Valepuoskari 2

Kauhea kähinä näistä valelääkäreistä. Aivan kohtuuton. Miksi niuhotetaan niin tarkkaan siitä, että onko joku lääkäriksi tekeytyvä oikeasti suorittanut lääkäritutkinnon vai ei? Jos joku tekeytyy lääkäriksi, ilman lääkäri koulutusta on hyvä todistus hänen vahvasta kutsumuksestaan hoitaa ihmisiä. Tai sitten suuresta kutsumuksesta ansaita lääkärin palkkaa. Jälkimmäinen on hiukan huonosti harkittu peruste tekeytyä lääkäriksi, kun eduskunnnassa valehtelu pääsee enemmän oikeuksiinsa. Eduskunnassa ei tarvitse mitään ymmärtää, eikä mistään ole vastuussa, joten kaikinpuolin eduskuntaan olisi järkevämpää mennä, jos palkka on ainoa kutsumus. Valelääkärinkin pitäisi jotain ymmärtää. Aika työläs homma on yrittää keksiä aina sopiva hoito. Pitäisi keretä verkkoon etsimään mahdollisia hoitokeinoja työpäivän aikana, jotta hoito edes jotenkin vastaisi tautia. Koskaan ei pääse illalla mihinkään rientoihin kun kaikki vapaa-aika menee vailinaisten taitojen kartuttamiseen. Kansanedustan taas ei tarvitse muuta kuin antaa räväköitä lausuntoja. Tärkeintä on, että ne lausunnot ovat suurelle rahvaalle mieleen. Niitä on hyvin helppo käydä etsimässä keskustelupalstoilta ja kun niitä vähän muuttaa, niin täydestä menee.
Tuohtumus valelääkäreistä monessa mielessä omituista. Mitä sillä on väliä, että onko ne tutkinnot suoritettu. Voihan olla, että joku kuolee. Mutta voi käydä myös niin, että täysin järjetön hoito parantaakin paremmin kuin järkevä hoito. Tosin tämä on epätodennäköistä, mutta mahdollista. Koululääketieteelle olisi hyvä, että siellä otettaisiin käyttöön hulvattomia kokeiluja. Vaihtoehtoisissa hoidoissahan tätä päätöntä kokeilua sovelletaan antaumuksella. Siellä voidaan suositella ihan mitä hoitoja tahansa ja ihan kuka tahansa voi siellä päsmäröidä. Tosin hoitojen teho on ollut tähänmennessä varsin surkeaa, mutta kenties jonain päivänä siellä sattuu mieletön onnenkantamoinen. Silloin ollaan keksitty aivan uusi ja tehokas hoito menetelmä.
Valelääkäri kohu on toisessakin mielessä aivan ylimitoitettu. On nimittäin paljon suurempi ongelma kuin valelääkäriongelma. Suurempi ongelma ovat nämä valepuoskarit.
Mikä on valepuoskari?
Valepuoskari on henkilö, joka käyttäytyy kuin puoskari, mutta onkin suorittanut lääkärin tutkinnon. Valepuoskareita on hyvin monenlaisia. Mutta yhteistä heille on se, että josainvaiheessa he vinksahtavat. Jotkut vinksahtavat koska joku rupeaa heille maksamaan. Aikoinaan tupakkateollisuus palkkasi itselleen lääkäreitä ja maksoi heille sellaista palkkaa, että nämä lääkärit vinksahtivat. He antoivat varsin kummallisia lausuntoja. Eivät he suorastaan väittäneet, että tupakka parantaa keuhkosyövän, mutta väittivät, että tupakoinnilla ja keuhkosyövällä ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa.
Toinen ryhmä on nämä karppauslääkärit. Samaan ryhmään kuuluu iso joukko erilaisiin hoitoihin hurahtaneita lääkäreitä. Yhteistä tällä ryhmällä on se, että heille tulee pakkomielle jostain asiasta. Usein se on lääke, mutta monesti jokin hoitomenetelmä, tai sitten ruoka. Nämä lääkärit kuvittelevat, että tämä heidän menetelmänsä parantaa kaikki mahdolliset vaivat. Otetaan esimerkiksi valepuoskari, jolla on pakkomielle, että jokin närästyslääke auttaa kaikkiin mahdollisiin vaivoihin. Jos hänen vastaanotolleen tulee potilas, jolta on sääriluu katkennut, niin hän määrää närästyslääkettä. Samoin, jos tulee potilas, jolla on keuhkosyöpä. Ravintoon vinksahtaneet valepuoskarit taas määräävät kaikkiin mahdollisiin tauteihin sellaisen dietin, johon he itse ovat hurahtaneet. Tämä on paljon suurempi ongelma kuin valelääkärit, koska nämä valepuoskarit aiheuttavat melkoista vahinkoa. Toisaalta: Heillä on luovaa kokeiluhalua, joka voi erittäin hyvällä tuurilla johtaa aivan uudenlaiseen lääketieteelliseen keksintöön.

