Raamattu 3

Luen raamattua. Olen jo ylittänyt puolenvälin. Raamattua luen siksi, että lukemiskilpailun luetteloon haluan vähän arvokkuutta. Mutta minusta on alkanut tuntua, että luen sitä kirjaa jotenkin väärin. Tuntuu, että pitäisi olla hurskaampi asenne.  Mutta en ole varma, että mikä olisi oikea asenne? Dekkarista raamattu eroaa monella tavalla. Dekkarissa murha tapahtuu yleensä kirjan alussa, mutta raamatussa vasta aivan lopussa. No tehdäänhän raamatussa murhia jatkuvasti. Alusta asti siinä murhataan tuhansia ja taas tuhansia ihmisiä. Siinä murhataan kokonaisia kansoja. Mutta nämä murhat eivät ole mitenkään merkittäviä verrattuna Jeesus-sedän murhaan. Toisessakin asiassa raamattu eroaa kunnon dekkarissa ja se on se, että raamatussa ei oikeastaan paljasteta murhaajaa. Jotenkin jää epäselväksi onko murhaaja israelilainen rahvas? Vai ylipapit? Vai roomalaiset virkamiehet?
Ehkä suotta murehdin sitä, etten lue kirjaa oikealla asenteella, sillä tuntuu, että tätä kirjaa luetaan hyvin eri tavalla. Jotkut pitävät sitä biologian oppikirjana, tai tähtitieteen, tai historian. Onpa niitäkin, jotka pitävät sitä lakikirjana. Lakikirjana pitämiseen suhtaudun erittäin suurella varauksella. Tämä johtuu siitä, että olen aivopesty niin, että olen tottunut ja hyväksynyt pohjoismaisen tavan soveltaa lakia. Minun on vaikea hyväksyä raamatun tapaa tuomita. Siinä tuntuu olevan erittäin suuri sattumanvaraisuus, mielivaltaisuus ja julmuus vallitsevana periaatteena. Mutta kuten jo kerroin: Minut on aivopesty.
Jos ajattelee raamattua biologian ja tähtitieteen ja historian oppikirjana, niin vaikea on pitää missään näissä suhteessa kirjaa pätevänä. Suurin vika on epämääräisyys. Ei siinä kovinkaan seikkaperäisesti seivitetä eläinten käyttäytymisestä, ei tähtien synnystä, ei mainita vuosiluvuista tai kestoista juuri mitään. Havainnollistavat kaaviot, taulukot ja kartat puuttuvat täysin. Selitetään siinä kuinka monta sataavuotta kukin henkilö eli, mutta ei sitä, että kuinka kauan jotkin sodat kestivät, tai orjuus. Ainoita harvoja kohtia, missä kerrotaan kestoista on ihmisen ja maailman luomista kertovassa osassa. Raamatussa kerrotaan, että ihminen luotiin viidentenä päivänä. Mutta ei kerrota, että käyttikö hän siihen koko päivän, vai tekikö hän ihmisen virka-aikana? Tekikö hän lyhennettyä työpäivää vai joutuiko käyttämään ylityötunteja? Kun ottaa huomioon sen, että samana päivänä hän loi myös muita elukoita, niin ei hän ole voinut käyttää ihmiseen koko päivää. Lisäksi siinä jotenkin epämääräisesti kerrotaan kuudennesta päivästä, että silloin kaikki tuli valmiiksi - tai jotain vastaavaa. Hämmennystä aiheuttaa myös se, että raamatun väittämä aika ja muista lähteistä saatu aika poikkeaa toisistaan niin paljon. Jos oletamme, että raamatun mukaan ihmisen luomiseen on kulunut tasan yksi päivä, niin muista lähteistä saadun tiedon perusteella ihminen on kehittynyt viidessä miljoonassa vuodessa. Näiden kahden tietolähteen väittämän ajan ero on 4 999 999 vuotta ja 364 vuorokautta. Hämmennystä aiheuttaa se, etten tiedä kumpaa lähdettä minä uskon.
Vielä suurempi ero on maapallon luomisessa. Jumala kertoo tehneensä maapallon päivässä tai kahdessa ja muitten lähteiden mukaan siihen on kulunut aikaa 10 miljardia vuotta. Vaikka ihmisen luomisessa en pysty sanomaan kumpi lähde on väärässä, niin maapallon luomisessa epäilen vahvasti sitä, että ei kymmenen miljardin vuoden hommaa tehdä päivässä kahdessa. Se jo epäillyttää, että Jumala ei oikein suoraan kerro, että menikö siinä hommassa yksi päivä vai kaksi päivää. Jos ei tarvitse tämän tarkemmin kertoa työnantajalle, että menikö hommassa päivä vai kaksi päivää merkitsee sitä, että tässä hommassa ei ole tulosvastuuta.  Vai olisiko niin, että se todistaa juuri tulosvastuusta? Miltä näyttääkään työntekolistassa, että on tehnyt kymmenen miljardin vuoden työn päivässä parissa? Kyllähän se näyttää hienolta. Mutta tämmöisessä liioittelussa on omat vaaransa. Työnantaja tämmöisen urakan jälkeen hyväksyy kyllä sen, että ei ole kovinkaan tarkkaan kerrottu, että menikö siinä päivä vai kaksi päivää. Voi antaa jopa pari ylimääräistä vapaapäivää. Onhan se aikamoinen saavutus tehdä kymmenen miljardin vuoden työ päivässä! Mutta hyvin pian hän rupeaa kyselemään, että mitäs olet puuhannut sen lopun ajan, mitä jäi siitä kymmenestä miljardista vuodesta. Siinä joutuukin selittelemään, eikä mieluusti enää voi kertoa, että oikeasti tein tätä hommaa koko tämän ajan. Ehkä tämä syy liioitteluun onkin se, että Jumala kauhistui, että kuinka paljon häneltä kului aikaa maapallon tekemiseen ja siksi  hän päätti kaunistella hiukan tekemisiään. Mutta sitten se, miten hän on selittänyt sen ajan, jolloin hän ei muka ole ollut valmistamassa maapalloa? Luulen, että hän on selittänyt tehneensä paperihommia. Se on hyvä selitys, sillä niihin hommiin voi käyttää loputtomasti aikaa, eikä se näy missään, eikä kukaan pysty sanomaan,  että onko siihen käytetty kymmenen miljardia vuotta vai muutama tunti.
Moitiskelin raamatun heppoisuutta tieteellisinä oppikirjoina. Pitää korostaa sitä, että olen lukenut hiukan yli puolenvälin, enkä tiedä muuttuuko se kirja vähän tarkemmaksi kirjan lopussa vai ei. Ties vaikka siihen tulee hyvinkin tarkkaa tietoa näistä asioista.

