Ympäristön tuhoministeri

Aikoinaan kun Enestam oli ympäristöministerinä, niin ajattelin, ettei huonompaa ministeriä Suomessa ole koskaan ollut. Mutta nyt Grah-Laasonen valittiin uudeksi ministeriksi, niin näyttää siltä, että hän on jopa Enestamia huonompi. Mielessäni mietin, että onko hän oikeasti noin huono, vai onko kysymys kilpailusta?  Historiaan on vaikea jäädä hyvillä töillä, joten - jos haluaa jäädä historiaan - niin kannattaa pyrkiä sinne huonoilla teoilla. Jospa Grahn-Laasonen haluaa tehdä jopa Enestamia huonompia päätöksiä ja jäädä historiaan niillä. Enhän minä tarkasti tiedä mitä kaikkia päätöksiä tämä uusi ympäristöministeri on tehnyt, mutta kaikki hänen päätöksensä ja puheensa antaa sellaisen kuvan, että hän haluaa tuhota suomen ympäristön jälkipolvilta. Viimeisin tempaus oli tämä soiden suojelun vesittäminen. Onhan Sannilla kaunis ajatus vapaaehtoisuudesta. Muista kun jokunen vuosi sitten Sirkka-Liisa Anttila esitti ajatuksen, että verkko kalastusta ei kannata lailla estää norppien pesimä alueella, vaan kannattaa luottaa vapaaehtoisuuteen. Silloin heti sanoin, että tuo ei tule onnistumaan. Toisaalta oli ilahduttavaa nähdä, että joku kepulainen on noin hyväuskoisen hölmö. Mielikuva kun kepulaisesta on häikäilemätön poliittinen peluri. No huonostihan siinä kävi: Ei se vapaaehtoisuus toiminut: Siellä laitettiin verkkoja ja norppia kuoli niihin. Yksi merkille pantava asia oli MTK:n asiantuntemus. Ämteekoon edustaja sanoi jotain sellaista, että Suomessa on hitosti soita. Ehkä ei ihan näillä sanoilla, mutta ajatus oli tämä. Niin onhan täällä soita, mutta jotkut suotyypit ovat erittäin uhanalaisia. Miten ämteekoon edustaja ei tätä tiedä kun sen tiedän jopa minä. Ämteekoonhan pitäisi olla asiantuntija näissä asioissa.
Mikähän siinä, että ympäristöministeriksi niin usein valitaan ihminen, joka ajaa ympäristön tuhoamista?  Vai olenko minä ymmärtänyt asian väärin. Jos sen tehtävä onkin tuhota luontoa ja Niinistö vain hoiti homman väärin. Mutta miksei tämä toimi muissa ministeriöissä. Eikö maa- ja metstätalousministerin pitäisi sitten vastaavasti ajaa sellaisia hankkeita, joilla pyritään romuttamaan maatalous ja metsätalous ja kotimainen ruuan tuotanto?  Samoin muittenkin ministerien pitäisi toimia omaa toimi alaansa vastaan.
Ehkä suhtaudun ihmiseen liian epäluuloisesti.  Epäilen, että jos jossain asiasta on taloudellista merkitystä, niin vapaaehtoisuuden voi unohtaa. Verkkokalastus juttu epäonnistui norppien alueella - se on totta, mutta sehän saattoi olla vain poikkeus. Kannattaisi varmaan vähän enemmän uskoa ihmiseen.  Tuohon soiden suojeluun sitä vain ei kannattaisi sotkea. Sillä jos se epäonnistuisi, niin silloin ne erittäin uhanalaiset suot olisi menetetty lopullisesti. Ehdotankin, että se vapaaehtoisuuteen perustuvaa juttua kokeiltaisiin sellaisiin paikkoihin, joissa vahinko ei olisi lopullinen. Esimerkiksi sähkölaskun maksaminen voisi perustua vapaaehtoisuuteen. Tai kunnallisveron. Tai miksei valtionveron?