Karppausta

Syöminen on meille elintärkeä asia. Syömiseen on aina liittynyt sellainen ajatus, että minulle se on niin pyhä asia, että kenelläkään ei ole oikeutta sitä arvostella. Minulla taas on täysi oikeus käännyttää muita tähän minun tapaani syödä. Nyt muodissa oleva karppaus on onnistunut käännyttämään tuhansia ihmisiä omalle kannalleen. Eikä se ole suinkaan huono asia. Tämän ilmiön ansiosta voi selvitä uusia ravinnon vaikutukseen liittyviä asioita, tai sitten vanhat teoriat vahvistuvat. Karppauksen teoria on varsin ennakkoluuloton - ainakin joittenkin asioitten suhteen. Perinteinen ravitsemus ajattelu perustuu siihen, että haitallisia asioita pyritään välttämään. Eläinrasvojen on todettu aiheuttavan sydän- ja verisuonitauteja ja täysjyvä viljetuotteitten ehkäisevän syöpää. Perinteinen ravitsemusajattelu pyrkii välttelemään eläinrasvoja ja suosivan täysjyvä viljatuotteita. Mutta karppaus menettelee juuri päinvastoin: koska eläinrasvat aiheuttavat sydän- ja verisuonitauteja, niin eläinrasvoja pitää lisätä, jotta nämä taudit vähenisivät. Samoin karppaajat välttelevät kokojyvätuotteita, jotta syöpä sairaudet vähenisivät. Ensi kuulemalta tämä kuulostaa hullulta, mutta on ajatuksessa oma logiikkansa. Karppauksen idea on siinä, että kun vältetään hiilihydraatteja, niin ihmiskeho toimiikin päinvastoin kuin normaalisti. Tosin tästä ei vielä ole mitään kliinisiä, eikä tilastollisia todisteita vielä. Mutta eiköhän muutaman vuoden päästä tilastoissa rupea näkymään, että oliko teoria oikea vai väärä.  Meneillään on siis varsin mielenkiintoinen kokeilu. 

Tästä kokeilusta vain väistämättä tulee sellainen ajatus, että miksei koululääketiede tai terveystiede saa tehdä tämmöisiä kokeita, jossa koehenkilön terveys joutuu suureen vaaraan? Perinteiselle terveystieteelle pitäisi myös sallia kokeet, jossa vaarannetaan koehenkilän terveys, samoin myös tämmöiset kokeet, josta ei etukäteen osaa arvata lopputulosta. Perinteisellä terveystieteellä kun on paremmat valmiudet tutkia niitä seurauksia, mitä kokeilusta tulee. Ihmisen ravitsemus on varsin monimutkainen kokonaisuus ja siksi tämmöiset kokeiluja pitäisi suosia enemmänkin. Ihmiskunnan historiassa on lukuisia tapauksia, jossa täysin päätön kokeilu onkin johtanut jonkin arvokkaan asian löytymiseen. Kerron yhden esimerkin. Kun radioaallot oli keksitty, päätti eräs kaveri lähettää niitä toiselle puolelle maapalloa. Asiantuntijat nauroivat idealle. He yrittivät selittää, että radioaallot kulkevat suoraan avaruuteen, eivätkä mitenkään voi kaartaa maapallon toiselle puolelle. Kaveri teki kuitenkin kokeen ja sai viestin kulkemaan toiselle puolelle maapalloa. Selvisi myöhemmin, että ilmakehässä on ionisoitunut kerros jossain sadan kilometrin korkeudella, josta radioaallot kimpoilivat toiselle puolelle. Koska kaveri ei tiennyt radioaalloista mitään, niin hän teki kokeen. Ja koska hän oli tyhmä, niin hän ei ymmärtänyt mitä hänelle selitettiin ja siksi hän teki kokeen. Ja koska hän oli mahdottoman itsepäinen, niin hän ei välittänyt siitä pilkasta, joka olisi seurannut kokeen epäonnistumista.  Tietenkin maailman historiassa on enemmän sellaisia kokeita, jossa tietämättömyyden ja tyhmyyden takia koe epäonnistuu, kuin niitä,jotka onnistuu. Mutta eihän vielä tiedä täsät karppauksesta, että kumpaa se tulee olemaan. 

