Ympäristön tuhoministeri

Aikoinaan kun Enestam oli ympäristöministerinä, niin ajattelin, ettei huonompaa ministeriä Suomessa ole koskaan ollut. Mutta nyt Grah-Laasonen valittiin uudeksi ministeriksi, niin näyttää siltä, että hän on jopa Enestamia huonompi. Mielessäni mietin, että onko hän oikeasti noin huono, vai onko kysymys kilpailusta?  Historiaan on vaikea jäädä hyvillä töillä, joten - jos haluaa jäädä historiaan - niin kannattaa pyrkiä sinne huonoilla teoilla. Jospa Grahn-Laasonen haluaa tehdä jopa Enestamia huonompia päätöksiä ja jäädä historiaan niillä. Enhän minä tarkasti tiedä mitä kaikkia päätöksiä tämä uusi ympäristöministeri on tehnyt, mutta kaikki hänen päätöksensä ja puheensa antaa sellaisen kuvan, että hän haluaa tuhota suomen ympäristön jälkipolvilta. Viimeisin tempaus oli tämä soiden suojelun vesittäminen. Onhan Sannilla kaunis ajatus vapaaehtoisuudesta. Muista kun jokunen vuosi sitten Sirkka-Liisa Anttila esitti ajatuksen, että verkko kalastusta ei kannata lailla estää norppien pesimä alueella, vaan kannattaa luottaa vapaaehtoisuuteen. Silloin heti sanoin, että tuo ei tule onnistumaan. Toisaalta oli ilahduttavaa nähdä, että joku kepulainen on noin hyväuskoisen hölmö. Mielikuva kun kepulaisesta on häikäilemätön poliittinen peluri. No huonostihan siinä kävi: Ei se vapaaehtoisuus toiminut: Siellä laitettiin verkkoja ja norppia kuoli niihin. Yksi merkille pantava asia oli MTK:n asiantuntemus. Ämteekoon edustaja sanoi jotain sellaista, että Suomessa on hitosti soita. Ehkä ei ihan näillä sanoilla, mutta ajatus oli tämä. Niin onhan täällä soita, mutta jotkut suotyypit ovat erittäin uhanalaisia. Miten ämteekoon edustaja ei tätä tiedä kun sen tiedän jopa minä. Ämteekoonhan pitäisi olla asiantuntija näissä asioissa.
Mikähän siinä, että ympäristöministeriksi niin usein valitaan ihminen, joka ajaa ympäristön tuhoamista?  Vai olenko minä ymmärtänyt asian väärin. Jos sen tehtävä onkin tuhota luontoa ja Niinistö vain hoiti homman väärin. Mutta miksei tämä toimi muissa ministeriöissä. Eikö maa- ja metstätalousministerin pitäisi sitten vastaavasti ajaa sellaisia hankkeita, joilla pyritään romuttamaan maatalous ja metsätalous ja kotimainen ruuan tuotanto?  Samoin muittenkin ministerien pitäisi toimia omaa toimi alaansa vastaan.
Ehkä suhtaudun ihmiseen liian epäluuloisesti.  Epäilen, että jos jossain asiasta on taloudellista merkitystä, niin vapaaehtoisuuden voi unohtaa. Verkkokalastus juttu epäonnistui norppien alueella - se on totta, mutta sehän saattoi olla vain poikkeus. Kannattaisi varmaan vähän enemmän uskoa ihmiseen.  Tuohon soiden suojeluun sitä vain ei kannattaisi sotkea. Sillä jos se epäonnistuisi, niin silloin ne erittäin uhanalaiset suot olisi menetetty lopullisesti. Ehdotankin, että se vapaaehtoisuuteen perustuvaa juttua kokeiltaisiin sellaisiin paikkoihin, joissa vahinko ei olisi lopullinen. Esimerkiksi sähkölaskun maksaminen voisi perustua vapaaehtoisuuteen. Tai kunnallisveron. Tai miksei valtionveron?

