lammet jäämättä kiinni. Ja mitkä saavutukset olisi odottamassa: Parhaassa tapauksessa saisin jymäytettyä tuhansia ihmisiä. Kun riittävän monta saisin jymäytettyä, niin voisin saada aikaan vaikka valtakunnallisen epidemian ja tuhansia kuolleita. Siis melkoinen saavutus.
Mutta mietin, että mikä motiivi on valehdella? Tämä yksi teoriani on se, että tarkoitus on aiheutta mahdollisimman paljon vahinkoa. Tästä seuraa lisä kysymyksiä.  Vihaavatko ohjelmantekijät ihmisiä? Hautovatko he itsemurhaa? Nykyään on muotia tehdä sellainen itsemurha, että vie siinä mukana mahdollisimman monta muuta. Onko tämä vain hienostuneempi versio tästä?
Vai onko ohjelman takana humanoidit? Jos kysymyksessä onkin marssilaisten keino tuhota ihmiskunta, jotta he saisivat kelvollisen planeetan asua?
Vai onko kysymyksessä jalompi päämäärä?  Jos he haluavatkin, että rahvas rupeaa epäilemään tietoa? He esittävät aina vain päättömämpiä väitteitä ja kun sitten tulee tarpeeksi päätön, niin rahvas rupeaakin tutkimaan esitettyjä väitteitä. Siitä alkaa prosessi jonka seurauksena rahvaalle vähitellen selviää, että kaikki teito ei ole samanarvoista tietoa, vaan jokin tieto vain on luotettavampaa kuin toinen tieto.

Kilpaileva esitys

Olin koulun kevätjuhlassa Nastolassa. Jokainen luokka oli tehnyt ohjelmaa ja esitti valmistelemansa ohjelman. Mutta ongelmaksi tuli se, ettei kuullut mitään. Tämä ei johtunut siitä, että vanhuuden sivutuotteena minulta olisi kuulu huonontunut. Eikä se johtunut siitä, että esittäjät olisivat mutisseet liian hiljaa. Mutta se johtui metelöivästä yleisöstä. Tämä herätti monenlaisia ajatuksia. Ensin mietin, että vaivaako näitä aikuisia ADHD? Toinen ajatus oli, että juhlatilaisuuksia varten pitäisi perustaa kurssi. Kurssilla opetettasiin, että miten pitää käyttäytyä julkisissa esityksissä. Ihan perustietoa esityksen kunnioittamisesta ja muusta normaalista kohteliaasta käyttäytymisestä. Kurssilta saisi todistuksen, että onkelvollinen osallistumaan koulujen kevätjuhliin. Ilman tämmöistä todistusta, ei pääsisi juhlaan. Mietin myös ihmisen kehittymistä. Ihminen oppii lapsena aikuisten tavat. Tästä johtuu, että mikään ei muutu. Aikoinaan kun kristinusko levisi suomeen ja rakennettiin kirkkoja ja sinne tämä rahvas sitten paimennettiin. Silloin parvelta kurillaan syljeskely alla olevien niskaan oli tavallista, kuten myös se, että kampattiin kirkon penkkiin meneviä. Näiltä vanhemmilta sitten heidän lapsensa oppivat tavan käyttäytyä yleisissä esityksissä. He taas opettivat omille lapsilleen ja tämä on jatkunut keskeytymättömänä aina tähän päivään asti. Mietin, että eikö koulu voisi hyödyntää tätä asiaa. Aikoinaan kirkko langetti sakon näille koiruuden tekijöille. Kouluun voisi perustaa lukkaria vastaava virkamies, joka keräisi sakot metelöiviltä vanhemmilta. Näin ainaista rahapulaa kärsivien koulujen talous saataisiin kuntoon.
Kun olin aikani näitä ajatuksia mielessäni pyöritellyt huomasin  jälleen kerran sortuneeni yksioikoisiin ajatusrakenteisiin. Tilanteessa voisi nähdä myönteisiäkin piirteitä. Entä jos kysymys onkin siitä, että nämä perheet ovat päättäneet haastaa oppilaitten esitykset omilla esityksillään? Tämmöinen esitysten kilpailu voisi pakottaa oppilaat panostamaan entistä enemmän omiin esityksiinsä, jotta heidän esityksensä olisi niin mielenkiintoinen, että ihmiset seuraisivat sitä, eivätkä minkään perheen omaa esitystä. Samoin haastetta tulisi siitä, että mitään ääntä ei voi käyttää, koska ääni ei kuitenkaan kuulu näitten muitten esitysten takia. Heidän pitäisi aivan toisella tavalla rakentaa esityksensä eleitten ja ilmeitten varaan - tehdä ikäänkuin mykkäelokuvia. Tästä kilpailusta voisi syntyä aivan mielettömän upea ja mielenkiintoinen esityskulttuuri.