Oikeastaan olisi hyvä, että tämänkaltaisia kokeita tehtäisiin enemmänkin. Joku ryhmä voisi olla sellainen, joka välttelee kaikkia vitamiineja. Joku ryhmä voisi nauttia ravintoa, josta olisi kaikki valkuaisaineet poistettu. Ehkäpä tämmöisiä liikkeitä vielä syntyy.

Karppaajien kulttiin tosiaan liittyy tuhansia ihmisiä vuosittain. Nyt olisi tärkeää, että he eivät asettuisi koe-eläimiksi aivan turhaan. He sentään panevat henkensä alttiiksi ja sen takia pitäisi tästä kokeilusta saada jotain konkreettisempaa tietoa kuin pelkkiä tuntemuksia. Siksi hommaa pitäisi seurata ja tutkia. Meidän henkinen asenne vaikuttaa paljon siihen, että miten jokin lääke toimii, tai miten sairaus iskee. Lumelääkkeet on todettu usein varsin tehokkaiksi. Karppauksessa pitäisi tutkia miten homma vaikuttaa niihin karppaajiin, jotka ovat hurmoshengen vallassa ja miten se vaikuttaa niihin, jotka eivät ole. Ongelmana vain on löytää karppaaja, joka ei ole hurmoshengen vallassa.

Uutispaasto

Olin vain muutaman päivän uutispimennossa. Kun pääsin uutispimennosta, niin olin hämmästynyt: Tämmöinenkö tämä maailma on? Oikeastaan  olisi hyvä aina sillointällöin pitää uutispaastoja, jotta pystyisi paremmin arvioimaan millainen maailma on.  Tämä paastoni oli vastoin omaa tahtoani. Mutta hyvä kokemus se oli. Varsinkin paaston loppuminen. Kun paasto loppui, niin kyseisen päivä  lehdestä luin, kuinka sata vuotias sai päivähoitopaikan, kuinka joku harrasti ruumiiden keräilyä ja kuinka kuntalaki kapina elää ja voimistuu. Siinä oli kolme uutista, jotka kaikki tuntuivat kuvaavan päätöntä menoa. Ruumiiden keräilijä harrasti keräilyä niin, että kävi aina hautuumailta hakemassa ruumiita, vei ne kotiinsa ja puki erilaisiin vaatteisiin. Aluksi pidin moista keräilyä aivan omituisena. Mutta sitten huomasin, että ennakkoluuloni johtuu pelkästään kateudesta: Olen kateellinen, koska en itse ole keksinyt yhtä omaperäistä harrastusta. Onhan ruumiiden keräily jännittävämpää kuin postimerkkien keräily ja myös luovempaa. Postimerkkejä hankitaan ja pannaan kansioihin siisteihin riveihin. Mutta kuinka paljon enemmän luovuutta voi ruumiiden keräilijä käyttää, kun hän miettii, millainen puku kokonaisuus tälle ruumiille sopii parhaiten.
Oikeastaan näistä kolmesta uutisesta kaikista omituisinta ilmiötä kuvasi se uutinen, joka käsitteli kuntakapinaksi nimitettyä liikettä. Tämä liike vastustaa jyrkästi kuntalakia. Omituista tässä on se, että tätä lakia ei ole vielä edes säädetty. Joten ei ole tietoa, että millainen laki on tulossa. Lain päättävät  ne ihmiset, jotka me olemme demokraattisesti valinneet eduskuntaan. Toisinsanoen me - Suomen kansa - päätämme laista. Tietenkin on pakko kunnioittaa tämmöistä protestihenkeä, jossa vastustetaan jotain asiaa vain vastustamisen vuoksi, vaikkei oikein tiedetä mitä vastustetaan. Itse olen senverran yksioikoinen ja tylsä, että  ajattelen, että minun pitäisi tietää, että mitä vastustan tai kannatan, ennenkuin ryhdyn vastustamaan tai kannattamaan. On pakko myöntää, että minun ajattelutapani on hyvin hataralla pohjalla, sillä voiko koskaan tietää mistään asiasta riittävästi, voidakseen päättää kantansa? Jos tieteellisesti ajattelee, niin ei koskaan.  Ensinnäkin pitäisi osata valita kehenkä uskoo. Se on vaikeaa. Yksi keino, jolla sen voisi paremmin valita on tieto, että huuhaata tarjoavat ovat parempia markkinoimaan asiaansa kuin tieteen tekijät. Siis tutkii sitä, miten hyvin asiaa markkinoidaan ihmisille ja valitaan se, joka ei osaa markkinoida. Tämä ei välttämättä onnistu. Toinen pulma on se, että tiede ei koskaan kerro totuutta. Tämän hetkinen tilanne on se, että todennäköisimmin jokin asia on näin. Mutta kun tiede kehittyy eteenpäin, niin silloin tulee paremmin ja tarkemmin ilmiötä kuvaava teoria, ja vanhentunut teoria muuttuu valheeksi. Siksi niin moni on heittäytynyt ajatusmalliin, että he päättävät vain uskoa johonkin ja kannattavat sitten sitä. Tämä nyt eksyi vähän sivuraiteille - minun piti pohdiskella tätä kuntakapinaa. Tässä kuntakapinassa on monta hyvää asiaa. Yksi on se, että on parempi että vaimot purkavat pahan tuulensa tämmöisiin kapinoihin, kuin, että nalkuttaisivat miehilleen tyhjänpäiväisistä asioista. Toinen hyvä asia tässä on se, että kun vastustetaan jotain, mistä ei mitään tiedetä, niin silloin ollaan erittäin luovassa tilassa. Luova tila johtuu siitä, että ei tiedetä mitä vastustetaan. Kun ei tiedetä, että mitä vastustetaan, niin silloin joutuu keksimään perusteet vastustamiselleen siinä vaiheessa kun laki tulee voimaan. Tämä on improvisointia. Yleensäkin  ihmiset harrastavat improvisointia liian vähän.