Kasvatusta

Kasvatusta joudun ihmettelemään vuosi vuodelta aina enemmän. Muutama viikko sitten oli hirveä kärhämä siitä kun eräs äiti olisi halunnut, että päiväkodissa hänen lapselleen ei syötettäisiin epäterveellisiä ruokia. Tuohtumus tästä oli valtava. Joku jopa vaati, että tältä äidiltä pitäisi huostaan ottaa lapset. Toinen tapaus, joka aiheutti minussa melkoista ihmettelyä oli Imatralla. Siellä eräs isä teki valituksen siitä, että hänen lapsensa joutui luovuttamaan kännykän tunnin ajaksi koriin opettajan pöydälle. Etelä-Suomen aluehallintovirasto päätti, että koulu on menetellyt väärin. Ensin ajattelin, että tämä isä on periaatteen mies. Mies, jolle periaatteet ovat tärkeämpi asia kuin lapsen etu. Mutta tämä selitys alkoi tuntua liian yksinkertaiselta. Joten pohdin tapausta tarkemmin. Jälleen kerran ihmisen käyttäytymisen omituisuudet paljastuivat siitä miten ihmiset suhtautuvat ilmastonmuutokseen. Olen aina ihmetellyt, että eikö vanhempien kannattaisi edes varmuuden vuoksi tehdä jotain ilmastonmuutokselle, etteivät omat lapset joudu maanpäälliseen helvettiin? Mutta ei - suurin osa vanhemmista eivät tunnut piittaavan hitustakaan siitä, että millaisessa maailmassa omat lapset joutuvat elämään. Tämä on minusta käsittämätöntä, itse tuntee suurta tuskaa tästä asiasta. Mutta selitys on varsin yksinkertainen: Vanhemmat vihaavat lapsiaan.  Tähän Imatralaiseen tapaukseen tämä selitys sopii hyvin. Oikeastaan ainoa selitys, mikä tuntuu järkevältä. Mutta ovatko tämmöiset vanhemmat hommanneet lapsensa vain siksi, että saavat kohdistaa vihansa johonkin. Johonkin avuttomaan, joka ei pysty antamaan takaisin? Vai onko käynyt niin, että he ovat hommanneet lapsensa ajattelematta ollenkaan, että heitä pitää kasvattaa ja antaa suojaavia rajoja? Jälkimmäinen on todennäköisempi selitys. Sitten kun lapsi on kasvanut tarpeeksi tämmöiset isät huomaavat, että kasvatus on mennyt niin pieleen, ettei edes opettajat enää pysty sitä oikaisemaan. Siinä he näkevät edessään kelvottomasti kasvatetun lapsen ja tämä lapsi omalla olemassa olollaan joka ikinen päivä todistaa isälle hänen epäonnistumistaan. Ei ihme, että tämmöinen isä alkaa vihata lapsiaan. Kun hän vihaa, niin hän elää surutta syytäen ilmaan yhä enemmän hiiltä, jotta lapselle tulisi oikein kurjaa. Samoin huono koulumenestys saa hänet hykertelemään käsiään. Mutta sitten joku typerä opettaja keksii kerätä kännykät pois tunnin ajaksi. Lapsi alkaa saada parempia numeroita, kun koko tunti ei mene kännykän räpläämiseen ja siihen, että tappelee opettajan kanssa siitä, että laitetaanko kännykkä pois vai ei. Pakkohan tämmöisessä tilanteessa on pistää rattaat pyörimään, jotta saataisiin taas tilanne hallintaan. Pahinta mitä tämmöinen isä voi lapselleen tehdä on ostaa hänelle mopo. Sillä saadaan tehokkaasti lapsi pois läksyjen kimpusta ja lisäarvo siitä on se, että omalla pienellä osuudellaan tämä lapsi syytää ilmakehään lisää hiilidioksidia ja omalla pienellä osuudellaan varmistaa sen, että hänen elämänsä tulee olemaan aikanaan varsin haasteellista.

Salaliittoja

Viikko sitten maanantaina televisio oli vahingossa päällä. Tai ei aivan vahingossa: Halusin kuulla, milloin uutiset alkavat, joten se oli sattumalta MOT ohjelman aikaan auki. Puuhastelin jotain muuta siinä uutisia odotellessani mutta kuulin mitä ohjelmassa puhuttiin. Aikani kuunneltuani kiinnostuin jutusta. Tuntui, että toimittajilla oli päässyt mielikuvitus vähän liian vapaaseen lentoon - siksi päättömiltä ne jutut kuulostivat. He kertoilivat Bilderberg seuran edesottamuksista.
Aika hassu sattuma oli se, että seuraavana päivänä kolahti postilaatikkoon Tiede lehti, jossa oli artikkeli salaliitoista - tai salaliitto ajatusten psykologisista ja yhteiskunnallisista ulottuvuuksista. Artikkelissa mainittiin, että Bilderberg-seura on hyvin yleinen salaliittoihin uskovien listoilla. Tietenkin minua kiinnosti se, että mistä minä tunnistin, että nyt taas tässä ohjelmassa suolletaan täyttä puppua? Jokin siinä asioiden käsittely tavassa paljasti asian. Mutta se ei ole tämän jutun aihe.
Juttu on mielenkiintoinen ja suosittelen sitä. Siitä paljastui muutama asia, jota en ollut tiennyt. Yksi oli se, että ne, jotka uskovat salaliittoihin, niin voivat ilman mitään vaikeuksia uskoa samaan aikaan täysin päinvastaisiin salaliittoihin. Toinen yllättävä asia oli se, että kuinka moni näihin salaliittoihin uskoo. Tosin yhdessä asiassa toimittaja haksahti. Hän kertoi, että aikaisemmin kun luultiin, että salaliittoihin uskoo vain pieni osa rahvaasta, niin silloin asia kuitattiin, että se on mielenvikaisten tauti. Mutta nyt kun on selvinnyt, että salaliittoihin uskookin melkoinen joukko, niin se todistaa, ettei kyse ole mielenvikaisten ongelmista. Ihmettelen miten toimittaja on voinut tehdä tämmöisen johtopäätöksen? Miksei muka voi olla?
Salaliitto ajatukset ovat yksi asia, joka tulee aina vastaan kun väittelee ilmasto huuhaa ihmisten kanssa. Väittely yleensä etenee seuraavasti:
Huuhaa ihminen: Ilmasto ei lämpene.
Minä: Lämpenee.
Huuhailija: Ei lämpene.
Minä: Miksi ilmatieteen laitoksen mittauksen näyttävät, että lämpenee.
Huuhailija: Ne ovat väärentäneet mittauksensa.
Minä: Miksi Nasa, MetOffice ja NOAA ovat mittauksissaan päätyneet samoihin tuloksiin.
Huuhailija: Se on salaliitto.
Minä: Ei ole.
Huuhailija: On.
Minä: Ei ole.
Huuhailija: ON.