Nyt kun näitä kilpailevia esityksiä juhlassa oli, niin toimin tässä taidearvostelijana ja arvioin näitä esityksiä. Positiivinen asia on se, miten he olivat alkuvalmistelut tehneet. Ensinnäkin tämä yksi äiti oli nerokkaasti oivaltanut, että mahdollisimman paljon saa ääntä kun varoo ruokkimasta sylilastaan ennen esitystä. Se oli hyvin oivallettu. Samoin hyvin hän oli valmentanut hiukan vanhemman lapsensa kiipeilemään ylös ja alas penkiltä käyttäen vieressä istuvaa heille tuntematonta naista kiipeilypuuna. Samoin toisen esityksen isä oli hyvin valmentanut kuusivuotiaan poikansa  seilaamaan taukoamatta penkkinsä ja puolapuiden väliä. Valmistautuminen oli hyvällä tolalla. Mutta se dramaturkinen puoli oli unohtunut täysin. Hyvä taide-elämys on sellainen, että se herättää tunteita ja ajatuksia ja saa näkemään asiat aivan toisin. Kumpikaan esitys ei yltänyt tälle tasolle. Tunteita ne herättivät - negatiivisia sellaisia, mutta mitään uudenlaista ei mieleen tullut. Molemmissa esityksissä tuli sellainen tunne, että moukkamainen vanhempi siinä huonosti kasvatetun lapsen kanssa. Eikä tämä ole mitään uutta. Taktisesti oli erittäin huono ajatus rakentaa esityksensä tämän teeman varaan. Tai oikeastaan taktisesti haastava sen takia, kun kaikki muutkin perustivat esityksenstä tämän ajatuksen varaan. Jos kaikki esittää samaa teemaa, niin silloin esitykseen pitäisi saada erittäin voimakas ilmaisullinen puoli, jotta se ylittäisi muitten samaan teemaan perustuvat esitykset. Esimerkiksi tämän isän ja pojan suoritus ei ollut hääppöinen. Heidän rooli vaatteensa olivat liian tavanomaisia. Suunnittelu vaiheessa varmaan on tuntunut hyvältä ajatukselta se, että poika pitää lippalakkia päässään ja leikki sillä, mutta kovinkaan omaperäistä se ei ollut. Hän olisi voinut vähän mielenkiintoisemmin leikkiä. Samoin se on heistä tuntunut varmaan nerokkaalta ajatukselta, että he jutustelevat siellä kesken esityksen. He eivät kuitenkaan oivaltaneet, että pelkkä keskustelu jostain tyhjänpäiväisestä asiasta ei riitä tuomaan esityksen katsojille mitään elämystä. Heidän olisi pitänyt kehitellä jotain mielenkiintoisempaa sanottavaa, jotta yleisön mielenkiinto säilyisi. Tai mennä sitten toiseen ääripäähän: Jutella paljon paljon korostetumman tyhjänpäiväistä.
Kokonaisarvioni on se, että olisin kuitenkin paljon mieluummin seurannut näitten oppilaitten esitystä. Moitteita annan myös sille, että tila oli täysin sopimaton tämmöiselle tapahtumalle, jossa monta esitystä kilpailee keskenään. Juhlasalissa ei saisi olla penkkejä, vaan yleisön olisi paras olla seisoallaan, jotta voisi vapaasti mennä seuraamaan sitä esitystä, joka miellyttää eniten.

Kesämeteliä 2

Nyt se taas on alkanut - se kesämeteli. Ruonoleikkureitten helvetillinen meteli alkaa yleensä toukokuussa ja jatkuu keskeytymättä lokakuun loppuun. Tai lähes keskeytymättä - öisin on hiljaisempaa. Lokakuun lopussa alkavat sitten lehtipuhaltimet älämälöidä. Minä kun ajattelen asioista yksioikoisesti, niin mietin sitä, että miksi me itse tuotamme näin valtavasti meteliä. Tämä olisi aluetta, jossa ei olisi liikenteen meteliä, eikä mitään meteliä, ellemme itse tuota sitä. Kun lisäksi tiedän metelin aiheuttavan  mielenterveysongelmia ja aiheuttavan ihan konkreettista ruumiillista tuskaa, niin eikö asialle pitäisi tehdä jotain? Arvuuttelen mielessäni, että miksi asialle ei tehdä mitään?  Olisi niin helppo hankkia sähkökäyttöisiä tai käsikäyttöisiä laitteita, jotka eivät pidä melua. Ne tuntuvat olevan lisäksi tehokkaampia kuin nämä polttomoottorikäyttöiset. Ainakin sen perusteella kuinka kauan nämä moottori ihmiset joutuvat huudattamaan rakkineitaan. Sekin olisi helposti järjestettävissä, että olisi leikkuu ajat, jolloin meteli saataisin hoidettua kerralla. No miksei näin tehdä? Voisin ajatella, että syy on se, että muut ovat tyhmiä ja minä olen viisas. Se olisi jopa mukava ajatus. Ja niin haluaisin asian olevan. Mutta jos haluan asian olevan jotenkin, niin silloin pitää olla varovainen, koska halu sumentaa järjen.