Kesäaika 4

Joku on väittänyt, että kesäaika on päättäjien salaliitto kansalaisia vastaan. Väite ei ole aivan tuulesta temmattu.
Mutta vaikka kesäaika on tehty kansalaisten kiusaksi, niin se on aikoinaan kehitelty hyvää tarkoitusta varten. Amerikoissa eräs kaveri, jolla oli poikkeuksellisen hyvä huomiontikyky, huomasi, että aurinko ei noudata kellonaikoja. Auringon pitäisi nousta aamuisin kello kuudelta ja laskea illalla kello 18. Mutta aurinkopa nousee milloin sattuu. Tai ei aivan ihan milloin sattuu, vaan talvella myöhemmin ja kesällä aikaisemmin. Kaveri yritti aikansa saada aurinkoa noudattamaan kellonaikoja, mutta epäonnistui yrityksissään. Siksi hän päätti kehitellä jotain muuta. Ongelma on se, että kun aurinko kesällä nousee aikaisemmin ja laskee myöhemmin, niin valoisan ajan hyödyntäminen ei oikein onnistu. Niinpä kaveri keksi, että siirretään kelloja kesäksi tunnilla eteenpäin. Hän ehdotti tätä päättäjille. Ehdotus torjuttiin välittömästi. Mutta sitten hän keksi perustella ehdotusta taloudellisilla syillä. Se oli hyvä veto, koska jos taloudellisilla perusteilla jotain ehdotetaan, niin ehdotus menee automaattisesti läpi riippumatta siitä pitääkö väite paikkansa vai ei. Oikeastaan on niin, että on sopimatonta tutkia, että pitääkö taloudellisiin syihin perustuvat väitteet paikkansa vai eivät.  Niin tämäkin ehdotus hyväksyttiin. Tapa levisi amerikoista myös Eurooppaan ja Suomeen.
On hieno idea hyödyntää valoisaa aikaa. Mutta tämän nerokas idea on vesitetty jättämällä asia puolitiehen. Miten yhden tunnin siirtely hyödyntää valoisan ajan Posiolla juhannuksena? Ei mitenkään, sillä aurinko käväisee hetkeksi horisontin alapuolella ja tunnin siirrolla ei ole mitään merkitystä. Järjestelmää pitäisikin kehitellä eteenpäin, jotta paremmin hyödytettäisiin valoisa aika. Ensinnäkin pitää luopua tästä mekaanisesta tavasta mitata aikaa. Toiseksi määrätään yön pituudeksi auringonlaskun ja nousun välinen aika. Loppu aikai onkin sitten päivää. Yön pituudeksi määrätään 12 tuntia, samoin päivän. Tämä tarkoittaa, että kesällä kellot käyvät yöllä nopeampaan tahtiin ja talvella hitaampaan. Esimerkiksi Posiolla juhannuksena yön pituus uudella ja esityneellä ajalla mitattuna on 12 tunia, joka vanhan ajanmittauksen mukaan on tunti. Päivän pituudeksi tulee siten vanhan ajan mukaan 23 tuntia. Tämä merkitsee, että uuden ja edistyneen tunnin pituus vanhoilla mitoilla on 1 tunti ja 55 minuuttia. Kannattaa siis miettiä käykö kesällä töissä vai ei. Jotta tämä järjestelmä onnistuisi, niin jokaisessa kellossa on satelliittipaikannin, jotta kello pystyisi mittaamaan juuri sen paikkakunnan aikaa. Jotkut voivat harmitella sitä, että jokaisella paikkakunnalla on oma aikansa. Mutta valoisan ajan hyödyntäminen on sentään tärkeämpi asia kuin romanttinen haikailu menneistä.
Uudessa edistyneemmässä järjestelmässä on yksi ongelma. Ongelmana ovat paikkakunnat, jotka ovat napapiirin pohjoispuolella. Niillä paikkakunnilla kun päivn pituus voi olla useampia vanhoja vuorokausia. Esimerkiksi Utsjoella päivän pituus kesällä on 70 vuorokautta. Tästä seuraa, että edistyneemmän tunnin pituus vanhoissa mitoissa on lähes kuusi vanhaa vuorokautta. Kesällä siis 8 tuntinen työaika on melkein 47 vanhaa vuorokautta. Tämä ei oli se varsinainen ongelma. Voihan työnantaja sallia yhden ylimääräisen kahvitunnin, jotta ihmiset jaksavat. Ongelma on se, että Utsjoella jää vajausta vuorokausissa, koska kesällä yksi päiväsaika on se 70 vuorokautta ja talvella taas yö vastaavan ajan. Siellä ei siis vuoteen saada millään 365 vuorokautta, vaan vähän yli 200 vuorokautta. Mutta ei tämäkään mikään ylipääsemätön ongelma ole. Utsjoella ei vain ole kesäkuuta, eikä joulukuuta. Lisäksi siellä toukokuussa on vain 17 vuorokautta ja heinäkuussa viisi.