Keskustelun loppua en tähän viitsi kirjoittaa, koska se veisi liikaa tilaa ja koska siinä ei tule esiin mitään mikä räjäyttäisi meidän tajuntamme omaperäisyydellään.
Artikkelissa oli monta muutakin asiaa, jotka sopivat esimerkiksi ilmasto keskusteluun - tai mihin tahansa keskusteluun, jossa tunteet käyvät kuumina. Tosin verkko keskustelu on aika masentavaa myös siksi, että siellä ihmiset tuntuvat saavan lihavan riidan aikaiseksi ihan mistä vaan. Emmekö me saa riidellä tarpeeksi? Onko niin, että jokainen tarvitsee kunnon riitelyä säännöllisin välein? No taas eksyin aiheesta. Amerikoissa tutkittiin 9/11 iskujen verkko keskustelua. He huomasivat, että salaliittoon uskovat eivät olleet kiinnostuneita selittämään tai pohtimaan, miksi USA:n hallitus olisi tehnyt iskut itse.  On siis tärkeintä se, että uskoo niihin salaliittoihin ja asioiden järkeilyä pitää välttää.

IHMISEN OMINAISUUDET - OSA 12

Törmäsin Norjassa kaveriin, joka työkseen vei ihmisiä katselemaan jäätiköitä. Hän oli tehnyt tätä hommaa vuosikymmenet. Vuosikymmenten kuluessa hän oli nähnyt kuinka jäätikkö oli kutistunut aivan mitättömäksi. Hän ei uskonut ilmastonmuutokseen. Tämä asia hämmästyttää minua jatkuvasti. Tarkoitan, että vaikka tämäkin häiskä oli omin silmin nähnyt ilmiön vaikutuksen ja vaikka tiede on varsin yksimielistä tästä asiasta, niin siitä huolimatta hän tekee tästä uskon asian. Mielenkiintoista asiassa oli se, että ensin hän vaikutti ihmiseltä, joka olisi ihan järjissään. Mutta on asiassa toinenkin mielenkiintoinen puoli. Nimittäin se, että tuskin on sattumaa, että tämmöisiä ihmisiä on useita. Tutkittuani tilannetta, huomasin, että ihmiset ovat hyvin erilaisia toisiinsa verrattuna: On pitkiä, pätkiä, laihoja, lihavia, kiukkuisia, umpimielisiä, isorintaisia, kaljuja. Kirjo on siis varsin laaja. Mutta eräässä asiassa ihmiset jakaantuvat tiukasti kahdenlaisiin: Miten ihminen on suhteessa ulkomaailmaan. Tyyppi yksi - johon minä kuulun - on sellainen, joka on jatkuvassa yhteydessä ulkoiseen maailmaan. Tämä tyyppi havainnoi ja tutkailee ympäristöään ja elää sen mukaan mitä tulee vastaan. Tätä ihmistyyppiä voisi määritellä, että hän edustaa tieteellistä ajattelutapaa. Tyyppi kaksi on päinvastainen: Kaikki lähtee hänen sisältään. Hänelle on enemmän tai vähemmän sattumasta tullut sisäinen tunne siitä, että mikä tämä maailma on. Tämän sisäisen tunteen kautta hän selittää maailman tapahtumia. On täysin selvää, että nämä kaksi ihmistyyppiä eivät voi ymmärtää toistensa tapaa katsoa maailmaa. Ykkös tyypin maailma ei ole koskaan valmis, vaan tieto on asia, jolla hän jatkuvasti tarkentaa maailmankuvaansa, tai tarvittaessa muuttaa sen kokonaan. Kakkos tyypillä maailmankuva on ja valmis ja hän valikoi ja hylkää tietoa sen mukaan miten hyvin se todistaa hänen maailmankuvansa oikeaksi. Tämäkin norjalainen kippari on omin silmin nähnyt muutoksen, mutta hän kieltäytyi uskomasta sitä. Hän on kuin anorektikko, joka näkee peilissä tavattoman lihavan naisen. Jos näitä tyyppejä pitäisi jotenkin arvottaa, niin kyllä me ykkös tyypit olemme paljon tylsempiä. Kuinka paljon mielenkiintoisempia nämä kakkos tyypin selitykset ovat, kun he joutuvat todistelemaan jotain täysin paikkansa pitämätöntä. Ykkös tyyppi tutkii vain lähteen luotettavuuden ja hylkää epäluotettavat lähteen ja hyväksyy luotettavat. Kakkos tyypit tuntevat myös valtavaa yhteen kuuluvuuden tunteen kun he perustavat sivustoja, joissa he kollektiivisesti vahvistavat toinen toistensa näkemyksiä.
Yllä olevat jutut olivat nyt tylsiä itsestään selvyyksiä. Tärkeämpi kysymys kuuluukin, että mitä hyötyä ihmiskunnalle on ollut siitä, että on näin eri lailla asioista ajattelevia. Koska minä kuulun ykkös tyyppiin, niin enemmän ihmettelen, että miten on mahdollista, että kakkos tyypin ihmistyyppi on voinut selvitä hengissä - siis geeneissä? Kun aikoinaan hengissä on selvinnyt jos on onnistunut metsästämään jotain syötävää. Metsästyksen onnistumisen voisi kuvitella onnistuvan sitä paremmin, mitä enemmän metsästäjä on tietoinen siitä, mitä hänen ympärillään tapahtuu.
Jotain hyötyä kuitenkin kakkos tyypin ominaisuuksista pitää olla, kun se on säilynyt meidän geeneissämme. Hyöty on siinä, että kun kakkos tyyppi elää oman sisäisen minänsä kautta, niin hän saa päähänsä aivan järjettömiä asioita. Ja aina silloin tällöin käy niin, että aivan pähkähullun ajatuksen ansiosta hän keksii jotain aivan uutta ja hyödyllistä ihmiselle. Samoin käy usein niin, että hän työstää omaa juttuaan maanisuuteen saakka, jotta voisi todistaa muille, että hänen sisäinen minänsä on oikeassa. Aina se ei onnistu, mutta silloin tällöin mielettömän kovalla työllä hän on saanut sisäisen ajatuksensa toimimaan käytännössä ja heimo on saanut käyttöönsä jonkin todella hyödyllisen keksinnön. Meikäläis tyyppinen tuo aina sen hirven sieltä metsästä, mutta ei puhettakaan, että pystyisi keksimään tulta tai pyörää.