Kasvatusta

Kasvatusta joudun ihmettelemään vuosi vuodelta aina enemmän. Muutama viikko sitten oli hirveä kärhämä siitä kun eräs äiti olisi halunnut, että päiväkodissa hänen lapselleen ei syötettäisiin epäterveellisiä ruokia. Tuohtumus tästä oli valtava. Joku jopa vaati, että tältä äidiltä pitäisi huostaan ottaa lapset. Toinen tapaus, joka aiheutti minussa melkoista ihmettelyä oli Imatralla. Siellä eräs isä teki valituksen siitä, että hänen lapsensa joutui luovuttamaan kännykän tunnin ajaksi koriin opettajan pöydälle. Etelä-Suomen aluehallintovirasto päätti, että koulu on menetellyt väärin. Ensin ajattelin, että tämä isä on periaatteen mies. Mies, jolle periaatteet ovat tärkeämpi asia kuin lapsen etu. Mutta tämä selitys alkoi tuntua liian yksinkertaiselta. Joten pohdin tapausta tarkemmin. Jälleen kerran ihmisen käyttäytymisen omituisuudet paljastuivat siitä miten ihmiset suhtautuvat ilmastonmuutokseen. Olen aina ihmetellyt, että eikö vanhempien kannattaisi edes varmuuden vuoksi tehdä jotain ilmastonmuutokselle, etteivät omat lapset joudu maanpäälliseen helvettiin? Mutta ei - suurin osa vanhemmista eivät tunnut piittaavan hitustakaan siitä, että millaisessa maailmassa omat lapset joutuvat elämään. Tämä on minusta käsittämätöntä, itse tuntee suurta tuskaa tästä asiasta. Mutta selitys on varsin yksinkertainen: Vanhemmat vihaavat lapsiaan.  Tähän Imatralaiseen tapaukseen tämä selitys sopii hyvin. Oikeastaan ainoa selitys, mikä tuntuu järkevältä. Mutta ovatko tämmöiset vanhemmat hommanneet lapsensa vain siksi, että saavat kohdistaa vihansa johonkin. Johonkin avuttomaan, joka ei pysty antamaan takaisin? Vai onko käynyt niin, että he ovat hommanneet lapsensa ajattelematta ollenkaan, että heitä pitää kasvattaa ja antaa suojaavia rajoja? Jälkimmäinen on todennäköisempi selitys. Sitten kun lapsi on kasvanut tarpeeksi tämmöiset isät huomaavat, että kasvatus on mennyt niin pieleen, ettei edes opettajat enää pysty sitä oikaisemaan. Siinä he näkevät edessään kelvottomasti kasvatetun lapsen ja tämä lapsi omalla olemassa olollaan joka ikinen päivä todistaa isälle hänen epäonnistumistaan. Ei ihme, että tämmöinen isä alkaa vihata lapsiaan. Kun hän vihaa, niin hän elää surutta syytäen ilmaan yhä enemmän hiiltä, jotta lapselle tulisi oikein kurjaa. Samoin huono koulumenestys saa hänet hykertelemään käsiään. Mutta sitten joku typerä opettaja keksii kerätä kännykät pois tunnin ajaksi. Lapsi alkaa saada parempia numeroita, kun koko tunti ei mene kännykän räpläämiseen ja siihen, että tappelee opettajan kanssa siitä, että laitetaanko kännykkä pois vai ei. Pakkohan tämmöisessä tilanteessa on pistää rattaat pyörimään, jotta saataisiin taas tilanne hallintaan. Pahinta mitä tämmöinen isä voi lapselleen tehdä on ostaa hänelle mopo. Sillä saadaan tehokkaasti lapsi pois läksyjen kimpusta ja lisäarvo siitä on se, että omalla pienellä osuudellaan tämä lapsi syytää ilmakehään lisää hiilidioksidia ja omalla pienellä osuudellaan varmistaa sen, että hänen elämänsä tulee olemaan aikanaan varsin haasteellista.