Lehtiharava 2

Kuka uskoisi, että lehtiharava paljastaa ihmisen käyttäytymisestä niin paljon? Nyt eletään niitä aikoja, että ihmiset hakevat käteensä lehtiharavan ja rupeavat raapimaan niillä nurmikoitaan. Paitsi minä. Koska minä en moiseen ryhdy, niin juuri siksi pystynkin peremmin arvioimaan ilmiötä ja sen syitä. Juttu on varsin merkillinen. Merkillistä asiassa on se, että kaikki tietävät, että nurmikon haravoiminen vahingoittaa nurmikkoa. Kun lehdet poistetaan, niin kosteus pääsee haihtumaan, aurinko pääsee kuivattamaan nurmikon ja nurmikolle tärkeä lehtien kompostoituminen estyy kun  poistetaan kompostoituva aines. Tämän kaikki tietävät. Miksi sitten kaikki ryhtyvät hommaan, jonka tietävät varmasti aiheuttavan vahinkoa?

Olisi helppo väittää, että sairaaloisen siisteysvimma olisi syy. Mieluummin siisti piha kuin hyvinvoiva nurmikko. Koska näin on helppo väittää, niin se todistaa, että se ei ole oikea syy. Ongelman syy selviää kun katsoo miten ihmiset ajautuvat tähän tekoon. Kun tulee oikea hetki, niin ihmiset nousevat lasittunut katse silmissään ja kävelevät kuin tahdottomat marionetti nuket ja hakevat haravan käteensä ja ryhtyvät haravoimaan. Kysymys kuuluu: Mikä on se voima, joka ylittää ihmisen oman järjen ja tahdon?

Ja vastaus on ilmeinen: Reviirikäyttäytyminen. Tällä teolla ihmiset ilmoittavat lajitovereilleen, että tässä on heidän reviirirajansa. Haravoinnilla he myös pyrkivät kohottamaan omaa assemaansa hierarkiassa. Oikeastaan haravoiminen on paras mahdollinen tapa nostaa omaa asemaansa, sillä siinä vähimmällä mahdollisella panostuksella saadaan paras mahdollinen hyöty. Ahkeruss ja uurastus on se millä asema hierarkiassa nostetaan. Mitä ehkerampi, sitä korkeammalle hierarkiassa nousee. Ja ainoastaan sillä on merkitystä, miltä juttu näyttää, ei sillä kuinka paljon siinä oikeasti joutuu uurastamaan. Puuhastelun  järkevyydelläkään ei ole mitään merkitystä. Haravoinnissa ollaan hyvin näkyvillä ja melko pitkän ajan ja homma näyttää siltä, kuin siinä uurastettaisiin. Mitä pitempään näyttää uurastusta kestävän, sitä korkeammalle hierarkiassa noustaan. 