Persoonallinen robottiauto.

Robottiautot ovat tulossa kovalla vauhdilla liikenteeseen. Kerrankin sana "liikenteeseen" on oikeassa paikassa. Yleensä sitä käytetään vaikka tarkoitetaan, että lähdetään liikkeelle. Robottiauto tarkoittaa autoa, jossa tietokone hoitaa ajamisen. Siinä ei siis ole ketään muuta kuskia kuin auton tietokone. Yleensä kaikki muutokset ovat pahasta ja siksi kaikkia muutoksia pitää vastustaa aina. Mutta muutoksissa on jotain hyvää. Robottiautossa on se hyvä puoli, että voi huoletta lähteä kapakkaan, koska juopottelun jälkeen vain matkustaja on päissään, mutta yleensä ei auto.
Huonoja puolia robottiautossa on se, että sen ajotapa ei ole persoonallinen - auto vain kuljettaa juopuneen sian kapakan ovelta kotiovelle, eikä muuta.  Tämä persoonattomuus onkin pahin vika. Mutta ei syytä huoleen, sillä tietokoneeseen voidaan ajaa ohjelmia, jotka simuloivat persoonallista ajotapaa. Tässä muutama ehdotus:

Nuori mieskuljettaja.
Juuri ajokortin saaneet mieskuljettajat ovat sellaisia, että heillä on itseluottamus pilvissä, mutta ajotaito ja arviointi kyky aivan olemattomia. Ohjelma, jolla simuloidaan heitä on sellainen, että tietokone saa auton kiihtymään liikkeelle lähtiessä huippu nopeasti ja aina tullaan tilanteeseen kuin tilanteeseen liian suurella nopeudella. Tutkat kytkeytyvät päältä pois vähän väliä ja auto ajaa aina niin, että kierrosluvut ovat punaisella.

Ajojärjestys kuljettaja.
Aika moni autoilija on sellainen, että ei pysty ajamaan toisen perässä. Tähän päästään kun ohjelmoidaan auto aina ohittamaan edellä ajava.

Ohituksesta trauman saava kuljettaja.
Tämä kuljettaja on tyypiltään sellainen, että yleensä ajaa kihnustaa hiukan nopeusrajoitusta hitaammin, kunnes joku yrittää ohittaa. Tällöin kuljettaja rupeaa kiihdyttämään ja kiihdyttää niin kauan kunnes toinen luovuttaa tai autosta loppuu tehot kesken ja on pakko päästää toinen ohi.
Tämä on varsin helppo ohjelmoida auton tietokoneelle.

Autoradiota räplääjä.
Joillakin on tapana räplätä autoradiota tai cd soitinta tai satelliitti paikanninta tai kännykkää.
Tätä kuljettajaa voidaan simuloida niin, että aika ajoin auton tutkat ja satelliitti paikantimet kytkeytyvät pois päältä, jolloin auto seilaa tien laidasta laitaan ikään kuin kuljettaja etsisi sopivaa cd levyä.

Juopunut kuljettaja.
Auton tietokone ohjelmoidaan siten, että kaikki tarvittavat toimenpiteet tapahtuvat aikamoisella viiveellä. Samoin tutkat ja satelliittipaikannin kytkeytyvät päältä satunnaisin välein.

Tahko Pihkala kuski.
Pesäpallopelin kehittäjä Tahko Pihkalan ajotapa oli sellainen, että hänen vaimonsa oli sanonut, että Tahkon kyytiin lähtiessään hän aina mietti, että onko tämä hänen viimeisin matkansa.
Tämä ajotyyli tarkoittaa sitä, että tietokone pitää ohjelmoida siten, että se tekee arvaamattomia ja äkillisiä ja käsittämättömiä ratkaisuita. Tämä on aika vaativa ohjelmointi, sillä se tarkoittaa, että tietokoneelle syötetään aivan tolkuton määrä järjettömiä komentoja,  joita sitten satunnaisesti otetaan käyttöön.  Kyydissä oleminen ei ole tarpeeksi sävähdyttävä kokemus, jos esimerkiksi edellä ajavan ohittamisessa on vain kaksi variaatiota: Vasemmalta tai sitten penkan kautta.  Variaatioita pitää olla enemmän.  Mutta kun tämä ajotapaohjelma tehdään oikein, niin silloin tämä on persoonallisen ajotavan hienoin ohjelma. Sellaisen matkan jälkeen osaa arvostaa sitä, että on hengissä. Yleensä me pidämme elossa oloa liian itsestään selvänä.

Yleensä persoonallinen ajotapa vaatii kaikissa näissä variaatioissa sitä, että havainnointi laitteet kytkeytyvät pois päältä satunnaisin välein ja myös sitä, että hyvin usein tietokone ei piittaa liikennemerkeistä mitään. Lisäksi persoonallisuutta lisää se, että pannaan tietokone kiroilemaan ja rähjäämään ja haukkumaan muita tiellä liikkuvia tietokoneita siitä, että ne eivät osaa ajaa.