Irlanninterrieri ja hänen omistajansa

Aina sanotaan, että koira muistuttaa isäntäänsä - tai päinvastoin. Maailma on täynnä väitteitä, joten päätin tutkia tämän väitteen paikkansapitävyyden. Menetelmä on helppo: Luettelen koiran ominaisuudet ja sitten luettelen omistajan ominaisuudet ja katson kuinka moni ominaisuus on sama.

Irlanninterrieri on:
Leikkisä, ihmisystävällinen, ei hauku juuri koskaan - jos haukkuu, niin haukkuu vain tarvittaessa, ei ole rähinäaltis, on suurpiirteinen pienten asioiden suhteen, mutta jos on kysymys tärkeästä asiasta, niin puolustaa sitä raivokkaasti ja pelottomasti, ei ole pitkävihainen.

Millaisia me irlanninterrierin omistajat sitten olemme:
Tosikkoja ja huumorintajuttomia, haukumme kaikkea ja kaikkia pienimmästäkin syystä, aloitamme mielellämme riidan pikkuasioista, isoista asioista emme uskalla aloittaa riitaa, koska olemme luonteeltamme pelkureita ja isoissa asioissa joutuisimme riitelemään niin kauan, että pelkuruutemme paljastuisi, loukkaannumme helposti, emmekä koskaan unohda, jos joku on tehnyt meille joskus vääryyttä.