Tässä asiassa on ainakin yksi merkillinen piirre. Se on se, että miksi lehtipuhaltimia ei ole enemmän? Juttuhan on niin, että mitä suurempi meteli, sitä ahkeramman vaikutuksen antaa, mitä ahkeramman vaikutuksen antaa, sitä korkeammalle hierarkiassa nousee. Lehtipuhaltimissa on helvetillinen meteli ja siksi luulisi, että paljon useampi niitä käyttäisi. Lehtipuhaltimissa on sekin hyvä puoli, että huolimatta helvetillisestä metelistä, niin ne ovat paljon tehottomampia kuin harava. Tämä merkitsee taas sitä, että saa olla näytillä paljon kauemmin kuin jos käyttäisi haravaa. Näitten syitten takia on varsin outoa puhaltimien vähyys. Kumoaako tämä minun reviiri teoriani? Ei suinkaan. Kysymys on siitä,  minkä me koemme sopivammaksi tavaksi ilmaista reviiriraja. Lehtipuhaltimet ovat hyvin agressiivininen ja riidanhaluinen tapa viestiä. Siksi monet vierastavat tätä tapaa. Oikeastaan on kysymys siitä, että ihmisen evoluutio on jakaantumassa kahtia. Hienovaraisemmin reviirirajan ilmaisevat vetoavat niihin, jotka kokevat sen hyväksi tavaksi. He pariutuvat ja jälkeläiset ilmaisevat rajat vielä hienovaraisemmin. Lehtipuhaltajat samoin vetoavat riidanhaluisiin ja agressvisiin ihmisiin. He pariutuvat ja jälkeläisistä tulee vielä riidanhaluisempia ja agressiivisempia. 

Mutta entäs minä? Minun tapani käyttäytä ei sovi kumpaankaan ryhmään. Näillä molemmilla ryhmillä ahkeruus oli asia, jolla reviiri ilmoitetaan ja itsenstä nostetaan hierarkiassa. Minulle taas ahkeruus on kauhistus ja häpeä. Jos joskus joutuisin näkyvällä paikalla jotain puuhastelemaan, niin teen sen yön pimeinä tunteina, jotta kukaan ei sitä näkisi. Kuitenkin olen ihminen ja siksi olisi outoa, jos minulla ei olisi reviirikäyttäytymistä. Olen aivan varma, että on minulla. Todennäköisesti on niin, että ihmisen evoluutio onkin jakaantumassa kolmeen eikä kahteen. Tämä kolmas ryhmä näyttää reviirirajansa ja asemansa hierarkiassa joutilaisuudella. Tästä linjasta kehittyy laji, joka on mestarillinen välttelemään työtä ja on erittäin taitava salaamaan työntekonsa, jos joskus väkisin ajautuu työntekoon.