Persujen ylistys

Olin kauhuissani kun persut saivat jytkyn. Minua kauhistutti, että niin tietämätön porukka ryhtyy hoitamaan valtakunnan asioita. Mutta sitten ajattelin, että tietämättömyyden parantaa se, että joutuu tekemisiin tietävien kanssa. Eduskunta työssä he pakosti kohtaavat ihmisiä, jotka tietävät ja heidänkin tietämys lisääntyy. Aikaa kului, ja kauhuni yltyi: Persut olivat ja ovat edelleen yhtä tietämättömiä kuin eduskuntaan päässeessään.  Jotenkin heidän ajattelutapaansa kuuluu se, että tieto ei heihin tartu. Kauhua tunsin silloin kun en vielä ymmärtänyt asioita.
Sivuhuomautuksena voisin vähän tutkiskella persujen tapaa suhtautua maailmaan.
Persut rähinöivät aivan kaikesta.
Huomasin, että niinhän minäkin teen.
Persut vähättelevät ja pilkkaavat vastustajia.
No niinhän minäkin teen.
Persut liioittelevat omia saavutuksiaan.
No näinhän minäkin.
Olen ajattelutavaltani siis kuin persu.
Meidän ero on muutamassa pikku asiassa. Persut ajattelevat, että eletään samaan tapaan kuin tähänkin asti ja tulevat sukupolvet hoitakoon meidän sotkumme miten parhaiten taitavat. Minä taas ajattelen, että meidän pitäisi vähän enemmän ajatella tulevia sukupolvia. No tämä kieltämättä on aika typerä ajatus - myönnän.
Mutta takaisin asiaan.
Kuten jo aikaisemmin vähän vihjaisin, niin olen alkanut ymmärtää Persujen tapaa hoitaa eduskunta työtä. Huomasin, että heillä onkin aivan uusi ja mullistava tapa hoitaa valtakunnan asioita. Tämän ymmärtämiseen meni aikaa. Tätä asia on vaikea selittää yhdellä lauseella, joten selitän pitkään. Huomasin, että persuilla on monenlaisia kansanedustajia. Timo Soini on kuin tiskijukka: Erittäin sanavalmis letkautelija, jonka sanallista ilotulitusta on ilo kuunnella. Samoin kuin tiskijukan, niin Timon puheissa ei asiaa ole nimeksikään. Teuvo Hakkarainen on vähän kaksijakoinen toiminnassaan. Toisaalta hän on toiminnan mies, joka kohelluksellaan saa kansanedustajan työn näyttämään vauhdikkaalta. Toisaalta hänellä on hiukan vaikeaselkoinen huumori: Hän sanoo räväköitä mielipiteitä asioista, joista hän ei ymmärrä yhtään mitään. James Hirvisaari taas leikkii kylähullua, joka vakavalla naamalla laukoo täysin päättömiä ajatuksia. Mika Niikko taas on mitä oivallisin standup koomikko joka osaa hauskuuttaa eduskuntaa sopivissa tilaisuuksissa. Kuvitelkaa tilanne eduskunnassa: On meneillään kuivahko keskustelu tulo- ja menoarvioista. Sitten kesken kaiken Mika Niikko pyytää puheenvuoron ja sanoo kasvot peruslukemilla: Kouluun pitää saada luomisoppia biologian tilalle. Tätä puheenvuoroa seuraa ensin syvä hiljaisuus ja sitten koko eduskunta räjähtää nauramaan kun he viiveellä ymmärtävät, että tämä oli mitä mainioin vitsi. Tämän naurun remakan jälkeen kaikkien on taas mukavampaa jatkaa eduskunta työtään. Tässä piileekin persujen merkitys ja tarkoitus: he eivät ole tulleetkaan hoitamaan eduskunta työtä perinteisen kaavan mukaan, vaan ovat tulleet hauskuttamaan.  Eikä tämä ole vähäarvoista työtä ja vailla hyötyä. Mika Niikon komiikka vaikuttaa tyhjänpäiväiseltä, mutta ei ole sitä. Kun koko eduskunta on saanut nauraa sydämensä pohjasta, niin he ovat paljon pirteämpiä jatkamaan työtään. Lisäksi tästä huumorista on se hyöty, että  Niikon huumorin päättömyys avartaa kansanedustajien ajattelua siten, että he voivatkin keksiä aivan uusia ideoita. Teuvo Hakkaraisen toiminta taas tekee kansanedustajien työn kiinnostavaksi, kun ihmiset saavat sellaisen käsityksen, että meno eduskunnassa on vauhdikasta. Näin eduskuntaa hakeutuu päteviä ihmisiä.