Tämän listan luettuani on pakko todeta, että irlanninterrierin omistaja on täsmälleen vastakohta lemmikilleen.
Mistä sitten tämmöinen väiten samankaltaisuudesta on syntynyt? No ihminen on eläinlaji, joka on mestari pettämään itseään. Kai homma menee niin, että ihminen hankkii sellaisen lemmikin, jonka ominaisuuksia hän alitajuisesti ihailee, koska hänellä itsellään ei ole näitä ominaisuuksia. Sitten hän elää lemmikkinsä kanssa ja näkee ja ihailee tämän elukan ominaisuuksia - tietenkin alitajuisesti. Kun hän on riittävän kauan elänyt koiransa kanssa hän rupeaa ymmärtämään, että tässä taloudessa on joku, jolla on tämmöiset ominaisuudet. Hän kyllä huomaa, että koiralla ne on. Mutta sitten hän ajattelee, että koska koiralla ovat nämä ominaisuudet, niin kai ne ovat hänelläkin. Aikansa näin ajateltuaan hän rupeaa uskomaan tähän ajatukseensa. Tästä syntyy sitten se hokema.
Kiinnostaisi tietää onko muillakin roduilla samoin? Ovatko esimerkiksi saksanpaimenkoiran omistajat ihmisiä, jotka eivät suostu ojentamaan sokeriastiaa sitä pyytäneelle? Eivätkö he opi mitään uutta? Makaavatko he mieluummin sohvalla kuin tekevät kaikenlaisia temppuja? Ovatko he uskottomia?
Entä ovatko labdadorinnoutajan omistajat nuhaisia, koppavia, lapsia viihaavia ihmisiä, jotka kammoksuvat ulkoilmaa ja sitä, että joutuisivat tekemään jotakin?

Parisuhdekurssi miehille osa 1

Ihmisen tärkein päämäärä on paritella. Ihminen parittelee lisääntyäkseen.  Hyvin viisaat ihmiset ovat selittäneet asian niin, että on kysymys geenien salaliitosta: Geenit pyrkivät lisäämään itseään ja tässä touhussa ihminen on  vain tahdoton sätkynukke. Tämä lisääntymistavoite aiheuttaa kaikkea muuta. Ensinnäkin ihmisen pitää pysyä hengissä, jotta hän pystyy parittelemaan. Siksi pitää syödä ja regoida uhkaan. Ihmisen aivot ovat evoluution saatossa kokeneet mutaation toisensa jälkeen. Mutta aivoissa pikkuvaivot ovat se osa, jonka mukaan ihminen toimii. Tämä on se osa, joka on yhteinen monilla muillakin eläimillä. Pikkuaivot ratkaisevat, että miten menetellä, kun joutuu uhatuksi. Sillä on kolme tapaa menetellä: Hyökätä, leikkiä kuollutta tai paeta. Kuten kerroin - ihmiselle on tämän aivo-osan päälle tullut evoluution saatossa kaikkea aivan turhaa ja tarpeetonta, kuten aivojen kuorikerroksia sun muuta. Pelkästään pikkuaivoilla tulisimme parhaiten toimeen. Oikeastaan näistä muista aivon osista on vain haittaa.
Nyt joku kysyy, että miten nämä asiat liittyvät parisuhteeseen? No minä selitän.
Parisuhteessa nainen on paljon herkempi huomaamaan sen milloin hän joutuu uhatuksi. Jos mies juo sohvalla olutta, eikä ole älynnyt viedä roskia ulos, niin nainen heti näkee, että nyt häntä uhataan. Tai mies katsoo kuinka Mette ennustaa säätä, niin ei hän voi kuvitellakaan, että joku voisi kokea itsensä uhatuksi. Mutta nainen herkkänä oliona tietää, että nyt hän on joutunut uhatuksi. Näissä tilanteissa nainen pikkuaivojensa ohjaamana hyökkää. Ja kun hän hyökkää, silloin miehelle ei jää epäselväksi se, että nyt hän on uhattuna. Nyt olemme asian ytimessä. Nyt miehen pikkuaivojen pitäisi ohjata miestä. Eikä voi toivoa muuta kuin, että ne ohjaavat oikein. Kaikista tyhmintä mitä mies voi tehdä on hyökkäys. Paljon järkevämpi tapa kohdata uhka on leikkiä kuollutta. Mutta jos katsoo esimerkiksi Metteä, niin se ei luontevasti onnistu. Siksi paras ja järkevin ratkaisu on paeta. Ongelmana on se, että jos pikkuaivoissa on ohjelmoituna väärä tapa, niin kuinkas sen muutat?