Parisuhdekurssi miehille osa 2/2

Nainen haluaa aina säännöllisin välein keskustella kummpaninsa kanssa parisuhteen tilasta. Keskustelu tarkoittaa, että nainen sättii, haukkuiu ja soimaa miestään ja mies kuuntelee. Edellisellä kurssilla kerroin, että pakeneminen on kaikista järkevin keino kun mies tuntee parisuhteessa itsensä uhatuksi. Ja olisi suuri houkutus soveltaa tätä menetelmää näihin parisuhde keskusteluihin. Mutta ei se keino olekaan järkevintä. Mies ajattelee, että tämmöisistä keskusteluista ei ole mitään hyötyä ja siksi hänen on vaikea ymmärtää, että miksi näitä keskusteluita pitää käydä. Mutta tämä on väärä tapa ajatella, sillä jos nainen ei saa käydä näitä keskusteluita, niin hän muuttuu entistä mahdottomammaksi. Siksi on erittäin tärkeää, että näitä käydään ja että mies on paikalla. Mutta siinä tilanteessa mies voi tehdä virheitä. Yksi paha virhe on se, että mies ryhtyy puolustautumaan. Tästä seuraa se, että haukkuminen käy kiivaammaksi ja kestää paljon kauemmin kuin se olisi kestänyt, jos mies ei olisi sortunut puolustautumaan. Toinen paha juttu on se, että mies rupeaa käyttämään samantapaisia haukkumasanoja naisesta kuin mitä nainen on syytänyt hänelle. Tämä ei oikeastaan ole enää virhe, vaan rikos. Mies syyllistyy selvästi henkiseen väkivaltaan ja saisi ansaitusti vankeutta, jos nainen veisi jutun oikeuteen. Mutta sellainen mies on tunteeton ja julma ihminen, joka ei ymmärrä toisen kärsimystä. Hänet olisi syytä viedä hoitoon. Tässä jutussa en käsittele luonnehäiriöitä, joten en pohdiskele enempää tätä ihmistyyppiä.
Mutta palaan vielä siihen virheeseen, että mies pakenisi paikalta. Se on virhe toisessakin mielessä. Nainen ajattelee, että miehellä ei ole yhtään empatiaa, kun ei suostu näihin keskusteluihin, jotka ovat hänelle tärkeitä. Minusta tämä tulkinta on väärä, sillä enemmän on kysymys tyhmyydestä ja itsesuojeluvaistosta. Mutta näin nainen tulee ajattelemaan, jos mies moisen virheen tekee.
Mutta miten mies voi menetellä tässä tilanteessa, kun pakeneminen olisi tyhmyyttä, samoin puolustautuminen ja ei voi leikkiä kuolluttakaan? No vastaus on, että kätevintä on ottaa kaikista vähiten huono vaihtoehto ja se on, että leikkii kuollutta. Juju on siinä, että se pitää tehdä taiten. Sillä jos nainen huomaa, että mies leikkii kuollutta, niin se on erittäin loukkaavaa. Eikä kukaan kunnon mies halua loukata naistaan. Tässä tekniikassa on erittäin tärkeää ulkoinen olemus. Koko juttu menee niin, että mies on tarkkaavaisen näköinen, mutta ajatusmaailmassa hän on siirtynyt aivan muualle. Kannattaa siirtyä sellaisiin miellyttäviin muistoihin, jotka tuovat hyvää mieltä. Mies siis matkustelee päänsä sisässä miellyttäviin muistoihin ja on kuuntelevan näköinen. Kun tämä onnistuu hyvin, niin sitten voikin harjoitella hiukan vaativampaa juttua. Vaativampi aste tarkoittaa, että mies opettelee mekaanisesti joitain heikkoja vastaväitteitä, joita hän sillointällöin sanoo. Vastaväitteet eivät saa olla kovinkaan perusteellisia, eikä niin vahvoja, että ne pitkittäisivät haukkutulvaa. Sopivia ovat sellaiset kuin: Ei se näin ole. Tai: tuo ei pidä paikkaansa. Ongelmana on se, että koska mies ei yhtään kuuntele, niin väite voi osua sellaiseen kohtaan, mihin se sovi. Tämä on varsin epätodennäköistä, sillä todennäköisesti nainen on juuri syyttänyt miestä jostain, ja kumpikin vastaväite sopii erinomaisesti. Tietenkin teoriassa voi olla mahdollista, että sattuukin sellainen hetki, että ei olekaan menossa syyttely. Mutta tätä tilannetta ei kannata säikähtää, sillä ei nainen kovinkaan hyvin kuuntele sitä, mitä mies sanoo.