    Kun mietin, että mikä syy siihen, ettei näin tehdä, niin yksi asia paljastuu ongelman ratkaisuksi. Ongelman ratkaisu piilee siinä, että koskaan ei kaksi ruohonleikkaajaa leikkaa samaan aikaan. Se ei ole sattumaa. Eikä se johdu siitä, että jälkimmäinen havahtuisi leikkuuhommiin kuultuaan leikkurin äänen, eikä kerkeäisi aloittaa ennenkuin ensimmäinen olisi lopettanut. Ei, vaan jutun idea liittyy siihen, että meidän toimintaamme ohjaa ne aivojen sisimmät kerrokset, jotka meille kehittyi kun olimme evoluutiokehityksessä hiiren asteella. Kysymys on reviiri käyttäytymisestä. Ruohonleikkurin metelillä ilmoitamma muille uroksille reviirirajamme ja naaraille, että täällä on työteliäs ja viriili uros. Siksi leikkurin äänen pitää olla mahdollisimman kova. Siksi koskaan ei kukaan uros leikkaa yhtäaikaa toisen uroksen kanssa, koska silloin se itse aiheutettu meteli ei kuulosta niin mahtavalta kuin jos siinä olisi toinen leikkuri mylvimässä vieressä. Annan nyt hyvän vinkin jollekin, joka haluaa rikastua. Jotkut ihmiset luulevat, että maailma on vielä pelastettavissa ja haluavat välttää hiilidioksidi päästöjä. Heille kannattaisi suunnitella sähkökäyttöinen ruohonleikkuri, johon liitetään  äänentoisto. Ruohon leikkuri olisi ekologinen ja silti meluisa. Ruohonleikkurin soittimessa olisi useita erilaisia, toinen toistaan kovempia ja miehekkäimpiä koneen ääniä, joista leikkuria käyttävä uros voisi valita sellaisen äänen, joka eniten vetoaisi juuri siillä paikalla pesiviin naaraisiin.
   Itse olen miettinyt kehitellä moisen pelin itselleni. Tai mieluummin sellaisen, että se olisi muuten täysin mekaaninen, mutta siinä olisi sähköllä toimiva meteliä tuottava laite. Tätä en kehittele mielessäni rikastumisen takia vaan tutkimus tarkoituksessa. Haluaisin tutkia, että onko mahdollista muuttaa tämän alueen reviirikäytöstä. Omaan laitteeseeni kehittelisin niin kovan äänen, että se olisi juuri ja juuri laillisuuden rajamailla. Mutta ei pelkästään äänen kovuus ole tavoitteena vaan sen inhottavuus. Tarkoitus olisi kehitellä niin inhottava ääni kuin mahdollista. Lehtipuhaltimen ääni on lähellä absoluuttisen inhottavaa ääntä, joten se olkoon ääni, josta ryhtyisin jalostamaan sitä vielä inhottavammaksi. Tutkimuksen olen suunnitellut tehtävän niin, että kyttäilisin otollisinta hetkeä. Kun näen, että joku naapureista istahtaa terassille rauhoittumaan kahvin tai kaljan ääreen, niin silloin on otollinen hetki ruveta leikkaamaan nurmikkoa. Samoin aloittaisin kesäsunnuntaina varhain aamuisin leikkuun. Joskus neljän tai viiden aikoihin olisi melko otollinen aika. Tästä tutkimuksesta olisi sekin etu, että näin saisin lähistöllä elelevät naaraat kiinnostumaan itsestäni.
Voi olla, että en pysty reviirikäytöstä muuttamaan. Mutta sitähän minä juuri tutkisinkin. Tai voi olla niin, että  kun tämä metelöinti on riittävän piinallista, niin silloin tehdään säännöt leikkuu ajoista ja äänen voimakkuudestaan. Silloin tämä reviiri käytös käy tarpeettomaksi ja uroksien on keksittävä jotain muuta.