Tauteihin

Äitini kanssa tapasin alkuasukkaan Mäntyharjun torilla. Nainen valitteli vaivojaan ja kehui käyttävänsä luontaislääkkeitä. Oli hilkulla, etten sanonut, että lumelääkkeet ovat myös tehokkaita. Onneksi hillitsin kieleni, sillä luontaislääkkeissä ja lumelääkkeissä teho perustuu hyvin paljon samoihin aineisiin.  Siksi epäillys heikentää lääkkeein vaikutusta. Myöhemmin kun mietin tilannetta, niin oli toinenkin hyvä syy olla hiljaa. Tarkemmin mietittyäni, niin luontaislääkkeissä on sellaisia hyviä asioita, joita en ollut tullut ajatelleeksi. Jos vertaillaan lääketehtaiden valmistamia lääkkeitä ja luontaislääkkeitä, niin luontaislääkkeet ovat parempia monessa asiassa. Olen tähän koonnut luettelon niistä asioista, joissa luontaislääkkeet ovat parempia kuin lääketehtaiden valmistamat. Ensinnäkin luontaislääkkeissä lääkkeen valmistajien ja myyjien kate on moninkertainen verrattuna lääketehtaiden ja apteekkien katteisiin. Toinen hyvä puoli luontaislääkkeissä on se, että lääkkeiden hinnoista ei koskaan valiteta, vaikka katteet ovat melkoisia. Kolmas hyvä puoli on se, että luontaislääkkeein myyjät ja valmistajat eivät koskaan ole vastuussa siitä, ettei lääke vaikuta, eikä myöskään siitä, jos lääke aiheuttaa vahinkoa. Joku voi nyt epäillä, että nämä ominaisuudet eivät olisi hyviä asioita. Mutta vakuutan, että ovat, sillä keksin juuri, että minähän voin ruveta joko valmistamaan tai myymään luontaislääkkeitä. Pääsisin aivan toisenlaisille palkoille kuin mitä opetustyössä pääsen. Ties vaikka saisin talon maksettua.

Auringonpilkut 3

Eteläsuomen Sanomat eivät julkaisseet vastinetta Eelis Pulkkisen kirjoitukseen, joten jotta en sortuisi tuhlailuun, niin laitan sen kirjoituksen plokiini lyhennettynä ja terävöitettynä. 

Elis Pulkkinen vihajili ilmastonmuutoksesta sellaisia asioita, jotka ovat täyttä puppua. Vain muutamaan puutun. Muuten käytän kirjoitusta aasinsiltana tieteellisen arvioinnin oppituntiin. 

Pulkkinen vihjaisi, että, koska äkkivihreät ja demaritantat uskovat ilmastonmuutokseen, niin se todistaa että ilmiö on perätön. Tietenkin on suuri houkutus arvioida jonkun todenmukaisuus sen mukaan, että jokin täysin pösilö on jotain mieltä. Totuus on siis täysin päinvastainen kuin mitä tämä pösilö on mieltä. Mutta totuutta tässä asiassa ei saa selville siitä, mitä mieltä nämä kaksi ryhmää ovat asiasta. Kuten siitäkään, että mitä putkimiehet tai kotirouvat ovat asiasta. Eikä totuus selviä kansanäänestyksellä. Mutta miten saada selvyys totuudesta, kun eri ammattiryhmien mielipide sitä paljasta, eikä kansanäänestys eikä oma lämpömittari? Tässä pätee sama kuin muissakin tieteen haaroissa: On pakko uskoa niitä, jotka työkseen asiaa tutkii. Mutta tässäkin on ongelma, sillä on muutamia tutkijoita, jotka väittävät ettei koko ilmiötä ole olemassakaan.  Pitäisi siis ratkaista kumpia tutkijoita uskoo. Tapoja on monta. Yksi tapa on miettiä, mitä kumpaankin uskominen merkitsee. Jos uskoo jälkimmäisiä, niin silloin voi elää yhtä surutonta elämää kuin aikaisemminkin. Jos taas uskoo ensimmäisiä, niin silloin pitäisi huolestua ja muuttaa omaa elämäänsä. Tätä menetelmää voi muutenkin soveltaa omaan elämäänsä: Uskotaan sellaisiin asioihin, joihin uskomalla voi viettä juuri sellaista elämää kuin haluaa elää. Toinen menetelmä on heittää kolikkoa ja uskoa siihen mitä kolikko näyttää. Kolmas tapa on arvioida kumpaan vaihtoehtoon uskoo useampi alansa tutkija - se teoria voittaa, johon useampi uskoo. Neljäs tapa on arvioida tutkijoiden ja tutkimusten luotettavuus. Tiedemaailmassa puhutaan lähdekritiikistä. Olen tähän koonnut viisi merkittävää asiaa, joilla tavallinenkin ihminen voi arvioida teortian luotettavuutta.  1.  Teorian uskottavuus.  2. Teorian mittaus.  3. Mittausten luotettavuus.  4.  Tutkijoiden luotettavuus.  5.  Kuka maksaa tutkijoiden palkat? 