Salaliittoja

Viikko sitten maanantaina televisio oli vahingossa päällä. Tai ei aivan vahingossa: Halusin kuulla, milloin uutiset alkavat, joten se oli sattumalta MOT ohjelman aikaan auki. Puuhastelin jotain muuta siinä uutisia odotellessani mutta kuulin mitä ohjelmassa puhuttiin. Aikani kuunneltuani kiinnostuin jutusta. Tuntui, että toimittajilla oli päässyt mielikuvitus vähän liian vapaaseen lentoon - siksi päättömiltä ne jutut kuulostivat. He kertoilivat Bilderberg seuran edesottamuksista.
Aika hassu sattuma oli se, että seuraavana päivänä kolahti postilaatikkoon Tiede lehti, jossa oli artikkeli salaliitoista - tai salaliitto ajatusten psykologisista ja yhteiskunnallisista ulottuvuuksista. Artikkelissa mainittiin, että Bilderberg-seura on hyvin yleinen salaliittoihin uskovien listoilla. Tietenkin minua kiinnosti se, että mistä minä tunnistin, että nyt taas tässä ohjelmassa suolletaan täyttä puppua? Jokin siinä asioiden käsittely tavassa paljasti asian. Mutta se ei ole tämän jutun aihe.
Juttu on mielenkiintoinen ja suosittelen sitä. Siitä paljastui muutama asia, jota en ollut tiennyt. Yksi oli se, että ne, jotka uskovat salaliittoihin, niin voivat ilman mitään vaikeuksia uskoa samaan aikaan täysin päinvastaisiin salaliittoihin. Toinen yllättävä asia oli se, että kuinka moni näihin salaliittoihin uskoo. Tosin yhdessä asiassa toimittaja haksahti. Hän kertoi, että aikaisemmin kun luultiin, että salaliittoihin uskoo vain pieni osa rahvaasta, niin silloin asia kuitattiin, että se on mielenvikaisten tauti. Mutta nyt kun on selvinnyt, että salaliittoihin uskookin melkoinen joukko, niin se todistaa, ettei kyse ole mielenvikaisten ongelmista. Ihmettelen miten toimittaja on voinut tehdä tämmöisen johtopäätöksen? Miksei muka voi olla?
Salaliitto ajatukset ovat yksi asia, joka tulee aina vastaan kun väittelee ilmasto huuhaa ihmisten kanssa. Väittely yleensä etenee seuraavasti:
Huuhaa ihminen: Ilmasto ei lämpene.
Minä: Lämpenee.
Huuhailija: Ei lämpene.
Minä: Miksi ilmatieteen laitoksen mittauksen näyttävät, että lämpenee.
Huuhailija: Ne ovat väärentäneet mittauksensa.
Minä: Miksi Nasa, MetOffice ja NOAA ovat mittauksissaan päätyneet samoihin tuloksiin.
Huuhailija: Se on salaliitto.
Minä: Ei ole.
Huuhailija: On.
Minä: Ei ole.
Huuhailija: ON.

Keskustelun loppua en tähän viitsi kirjoittaa, koska se veisi liikaa tilaa ja koska siinä ei tule esiin mitään mikä räjäyttäisi meidän tajuntamme omaperäisyydellään.
Artikkelissa oli monta muutakin asiaa, jotka sopivat esimerkiksi ilmasto keskusteluun - tai mihin tahansa keskusteluun, jossa tunteet käyvät kuumina. Tosin verkko keskustelu on aika masentavaa myös siksi, että siellä ihmiset tuntuvat saavan lihavan riidan aikaiseksi ihan mistä vaan. Emmekö me saa riidellä tarpeeksi? Onko niin, että jokainen tarvitsee kunnon riitelyä säännöllisin välein? No taas eksyin aiheesta. Amerikoissa tutkittiin 9/11 iskujen verkko keskustelua. He huomasivat, että salaliittoon uskovat eivät olleet kiinnostuneita selittämään tai pohtimaan, miksi USA:n hallitus olisi tehnyt iskut itse.  On siis tärkeintä se, että uskoo niihin salaliittoihin ja asioiden järkeilyä pitää välttää.