Ihmisen ominaisuudet osa 7

Radiosssa oli ohjelma siitä, mitä tapahtuu koralleille. Ilmastonmuutoksen lämmöstä 90 prosenttia sitoutuu meriin. Mereen sitoutuminen aiheuttaa sen, että välillä ilmakehän lämpötilan kasvaminen ei ole tasaista, vaan välillä lämpötilan nousu hidastuu. Mutta tämänhän kaikki tietävät, eikä tämä kuulu päivän epistolaan.
Ilmaston muutoksen yksi vaikutus on se, että mereen sitoutuu lämmön lisäksi hiilidioksidia. Tämä taas aiheuttaa veden happamoitumista. Happamoituminen taas on kohtalokasta koralleille. Nyt viimein päästään itse asiaan. Eukkoni ihmetteli sitä, että miten radio-ohjelmassa haastateltu tutkija niin tyynesti kertoi mitä tästä seuraa. Hän myös totesi, että toimittaja oli enemmän kauhuissaan niistä tutkimuksista, mitä tämä tutkija paljasti kuin tutkija itse.  Eukon havainto sai minut taas ajattelemaan asioita. Tilanne on sellainen, että tutkijat ovat huolissaan tilanteesta, mutta rahvaan epäusko vain lisääntyy. Huomasin, että miksi on näin. Syy tähän tilanteeseen on se, että nämä ilmasto huijarit vetoavat tunteeseen ja ilmasto tutkijat taas järkeen. Aina kun järki ja tunne ovat vastakkain, niin aina tunne voittaa - poikkeuksetta. Mietin, että eikö tutkijoiden kannattaisi laittaa tunnetta peliin aina kun ne näistä asioista raportoivat?  Jos Taalas pirauttaisi itkun kun kertoisi, ilmastonmuutoksesta, niin kaikki uskoisivat häntä ilman varauksia. Teoriassa hiton hyvä ajatus, mutta käytäntö on jälleen kerran toista. Itse kirjoitin joskus yleisönosaston kirjoituksen, jossa rivien välistä näki, että tunnen tuskaa siitä, että planeetta tuhotaan. Välittömästi sain ilmastohuijareilta vahvaa arvostelua tunteilusta. Nämä ilmastohuijarit tietävät kuinka tehokas keino on vedota tunteisiin ja siksi he haluavat, että he ovat ainoita, jotka saavat käyttää tunnetta. Toinen juttu, miksi nerokas ajatus ei voi toimia on tutkijan luonne.  Tutkijoiksi ajautuu ihmiset, joilla on kummallinen tapa tarkastella maailmaa - he tarkkailevat sitä viileän analyyttisesti.  Normaali terve tapa kokea maailma on ajautua milloin minkäkin tunteen vietäväksi. Mutta tämmöinen ei sovi oikein hyvälle tutkijalle.
Mutta nyt tullaan asian ytimeen: Mitä hyötyä tälle eläinlajille on siitä, että tunne voittaa järjen?
Tämä asia ei ole aivan yksinkertainen. Oikeastaan tämä kysymystä pitää katsoa käänteisesti. Kysymys on siitä, että mitä hyötyä ihmiselle on puheesta? Vastaus on yksinkertainen: Ei mitään.  Ihmisen puhe kehittyi mutaation takia. Joskus kaukana muinaisuudessa syntyi lapsi, jonka leukaluut olivat onnettoman pienet. Tämä mutaatio alkoi käsittämättömästä syystä lisääntyä. Pieni leukaisuuden ja puheen välinen suhde on aika monimutkainen, enkä siihen puutu tässä.
Mutta siihen tunteen vaikutukseen. Tunne on hyvin vanha ihmisen ominaisuus. Kauan ennen kun tämä puhetaidon kehittymiseen liittyvä mutaatio oli kehittynyt, niin lauma reagoi lauman jäsenten tunteeseen voimakkaasti. Jos joku yksilö huomasi jonkin vaaran uhkaavan laumaa, niin tämä yksilö sai aikaan paniikin omilla tunteillaan. Tunteitten tarttuminen laumaan oli hyvä ominaisuus. Kun sitten se puhe kehittyi, niin se oli käyttökelpoinen tapa ilmaista asioita. Tai olisi ollut, ellei tämä tunteitten vaikutus olisi ollut paljon vahvempi. Tämä asia näkyy missä tahansa väittelyssä. Kun katsoo ja kuuntelee, niin huomaa, ettei puheella ole juuri mitään merkitystä, jos siinä ei ole tunnetta mukana.

Ihmisen ominaisuudet osa 6

Uutisissa on kerrottu, että NASAn mittauksien mukaan etelämantereen jääpeitteen sulaminen on jo saavuttanut sellaisen pisteen, että sitä ei voida enää pysäyttää. Toinen uutinen oli se, että eliölajiston sukupuuttoon kuolemisvauhti on kymmen kertaa nopeampaa kuin aikaisemmin tutkijat ovat laskeneet. Tämmöiset uutiset saavat ajattelemaan, että ehkä persujen tapa kohdata maailma onkin oikea tapa. Siis se, että työnnetään pää pensaaseen ja ei lueta ja kuunnella ja katsella mitään uutisia.

Sitä vain ihmettelen, että miksei se ole koskaan skandaali, että tutkijat ovat aliarvioineet tuhon nopeuden. Mutta aina se on skandaali, jos tuhon nopeutta liioitellaan. Ensin mietin, että onko kysymyksessä se, että jos vähättelystä tehtäisiin aina skandaali, niin silloin skandaaleita olisi jatkuvasti. Eikä kukaan jaksa jatkuvaa skandaalia. Minä kun ajattelen asioista yksioikoisesti, niin ajattelen, että eikö riskin vähättely ole vaarallisempaa kuin sen liioittelu? Ajattelen, että kun riskiä vähätellään, niin silloin tuho tulee pahempana kun ei olla varauduttu. Hyvä vertaus on taas tulipalo. Mitä haittaa on siitä, että tulipalo sammutetaan liian aikaisin? Sammutetaan siinä vaiheessa kun vasta keittiö on palanut, eikä sitten vasta kun koko mökki on tuhkana?

Ne jotka ymmärtävät ihmistä, pitävät tämmöisiä kysymyksiä typerinä. Mutta minä en ymmärrä, joten olen joutunut miettimään tätä asiaa paljonkin. Tässä pohdiskelussa käsittelen itsestään selvyyksiä ja niille lukemattomille ihmisille pohdiskelussa ei ole mitään uutta, mutta he voivat lukea tämän esimerkkinä siitä, miten tahmeasti jonkun ajatus toimii.

Mutta varsinaiseen kysymykseen: Miksi pelottelu koetaan paljon vaarallisempana kuin vähättely?

Tämä johtuu siitä, että ihmisellä ei ole ymmärrystä syyn ja seurauksen suhteesta. Niin kuin ei ole kovinkaan monella muullakaan eläimelläkään.  Jos kokeilette koiralle sellaista temppua, että aina kun soitatte jotain tiettyä ääntä niin annatte sähköpannalla sille kovan sähköiskun ja kaadatte sen päälle sangollisen kylmää vettä, niin silloin koira yhdistää sen äänen aina tähän pahaan. Tämän jälkeen koira kokee, että tämä ääni aiheuttaa sen, että saa kovan kivun ja kylmän suihkun. Tarkemmin ajatellen, älkää tehkö tätä koetta koiralla, vaan kissalle.