Nimitän tässä ilmastonmuutokseen uskovia tiedemiehiä kirjaimella A ja muutosta epäileviä kirjaimella B. Ensimmäinen kohta: Ryhmän A teoriaa ei ole pystytty kumoamaan, sinsijaan monet ryhmän B teoriat ovat jopa fysiikanlakien vastaisia. Kakkos ja kolmos kohta: Riippumattomat mittaukset tukevat ryhmän A teorioita. Yksi esimerkki B ryhmän mittauksien suhteesta teoriaan on auringonpilkkuteoria. B ryhmän tutkiojat väittävät, että auringonpilkut ovat ainoa selitys ilmaston lämpenemiselle. Heidän uskoaan ei hetkauttanut vähääkään se tosiasia, että viime vuonna auringon aktiivisuus oli minimissään ja silti se vuosi oli maapllon lämpimin vuosi. Nelos kohta: Ryhmän A tutkijat ovat eri puolilla maapalloa eri yliopistoista valmistuneita alansa huippuja, jotka ovat jakaantuneet hyvin erilaisiin yksiköihin. Bee ryhmän tutkijat ovat tilastotieteilijöitä. Yksi merkittävä B ryhän tutkijoista on useampi heppu, jotka aikoinaan olivat tupakkatehtaiden palkkalistoilla. He olivat lääketieteen huippuasiantuntijoita, jotka todistivat, ettei tupakka aiheuta syöpää. Nyt nämä samat heput ovat öljy-yhtiöiden palkkalistoilla ilmaston huippututkijoina. He todistavat, että bensiiniä ja öljyä voidaan huoletta ostaa ja polttaa, sillä kasvihuoneilmiötä ei ole olemassa. Viides kohta: B ryhmän osuus tästä palkan maksajasta tuli jo selvitettyä. Kun B ryhmäläiset saavat palkkansa tai palkkionsa yhdeltä selkeältä taholta: Fossiilisten polttoaineiden tuottajilta, niin A ryhmän edustajilla ei ole yhtä selvää yksittäistä palkan maksajaa. A ryhmäläiset toimivat lukuisten eri valtioiden erilaisissa yksiköissä, kuten suomen ilmatieteenlaitoksella, eri maiden yliopistoissa, nasassa... Luettelosta tulisi malko pitkä, jos kaikki mainitsisin. Loppupäätelmä tästä analyysista on se, että ryhmän B ihmisiä on väärin nimittää ilmastoskeptikoiksi ja heille olisi keksittävä uusi osuvampi nimi. Ja miksi asiaa kaunistella? Nimitettäköön heitä ilmastotieteen huuhaaukoiksi.