IHMISEN OMINAISUUDET - OSA 12

Törmäsin Norjassa kaveriin, joka työkseen vei ihmisiä katselemaan jäätiköitä. Hän oli tehnyt tätä hommaa vuosikymmenet. Vuosikymmenten kuluessa hän oli nähnyt kuinka jäätikkö oli kutistunut aivan mitättömäksi. Hän ei uskonut ilmastonmuutokseen. Tämä asia hämmästyttää minua jatkuvasti. Tarkoitan, että vaikka tämäkin häiskä oli omin silmin nähnyt ilmiön vaikutuksen ja vaikka tiede on varsin yksimielistä tästä asiasta, niin siitä huolimatta hän tekee tästä uskon asian. Mielenkiintoista asiassa oli se, että ensin hän vaikutti ihmiseltä, joka olisi ihan järjissään. Mutta on asiassa toinenkin mielenkiintoinen puoli. Nimittäin se, että tuskin on sattumaa, että tämmöisiä ihmisiä on useita. Tutkittuani tilannetta, huomasin, että ihmiset ovat hyvin erilaisia toisiinsa verrattuna: On pitkiä, pätkiä, laihoja, lihavia, kiukkuisia, umpimielisiä, isorintaisia, kaljuja. Kirjo on siis varsin laaja. Mutta eräässä asiassa ihmiset jakaantuvat tiukasti kahdenlaisiin: Miten ihminen on suhteessa ulkomaailmaan. Tyyppi yksi - johon minä kuulun - on sellainen, joka on jatkuvassa yhteydessä ulkoiseen maailmaan. Tämä tyyppi havainnoi ja tutkailee ympäristöään ja elää sen mukaan mitä tulee vastaan. Tätä ihmistyyppiä voisi määritellä, että hän edustaa tieteellistä ajattelutapaa. Tyyppi kaksi on päinvastainen: Kaikki lähtee hänen sisältään. Hänelle on enemmän tai vähemmän sattumasta tullut sisäinen tunne siitä, että mikä tämä maailma on. Tämän sisäisen tunteen kautta hän selittää maailman tapahtumia. On täysin selvää, että nämä kaksi ihmistyyppiä eivät voi ymmärtää toistensa tapaa katsoa maailmaa. Ykkös tyypin maailma ei ole koskaan valmis, vaan tieto on asia, jolla hän jatkuvasti tarkentaa maailmankuvaansa, tai tarvittaessa muuttaa sen kokonaan. Kakkos tyypillä maailmankuva on ja valmis ja hän valikoi ja hylkää tietoa sen mukaan miten hyvin se todistaa hänen maailmankuvansa oikeaksi. Tämäkin norjalainen kippari on omin silmin nähnyt muutoksen, mutta hän kieltäytyi uskomasta sitä. Hän on kuin anorektikko, joka näkee peilissä tavattoman lihavan naisen. Jos näitä tyyppejä pitäisi jotenkin arvottaa, niin kyllä me ykkös tyypit olemme paljon tylsempiä. Kuinka paljon mielenkiintoisempia nämä kakkos tyypin selitykset ovat, kun he joutuvat todistelemaan jotain täysin paikkansa pitämätöntä. Ykkös tyyppi tutkii vain lähteen luotettavuuden ja hylkää epäluotettavat lähteen ja hyväksyy luotettavat. Kakkos tyypit tuntevat myös valtavaa yhteen kuuluvuuden tunteen kun he perustavat sivustoja, joissa he kollektiivisesti vahvistavat toinen toistensa näkemyksiä.
Yllä olevat jutut olivat nyt tylsiä itsestään selvyyksiä. Tärkeämpi kysymys kuuluukin, että mitä hyötyä ihmiskunnalle on ollut siitä, että on näin eri lailla asioista ajattelevia. Koska minä kuulun ykkös tyyppiin, niin enemmän ihmettelen, että miten on mahdollista, että kakkos tyypin ihmistyyppi on voinut selvitä hengissä - siis geeneissä? Kun aikoinaan hengissä on selvinnyt jos on onnistunut metsästämään jotain syötävää. Metsästyksen onnistumisen voisi kuvitella onnistuvan sitä paremmin, mitä enemmän metsästäjä on tietoinen siitä, mitä hänen ympärillään tapahtuu.
Jotain hyötyä kuitenkin kakkos tyypin ominaisuuksista pitää olla, kun se on säilynyt meidän geeneissämme. Hyöty on siinä, että kun kakkos tyyppi elää oman sisäisen minänsä kautta, niin hän saa päähänsä aivan järjettömiä asioita. Ja aina silloin tällöin käy niin, että aivan pähkähullun ajatuksen ansiosta hän keksii jotain aivan uutta ja hyödyllistä ihmiselle. Samoin käy usein niin, että hän työstää omaa juttuaan maanisuuteen saakka, jotta voisi todistaa muille, että hänen sisäinen minänsä on oikeassa. Aina se ei onnistu, mutta silloin tällöin mielettömän kovalla työllä hän on saanut sisäisen ajatuksensa toimimaan käytännössä ja heimo on saanut käyttöönsä jonkin todella hyödyllisen keksinnön. Meikäläis tyyppinen tuo aina sen hirven sieltä metsästä, mutta ei puhettakaan, että pystyisi keksimään tulta tai pyörää.