Ihminen on tässä suhteessa samanlainen, eikä ole kehittynyt kymmeniin tuhansiin vuosiin tässä suhteessa mihinkään. Joskus menneenä aikana kun joku tuli kertomaan, että metsästysretkellä he kohtasivat vihollisheimon, jotka tappoivat puolet porukasta ja kyläpäällikön ja ovat tulossa suurella joukolla tappamaan loput kyläläisistä, niin ihmiset kokivat, että tämä kertoja on aiheuttanut nämä kauheudet, koska hän niistä puhui. Jos hän ei olisi kertonut mitään, niin mitään pahaa ei olisi tapahtunut. Koska viestin tuoja aiheutti nämä pahat asiat, niin ensimmäinen järkevä teko oli, että kyläläiset tappoivat viestin tuojan. Nykyisin yhteiskunta on kieroutunut niin paljon, että lailla on kielletty tappamasta huonon viestin tuojaa. Siis ruumiillisesti. Tappaminen tapahtuu henkisesti solvaamalla ja syyttämällä pelottelusta. Pelottelusta syyttäminen on korvike lynkkaamiselle. 

Ihmisen ominaisuudet 5

Pahimpia vikojani on ihmettely. En tiedä mistä tämä kieroutunut ominaisuus on minuun tullut. Itse yritän itseäni pettää kertomalla itselleni, että tämä ominaisuus on hyödyllinen. Sanon itselleni: Ihmettelystä on hyötyä, koska silloin joku viisaampi tulee ja kertoo miten asiat ovat ja saan selville tämän ihmettelyn aiheen. Varon visusti kertomasta itselleni, että jos en olisi alun perinkään ihmetellyt tätä asiaa, niin ei se myöskään olisi vaivannut minua, joten se ei olisi ollut mikään ongelma.
Ihmisten suhtautuminen ilmastonmuutokseen on ollut minulle jatkuvan ihmettelyn syy.  Ihmettelyn kaava menee näin: Tiedetään, että ilmastonmuutos on tosiasia. Tiedetään, että se on ihmisen aiheuttamaa. Tiedetään, että kyseessä on vakava ongelma. Tiedetään myös miten se estettäisiin. Ja nyt tässä vaiheessa alkaa minun ihmettelyni: Ihmettelen, ettei miksei tehdä mitään, jos kerran tiedetään, että mitä pitäisi tehdä?  Olen aina ajatellut, että ihmisessä on jotain vikaa, kun se ei tee sitä, että mitä pitäisi tehdä. Mutta aikani ihmeteltyäni minulle selvisi, että ei ole kysymys ihmisen viasta, vaan tämä on ihmisen ominaisuus. Tämä oli harvinainen tapaus ihmettelyni historiassa, että kukaan muu ei tätä syytä kertonut, vaan keksin sen ihan itse. Asian oivaltaminen oli minulle autuas hetki. Asioita mietittyäni keksin muita ihmisen ominaisuuksia.
Ihmisen ominaisuudet:

- Ihminen ei kykene toimimaan järkiperäisesti.
- Ihminen on taitava itsepetoksessa.
- Ihmiseltä puuttuu kyky ymmärtää syyn ja seurauksen suhdetta.
- Ihminen on johdonmukaisesti epäjohdonmukainen.
- Ihmisellä tunne voittaa aina järjen.
- Ihminen ei pysty muuttamaan käytöstään.
- Ihmisellä on järjetön usko oman lajinsa, oman kansansa, oman sukunsa ja oman itsensä ylivertaisuuteen.
- Ihminen on laumaeläin, vaikka kuvittelee olevansa omaperäinen yksilö.
- Ihminen uskoo omiin puheisiinsa, vaikka ne olisivat ristiriidassa omiin aikaisempiin puheisiinsa.

Tämä viimeinen kohta on vähän epäselvästi ilmaistu. Sitä ominaisuutta kuvaa ehkä selvemmin esimerkki. Esimerkiksi sopii jälleen kerran suhtautuminen ilmastonmuutokseen. Nyt monet ovat käärmeissään ilmastontutkijoille siitä, että ne pelottelevat. Tästä kun mennään muutama vuosi eteenpäin, niin samat ihmiset tulevat syyttämään tutkijoita siitä, että ne salasivat asioita kun eivät aikoinaan kertoneet kuinka vakavasta asiasta oli kysymys. Eikä näitä ihmisiä häiritse yhtään, että olivat aikoinaan täysin päinvastaista mieltä. Tämä  sama ihmisen ominaisuus ilmenee siinä kun lääkärit kertovat riskikäyttäytymisen mahdollisista vaikutuksista. Tai ravitsemus ihmisten epäterveellisten ravintoainesten tiedottamisesta. No esimerkkejä on lukuisia ja tätä ominaisuutta tuskin tarvitsee todistella. Mutta minulle kävi niin kuin aina ennenkin on käynyt: Kun ihmettelyllä olen saanut selville jotain, niin enkö keksi uutta ihmeteltävää?  Ja ihmettelyn kierre jatkuu. Tässä asiassa rupesin ihmettelemään sitä, että mitä hyötyä ihmiselle on näistä ominaisuuksista? Eläinlajit ovat säilyneet hengissä siksi, että niillä on ollut sopivat ominaisuudet. Mitä hyötyä ihmiselle on ollut siitä, että se näin muuttaa arvostelun syytä päinvastaiseksi ja itse uskoo aina olleensa juuri tätä mieltä? Oikeastaan kaikki nämä luetellut ihmisen ominaisuudet ovat olleet hyödyllisiä miljoonia vuosia. Nyt niistä monet tuntuvat tarpeettomilta, mutta aikoinaan ne ovat auttaneet lajia säilymään hengissä. Tämä mielen muuttaminen on liittynyt metsästykseen. Usein metsästyksessä ihmiselle käy niin, että se on jahdannut vaikeasti tavoitettavaa eläintä. Kesken metsästyksen näköpiiriin on tullut toinen eläin, joka on helpomman tuntuinen saalis. Ihmiselle on ollut hyötyä, että hän on vaihtanut tavoiteltavaa saalista ja on ollut hyötyä siitä, että hän on itse uskonut aina jahdanneensakin pelkästään tätä saalista. Sellainen metsästäjä, joka ei pystynyt muuttamaan ajatustaan niin, että tätähän elukkaa minä olenkin metsästänyt, joutuu hämmennyksen valtaan ja molemmat saaliit pääsevät karkuun ja hän kuolee nälkään.