Syyllinen

Kreikassa kähinöivät. Olemme kaikki hyväksyneet sen tosiasian, että ihminen on ainoa eläinlaji, joka on johdonmukaisesti epäjohdonmukainen. Tämä on siis yleisesti tunnustettu tosiasia. Mutta epäjohdonmukaisuudessa on olemassa kriittinen raja, jota ei ole sopivaa ylittää. Nyt kreikkalaiset ovat ylittäneet tämän kriittisen rajan. He ovat liian epäjohdonmukaisia. Kahdessa asiassa he toimivat liian epäjohdonmukaisesti. Ensimmäinen asia on se, että protestoivat sitä, että kun on eletty yli varojen, niin senjälkeen pitää elää säästäväisemmin. Jokainen tietää, että hulvattoman kesän jälkeen on pakko elää kituuttaen. Tai voihan olla, että kreikkalaiset haluavat vielä vaikeampia aikoja. Jos säästäminen siirretään myöhemmäksi, niin silloin he saisivat todella vaikeat ajat. Mutta tähän minä en usko.
Toinen heidän epäjohdonmukaisuutensa on protestin kohde. He ja me elämme demokratiassa. Demokratiassa osa tekee töitä - tai välttelee työntekoa, kuten minä - ja se loppu hoitaa yhteisiä asioita. Yhteisten asioiden hoitoon äänestetään sopivia ihmisiä, sillä yhteiset asiat ovat niin vaikeita, ettei rahvas sitä osaa. Eikä tarvitsekaan osata. Rahvaan ei tarvitse osata mitään muuta kuin taitoa valita yhteisten asioiden hoitamiseen parhaat mahdolliset ihmiset. Eikä se ole vaikeaa. Nyt kreikassa yhteisten asioiden hoitajat ovat osoittautuneet kelvottomiksi lurjuksiksi. Ja tästä rahvas protestoi. Se on liian paksua, sillä rahvas on itse valinnut nämä ihmiset hoitamaan asioita. Kansa itse on syyllinen ja protestit pitäisi suunnata kansaa kohtaan. Tai pieni tarkennus asiaan: Syyllisiä ovat ne kansalaiset, joitten äänestämät ihmiset ovat päässeet valtaan. Ne eivät voi olla syyllisiä, joitten äänestämät eivät ole olleet sotkemassa asioita. Mutta eivät hekään voi protestoida vallassa olijoita vastaan, sillä vallassa olijat toimivat niin hyvin kuin heidän taitonsa ja moraalinsa antavat mahdollisuuden toimia. Eikä valtaan pääsy lisää kumpaakaan vaan päinvastoin. Siksi rahvaan pitäisi olla tarkempi valinnoistaan. Jos päätämme, että rettelöinti on hyvä tapa reagoida asioihin, niin silloin vaalisalaisuus on ihan tyhmä juttu. Minusta ihmisten pitäisi tietää ketä kukin on äänestänyt, jotta voisi kohdistaa protestin oikeaan paikkaan. Jos Suomessa esimerkiksi valtaan pääsee ihmisiä jotka sotkevat suomen asiat, niin silloin voisin katsoa mitä naapurit ovat äänestäneet ja jos selviää, että joku heistä on äänestänyt näitä valtaan päässeitä, niin voisin mennä ja vetää turpiin. Protesti menisi näin suoraan oikeaan osoitteeseen ja opettaisi jatkossa olemaan tarkempi äänestämisensä kanssa.
Kodeissa systeemi on hiukan erilainen kuin valtakunnallisella tasolla. Vanhempien kesken on käyty jonkinmoinen valinta. Vanhemmat ovat saattaneet käydä hyvinkin monta ehdokasta läpi ennenkuin ovat valinneet puolisonsa. Mutta lapset eivät ole valinneet vanhempiaan, eivätkä sisaruksiaan. Siksi lasten protesteille on perusteita. Vanhempien pitäisi tämä muistaa aina kun kuulee protestia. Jos haluaa päästä eroon protesteista, niin vanhemmuus pitäisi muuttaa valinnaksi. Siis lapset saisivat äänestää itselleen sellaiset vanhemmat kuin haluavat. Jos vanhemmat eivät enää nauttisi luottamusta, niin siitä seuraisi uudet vaalit ja edelliset vanhemmat joutuisivat jättämään tehtävänsä. Tietenkin voisi käydä niin, että jos on oikein paha murrosikä meneillään, niin ehdokkaiksi saattaisi olla vaikea löytää ketään.