Persoonallinen robottiauto.

Robottiautot ovat tulossa kovalla vauhdilla liikenteeseen. Kerrankin sana "liikenteeseen" on oikeassa paikassa. Yleensä sitä käytetään vaikka tarkoitetaan, että lähdetään liikkeelle. Robottiauto tarkoittaa autoa, jossa tietokone hoitaa ajamisen. Siinä ei siis ole ketään muuta kuskia kuin auton tietokone. Yleensä kaikki muutokset ovat pahasta ja siksi kaikkia muutoksia pitää vastustaa aina. Mutta muutoksissa on jotain hyvää. Robottiautossa on se hyvä puoli, että voi huoletta lähteä kapakkaan, koska juopottelun jälkeen vain matkustaja on päissään, mutta yleensä ei auto.
Huonoja puolia robottiautossa on se, että sen ajotapa ei ole persoonallinen - auto vain kuljettaa juopuneen sian kapakan ovelta kotiovelle, eikä muuta.  Tämä persoonattomuus onkin pahin vika. Mutta ei syytä huoleen, sillä tietokoneeseen voidaan ajaa ohjelmia, jotka simuloivat persoonallista ajotapaa. Tässä muutama ehdotus:

Nuori mieskuljettaja.
Juuri ajokortin saaneet mieskuljettajat ovat sellaisia, että heillä on itseluottamus pilvissä, mutta ajotaito ja arviointi kyky aivan olemattomia. Ohjelma, jolla simuloidaan heitä on sellainen, että tietokone saa auton kiihtymään liikkeelle lähtiessä huippu nopeasti ja aina tullaan tilanteeseen kuin tilanteeseen liian suurella nopeudella. Tutkat kytkeytyvät päältä pois vähän väliä ja auto ajaa aina niin, että kierrosluvut ovat punaisella.

Ajojärjestys kuljettaja.
Aika moni autoilija on sellainen, että ei pysty ajamaan toisen perässä. Tähän päästään kun ohjelmoidaan auto aina ohittamaan edellä ajava.

Ohituksesta trauman saava kuljettaja.
Tämä kuljettaja on tyypiltään sellainen, että yleensä ajaa kihnustaa hiukan nopeusrajoitusta hitaammin, kunnes joku yrittää ohittaa. Tällöin kuljettaja rupeaa kiihdyttämään ja kiihdyttää niin kauan kunnes toinen luovuttaa tai autosta loppuu tehot kesken ja on pakko päästää toinen ohi.
Tämä on varsin helppo ohjelmoida auton tietokoneelle.