Kuolemansynti

Persujen James Hirvisaari väitti, että yle valehtelee. Tämä väite häkellytti, sillä yle tekee monenlaista ohjelmaa. Tuli mieleen, että kaikkiko ne valehtelvat? Päätin tutkia asiaa muistelemalla millaisia ohjelmia yle tekee ja niiden ohjelmien totuusarvon. Heti tuli mieleen, että epäuskottavaa on se, että lelunalle voisi nousta ilmapallon avulla hunajavarkaisiin. Todennäköisesti valhetta tämä ohjelma. Sitten tuli mieleen MOT ohjelma, joka valehtelee aina. A-studio taas valehtelee joka toinen kerta. MOT ohjelma on helppo, koska aina tietää, että totuus on juuri päinvastainen. Mutta A-studio onkin hankala, sillä valehtelu ei ole parillisina viikkoina ja totuus parittomina, vaan valehtelu on hyvinkin sattumanvaraista. On erittäin vaivalloista ryhtyä aina miettimään, että oliko tämän viikkoinen ohjelma nyt valehtelua vai totuutta.
Ylessä on ohjelmia lääketieteestä, tähtitieteestä, ravitsemustieteestä, kvanttifysiikasta, historiasta, tekniikasta, joissa maan johtavat tiedemiehet käsittelevät aihetta. Minulla on vakaa käsitys siitä, että näissä ohjelmissa ei valehdella. Tosin ainao asia, josta jotain ymmärrän, on ilmastonmuutos, joten tällä heikolla tietämyksen tasolla en pysty arvioimaan näitten professorien väitteiden totuudellisuutta.
Mutta onko James Hirvisaarella professorien tasoinen tietämys tähtitieteestä, lääketieteestä, ravitsemustieteestä, kvanttifysiikasta, historiasta ja tekniikasta? Pitäisi olla, jotta hän pystyisi asiaa arvioimaan.  Olisi mukava, jos tällä paikkakunnalla olisi tälläinen yleisnero. Mutta epäilys herää, että ei hän kuitenkaan näistä asioista tiedä riittävästi. Palaa vain mieleen se, että persuilla on tapana syvällä rintaäänellä kiihkeästi ottaa kantaa asioista , josta ne eivät yhtään mitään ymmärrä. Epäilen, että tässä on kysymys tismalleen samasta asiasta.
Mutta James Hirvisaaren tapa yleistää on aika käytännöllinen. Ylempänä valitin sitä, että miten hankalaa on arvioida A-studion ohjelmaa, että onko nyt valheen vai totuuden vuoro. Jos yleistää, niin se on paljon vaivattomampaa. Minun pitää vain päättää, että A-studio valehtee, jolloin otan valheena kaiken mitä sieltä tulee ja säästyn ajattelun vaivalsta. Jospa kokeilen yleistämisen käyttökelpoisuutta arvioimalla persuja. Arvioin kaikki mitä persut ovat tehneet ja sanoneet, niin saan sellaisia asioita kasaan kuin: Tietämättämyys, viinasta sammuminen, herkkähipiäisyys, täysin holtiton ja epäasiallinen kielenkäyttö. Voi siis yleistää, että persut kaikki ovat viinan kanssa läträäjiä, rääväsuisia moukkia ja tietämättömiä ja ihmisiä, jotka vaativat erityis kohtelua. Kun tätä tulosta arvioin, niin on pakko todeta, että yleistäminen on varsin kelvollinen tapa, koska se antaa aika oikean kuvan asioista.
Mutta jatkan tutkimuksia ja otan persut ja valehtelun arvioitavaksa. Hakkarainen on jäänyt kiinni valehtelusta ja monet muutkin persut. Mutta kaikista vakuuttavampi on se, että melkein kaikki persut valehtelevat, ettei ilmastonmuutosta ole olemassa. Tästä voi huoletta vetää sellaisen johtopäätöksen, että kaikki persut valehtelevat aina. Tämä selittäisikin aika hyvin sen, mitä James Hirvisaari sanoi ylestä.
Vaikka yleistäminen on osoittautunut erinomaiseksi tavaksi suhtautua maailmaan, niin epäilen, että en kuitenkaan pysty omaksumaan tätä elämänasennetta. Siihen on syynäå se, että olen tiedon narkkari. Eikä yleistäminen ja sairaalloinen tiedon haku ole yhtä aikaa mahdollisia. Tiedän, että minun pitäisi päästä irti tästä riippuvuudesta, mutta ei minulla ole voimia irtaantua. Sentakia ei tämä oivalllinen elämänasennekaan ole mahdollinen. On muuten hassua, että kuinka tietämätön olen, vaikka olen tiedon narkkari. Mutta se onkin aivan toinen asia, joten parasta palata aiheeseen. Olen pohdiskellut sitä, että olisiko mahdollista, että soveltaisin yleistämistä vain sellaisiin aisioihin, jotka eivät häiritse tietämystä? Kytkisin yleistämisen pois päältä aina kun tulee ilmastonmuutoksesta kyse, tai tieteellisistä jutuista. Käyttäisin vain sitä persuihin ja muihi asioihin, jolla ei ole tiedon kanssa mitään merkitystä. Mutta, jos tuleekin joskus tilanne, että joku persu puhuukin totta - miten minun silloin käy? Enhän minä huomaa, että nyt tulikin totuus. Tämä viimeinen pohdiskelu osoitti, että minulle on täysin mahdotonta omaksua tätä yleistämisen asennetta. Sillä eihän yleistäjälle pitäisi olla ongelma se, että jokin totuus jää huomaamatta. Yleistäminen kun tehdään siksi, ettei totuudesta tarvitsisi murehtia ollenkaan. Koko ajatus on siis aivan mahdoton - voisiko kukaan olla osa-aika narkkari?