Ihminen

Olin jo päättänyt, että plokissa kaihdan ilmastonmuutos pohdintoja. Toki aihe vilahtelee sivujuonteissa niinkauan kunnes opin hyväksymään väistämättömän. Mutta joudun perumaan tämän päätökseni säästäväisyyssyistä. Olin päättänyt, että yleisönosasto on se väylä, tälle aiheelle. Se väylä on sopiva, koska yleisönosaston kirjoitelmat ovat terapeuttisia kirjoittajalleen - ja terapiaahan tässä haetaan. Mutta kävi niin, että Eteläsuomen sanomat eivät julkaisseet kirjoitustani ja jotta en tuhlaisi sitä, niin päätin panna sen plokiin.  Mutta en vielä tähän. Ilmastonmuutos olisi hyvä keino ihmisen tutkiskeluun. Siihen suhtautuminen paljastaa millainen ihminen on raadollisimmillaan. Minä olen ryhtynyt tutkiskelemaan ihmistä. En tiedä saanko koskaan selville ihmisemielen saloja - ja onko salojen selville saaminen edes mahdollista - mutta haluan ymmärtää.
Yksi suuri mysteeri liittyy ohjelmaan MOT. Se on ihmisten tekemä ohjelma - ainakin niin luulen - ja siksi ohjelma on hyvä ihmisen tutkimiseen. Ohjelmalla on aika erikoinen shapluuna: Se valehtelee aina jostakin aiheesta. Tämä tietenkin helpottaa asioiden arvioimista, sillä aina kun ohjelmassa esitetään jokin väite, niin tietää vuorenvarmasti, että totuus on täsmälleen päinvastainen. Olisi paljon hankalampaa, jos ohjelmassa sillointällöin puhuttaisiin totta. Mutta ohjelmassa ei valehdella ihan miten vaan, eikä ihan mistä aiheesta vain. Väitteitten siteeksi otetaan jokin tieteellinen teoria, ihan uskottavuuden nimissä. Tai sitten haastatellaan täysin sekopäitä, jotka uskovat omiin teorioihinsa. Aiheiksi valitaan sellaiset aiheet, josta aiheutuisi mahdollisimman paljon haittaa ihmisille. Pari esimerkkiä näistä oli ilmastonmuutosta käsittelevä ohjelma ja rasvoja käsittelevä ohjelma. Ilmaston muutosta käsittelevässä oli tarkoitus estää toimnenpiteet, jotka hillitsisivät ilmastonmuutosta. Rasva ohjelmassa oli tarkoitus romuttaa ne saavutukset, jotka terveysviranomaiset ovat saavuttaneet vuosikymmenien aikana. En tiedä onko MOT ohjelmassa tehty jaksoa, joka käsittelee rokotusta.  Mutta jos minä haluaisin aiheuttaa mahdollisimman paljon vahinkoa kansalle, niin tekisin ohjelman rokotuksesta. Tämä aihe olisi mitä oivallisin. Varsinkin sikainfluenssa rokotus olisi sopiva. Terveydenhoito on siitä sopiva aihe, koska terveydenhoidossa ronkitaan aina ihmistä. Aina terveydenhoidossa tulee sivuoireita. Jopa lumelääkitys aiheuttaa sivuoireita. Ideana on se, että hoitamisella torjutaan jotain vielä pahempaa. Kun sopivasti kerrotaan niistä oireista ja vältetään kertomasta se, mitä olisi seurannut, jos ei oltaisi hoidettu, niin saadaan erittäin raflaava ohjelma aikaiseksi. Rokotus on myös siksi oivallinen, että voisin passittaa näytille näitä sivuoireita saaneita - tehdä niistä liikuttavia tarinoita. Mutta viranomaiset eivät voi tuoda näytille yhtäkään taudin saanutta, koska potilassalaisuus sen estää. Voisin siis valehdella ummet ja lammet jäämättä kiinni. Ja mitkä saavutukset olisi odottamassa: Parhaassa tapauksessa saisin jymäytettyä tuhansia ihmisiä. Kun riittävän monta saisin jymäytettyä, niin voisin saada aikaan vaikka valtakunnallisen epidemian ja tuhansia kuolleita. Siis melkoinen saavutus.
Mutta mietin, että mikä motiivi on valehdella? Tämä yksi teoriani on se, että tarkoitus on aiheutta mahdollisimman paljon vahinkoa. Tästä seuraa lisä kysymyksiä.  Vihaavatko ohjelmantekijät ihmisiä? Hautovatko he itsemurhaa? Nykyään on muotia tehdä sellainen itsemurha, että vie siinä mukana mahdollisimman monta muuta. Onko tämä vain hienostuneempi versio tästä?
Vai onko ohjelman takana humanoidit? Jos kysymyksessä onkin marssilaisten keino tuhota ihmiskunta, jotta he saisivat kelvollisen planeetan asua?
Vai onko kysymyksessä jalompi päämäärä?  Jos he haluavatkin, että rahvas rupeaa epäilemään tietoa? He esittävät aina vain päättömämpiä väitteitä ja kun sitten tulee tarpeeksi päätön, niin rahvas rupeaakin tutkimaan esitettyjä väitteitä. Siitä alkaa prosessi jonka seurauksena rahvaalle vähitellen selviää, että kaikki teito ei ole samanarvoista tietoa, vaan jokin tieto vain on luotettavampaa kuin toinen tieto.