Autoradiota räplääjä.
Joillakin on tapana räplätä autoradiota tai cd soitinta tai satelliitti paikanninta tai kännykkää.
Tätä kuljettajaa voidaan simuloida niin, että aika ajoin auton tutkat ja satelliitti paikantimet kytkeytyvät pois päältä, jolloin auto seilaa tien laidasta laitaan ikään kuin kuljettaja etsisi sopivaa cd levyä.

Juopunut kuljettaja.
Auton tietokone ohjelmoidaan siten, että kaikki tarvittavat toimenpiteet tapahtuvat aikamoisella viiveellä. Samoin tutkat ja satelliittipaikannin kytkeytyvät päältä satunnaisin välein.

Tahko Pihkala kuski.
Pesäpallopelin kehittäjä Tahko Pihkalan ajotapa oli sellainen, että hänen vaimonsa oli sanonut, että Tahkon kyytiin lähtiessään hän aina mietti, että onko tämä hänen viimeisin matkansa.
Tämä ajotyyli tarkoittaa sitä, että tietokone pitää ohjelmoida siten, että se tekee arvaamattomia ja äkillisiä ja käsittämättömiä ratkaisuita. Tämä on aika vaativa ohjelmointi, sillä se tarkoittaa, että tietokoneelle syötetään aivan tolkuton määrä järjettömiä komentoja,  joita sitten satunnaisesti otetaan käyttöön.  Kyydissä oleminen ei ole tarpeeksi sävähdyttävä kokemus, jos esimerkiksi edellä ajavan ohittamisessa on vain kaksi variaatiota: Vasemmalta tai sitten penkan kautta.  Variaatioita pitää olla enemmän.  Mutta kun tämä ajotapaohjelma tehdään oikein, niin silloin tämä on persoonallisen ajotavan hienoin ohjelma. Sellaisen matkan jälkeen osaa arvostaa sitä, että on hengissä. Yleensä me pidämme elossa oloa liian itsestään selvänä.

Yleensä persoonallinen ajotapa vaatii kaikissa näissä variaatioissa sitä, että havainnointi laitteet kytkeytyvät pois päältä satunnaisin välein ja myös sitä, että hyvin usein tietokone ei piittaa liikennemerkeistä mitään. Lisäksi persoonallisuutta lisää se, että pannaan tietokone kiroilemaan ja rähjäämään ja haukkumaan muita tiellä liikkuvia tietokoneita siitä, että ne eivät osaa ajaa.

Persujen ylistys

Olin kauhuissani kun persut saivat jytkyn. Minua kauhistutti, että niin tietämätön porukka ryhtyy hoitamaan valtakunnan asioita. Mutta sitten ajattelin, että tietämättömyyden parantaa se, että joutuu tekemisiin tietävien kanssa. Eduskunta työssä he pakosti kohtaavat ihmisiä, jotka tietävät ja heidänkin tietämys lisääntyy. Aikaa kului, ja kauhuni yltyi: Persut olivat ja ovat edelleen yhtä tietämättömiä kuin eduskuntaan päässeessään.  Jotenkin heidän ajattelutapaansa kuuluu se, että tieto ei heihin tartu. Kauhua tunsin silloin kun en vielä ymmärtänyt asioita.
Sivuhuomautuksena voisin vähän tutkiskella persujen tapaa suhtautua maailmaan.
Persut rähinöivät aivan kaikesta.
Huomasin, että niinhän minäkin teen.
Persut vähättelevät ja pilkkaavat vastustajia.
No niinhän minäkin teen.
Persut liioittelevat omia saavutuksiaan.
No näinhän minäkin.
Olen ajattelutavaltani siis kuin persu.
Meidän ero on muutamassa pikku asiassa. Persut ajattelevat, että eletään samaan tapaan kuin tähänkin asti ja tulevat sukupolvet hoitakoon meidän sotkumme miten parhaiten taitavat. Minä taas ajattelen, että meidän pitäisi vähän enemmän ajatella tulevia sukupolvia. No tämä kieltämättä on aika typerä ajatus - myönnän.
Mutta takaisin asiaan.
Kuten jo aikaisemmin vähän vihjaisin, niin olen alkanut ymmärtää Persujen tapaa hoitaa eduskunta työtä. Huomasin, että heillä onkin aivan uusi ja mullistava tapa hoitaa valtakunnan asioita. Tämän ymmärtämiseen meni aikaa. Tätä asia on vaikea selittää yhdellä lauseella, joten selitän pitkään. Huomasin, että persuilla on monenlaisia kansanedustajia. Timo Soini on kuin tiskijukka: Erittäin sanavalmis letkautelija, jonka sanallista ilotulitusta on ilo kuunnella. Samoin kuin tiskijukan, niin Timon puheissa ei asiaa ole nimeksikään. Teuvo Hakkarainen on vähän kaksijakoinen toiminnassaan. Toisaalta hän on toiminnan mies, joka kohelluksellaan saa kansanedustajan työn näyttämään vauhdikkaalta. Toisaalta hänellä on hiukan vaikeaselkoinen huumori: Hän sanoo räväköitä mielipiteitä asioista, joista hän ei ymmärrä yhtään mitään. James Hirvisaari taas leikkii kylähullua, joka vakavalla naamalla laukoo täysin päättömiä ajatuksia. Mika Niikko taas on mitä oivallisin standup koomikko joka osaa hauskuuttaa eduskuntaa sopivissa tilaisuuksissa. Kuvitelkaa tilanne eduskunnassa: On meneillään kuivahko keskustelu tulo- ja menoarvioista. Sitten kesken kaiken Mika Niikko pyytää puheenvuoron ja sanoo kasvot peruslukemilla: Kouluun pitää saada luomisoppia biologian tilalle. Tätä puheenvuoroa seuraa ensin syvä hiljaisuus ja sitten koko eduskunta räjähtää nauramaan kun he viiveellä ymmärtävät, että tämä oli mitä mainioin vitsi. Tämän naurun remakan jälkeen kaikkien on taas mukavampaa jatkaa eduskunta työtään. Tässä piileekin persujen merkitys ja tarkoitus: he eivät ole tulleetkaan hoitamaan eduskunta työtä perinteisen kaavan mukaan, vaan ovat tulleet hauskuttamaan.  Eikä tämä ole vähäarvoista työtä ja vailla hyötyä. Mika Niikon komiikka vaikuttaa tyhjänpäiväiseltä, mutta ei ole sitä. Kun koko eduskunta on saanut nauraa sydämensä pohjasta, niin he ovat paljon pirteämpiä jatkamaan työtään. Lisäksi tästä huumorista on se hyöty, että  Niikon huumorin päättömyys avartaa kansanedustajien ajattelua siten, että he voivatkin keksiä aivan uusia ideoita. Teuvo Hakkaraisen toiminta taas tekee kansanedustajien työn kiinnostavaksi, kun ihmiset saavat sellaisen käsityksen, että meno eduskunnassa on vauhdikasta. Näin eduskuntaa hakeutuu päteviä ihmisiä.

Ihmisen ominaisuudet osa 7

Radiosssa oli ohjelma siitä, mitä tapahtuu koralleille. Ilmastonmuutoksen lämmöstä 90 prosenttia sitoutuu meriin. Mereen sitoutuminen aiheuttaa sen, että välillä ilmakehän lämpötilan kasvaminen ei ole tasaista, vaan välillä lämpötilan nousu hidastuu. Mutta tämänhän kaikki tietävät, eikä tämä kuulu päivän epistolaan.
Ilmaston muutoksen yksi vaikutus on se, että mereen sitoutuu lämmön lisäksi hiilidioksidia. Tämä taas aiheuttaa veden happamoitumista. Happamoituminen taas on kohtalokasta koralleille. Nyt viimein päästään itse asiaan. Eukkoni ihmetteli sitä, että miten radio-ohjelmassa haastateltu tutkija niin tyynesti kertoi mitä tästä seuraa. Hän myös totesi, että toimittaja oli enemmän kauhuissaan niistä tutkimuksista, mitä tämä tutkija paljasti kuin tutkija itse.  Eukon havainto sai minut taas ajattelemaan asioita. Tilanne on sellainen, että tutkijat ovat huolissaan tilanteesta, mutta rahvaan epäusko vain lisääntyy. Huomasin, että miksi on näin. Syy tähän tilanteeseen on se, että nämä ilmasto huijarit vetoavat tunteeseen ja ilmasto tutkijat taas järkeen. Aina kun järki ja tunne ovat vastakkain, niin aina tunne voittaa - poikkeuksetta. Mietin, että eikö tutkijoiden kannattaisi laittaa tunnetta peliin aina kun ne näistä asioista raportoivat?  Jos Taalas pirauttaisi itkun kun kertoisi, ilmastonmuutoksesta, niin kaikki uskoisivat häntä ilman varauksia. Teoriassa hiton hyvä ajatus, mutta käytäntö on jälleen kerran toista. Itse kirjoitin joskus yleisönosaston kirjoituksen, jossa rivien välistä näki, että tunnen tuskaa siitä, että planeetta tuhotaan. Välittömästi sain ilmastohuijareilta vahvaa arvostelua tunteilusta. Nämä ilmastohuijarit tietävät kuinka tehokas keino on vedota tunteisiin ja siksi he haluavat, että he ovat ainoita, jotka saavat käyttää tunnetta. Toinen juttu, miksi nerokas ajatus ei voi toimia on tutkijan luonne.  Tutkijoiksi ajautuu ihmiset, joilla on kummallinen tapa tarkastella maailmaa - he tarkkailevat sitä viileän analyyttisesti.  Normaali terve tapa kokea maailma on ajautua milloin minkäkin tunteen vietäväksi. Mutta tämmöinen ei sovi oikein hyvälle tutkijalle.
Mutta nyt tullaan asian ytimeen: Mitä hyötyä tälle eläinlajille on siitä, että tunne voittaa järjen?
Tämä asia ei ole aivan yksinkertainen. Oikeastaan tämä kysymystä pitää katsoa käänteisesti. Kysymys on siitä, että mitä hyötyä ihmiselle on puheesta? Vastaus on yksinkertainen: Ei mitään.  Ihmisen puhe kehittyi mutaation takia. Joskus kaukana muinaisuudessa syntyi lapsi, jonka leukaluut olivat onnettoman pienet. Tämä mutaatio alkoi käsittämättömästä syystä lisääntyä. Pieni leukaisuuden ja puheen välinen suhde on aika monimutkainen, enkä siihen puutu tässä.
Mutta siihen tunteen vaikutukseen. Tunne on hyvin vanha ihmisen ominaisuus. Kauan ennen kun tämä puhetaidon kehittymiseen liittyvä mutaatio oli kehittynyt, niin lauma reagoi lauman jäsenten tunteeseen voimakkaasti. Jos joku yksilö huomasi jonkin vaaran uhkaavan laumaa, niin tämä yksilö sai aikaan paniikin omilla tunteillaan. Tunteitten tarttuminen laumaan oli hyvä ominaisuus. Kun sitten se puhe kehittyi, niin se oli käyttökelpoinen tapa ilmaista asioita. Tai olisi ollut, ellei tämä tunteitten vaikutus olisi ollut paljon vahvempi. Tämä asia näkyy missä tahansa väittelyssä. Kun katsoo ja kuuntelee, niin huomaa, ettei puheella ole juuri mitään merkitystä, jos siinä ei ole tunnetta mukana.