Lähdekritiikki

Pärstäkirjassa keskustellaan joskus. Siellä vain ei ole sopivaa keskustella kovinkaan pitkään. Hyvä tapa on kerran kommentoida jotain, mitä joku on sinne kirjoittanut. Ollaan jo hyvän maun rajoilla, jos  kirjoittaja kommentoi sitä, mitä joku on kommentoinut hänen tekstistään. Ehdottomasti ollaan jo huonon maun puolelle, jos tämä kommentoija kommentoi sitä mitä kirjoittaja kommentoi hänen kommenttia. Siitä eteenpäin ollaan jo niin törkeän käytöksen alueella, ettei sellaista ole pärstäkirjan historiassa tapahtunut kuin kahdesti.
Keskustelupalstat taas ovat sitä varten, että siellä jauhetaan loputtomasti jostain aiheesta. Siellä taas kuuluu jauhaa ja haukkua vastapuolta idiootiksi ja ties miksi. Miksiköhän minä en ole innostunut noista keskustelupalstoille?  Tuntuisi, että ne olisivat juuri sopiva väline minun luonteiselle ihmiselle.  Hyvin usein kyllä joutuu keskustelupalstalla kun etsii tietoa verkosta. Niitten lukeminen on piinallista silloin kun ei itse pääse sinne jankkaamaan ja haukkumaan.  Ihmettelen, miksi siellä väitellään atsestäänselvyyksistä. Kunnes sitten silmäni avautuivat kun Aino kommentoi erään kaverin, joka mieluusti levittelee huuhaata toteamalla: google ei ole tieteellinen julkaisu.
Niinhän se tosiaan on. Oivalsin, että aina väittelyssä joudumme turvautumaan asian tuntijoihin ja julkaisuihin tai sitten "asian tuntijoihin". Lähdekritiikin arviointi tieteessä on aivan selvä asia. Mutta rahvaalle se on täysin hakusessa. Tästä koko ongelma johtuu. Tämä on vähän käsittämätöntä, sillä normaali elämässä lähdekritiikki on aivan tuttua. Tarkoittaa, että jos kylällä on kaveri, joka on valehtelija, niin hyvin nopeasti muut kyläläiset osaavat asettaa hänen juttunsa oikeaan paikkaan luotettavuudessa. Miksi sitten rahvas on aivan täysin eksyksissä kun pitäisi arvioida tieteellisten teorioitten luotettavuutta? Ehkä siksi, että ollaan sellaisilla alueille, joista heillä ei ole mitään käsitystä, että mikä voisi pitää paikkansa. Jotta tähän asiaan saataisiin jotain järkeä, niin tiedonlähteet pitäisi pisteyttää. Asteikko olisi miinus kymmenestä plus kymmeneen. Mitä useammin jokin julkaisee tiedon, joka pitää paikkansa, sitä korkeammat pisteet saisi. Esimerkiksi edesmennyt magneetti saisi miinus kymmen, koska siinä lehdessä ei koskaan ollut yhtään artikkelia, joka olisi pitänyt paikkansa. Vahinko että tämä lehti lopetettiin, sillä olihan se aika luotettavaa, että se aina valehteli. Toisessa päässä olisi sitten arvostetut tiede lehdet. Mitä niitä onkaan ... Nature, lääketieteelliset julkaisut sun muut. Niitten luetettavuus olisi jossain yli yhdeksässä. YLE olisikin sitten vaikea tapaus, sillä ylessä on hyvinkin erilaisia ohjelmia. Ohjelma MOT saisi arvoksi 0, koska puolet sen aiheista on totta ja toinen puoli täyttä soopaa. Kun taas tiede ykkönen saisi arvoksi 8-9. Miten siis arvotettaisiin tämmöiset mediat, jossa luetettavuus vaihtelisi näin hurjasti?  No se on vain systeemin hiontaa. Samoin on ongelma googlessa. Googlessa nimittäin pupun määrä riippuu aiheesta. Pitäisikö googlessa luotettavuus arvioida sen mukaan mitä aihetta käsitellään? Ilmastonmuutos, ravitsemus, terveys ja evoluutio olisivat alueita, joissa luotettavuuden arvo olisi miinus merkkinen.  Väittelyissä laskettaisiin pisteitä sen mukaan mistä lähteistä tiedot ovat peräisin. Väittelyn voittaja julistettaisiin väittelyn jälkeen hänen pistemääränsä perusteella. Nyt väittelyssä on se huono puoli, että sanavalmis ja uskottava ihminen, joka ei ymmärrä asioista mitään usein mielletään voittajaksi.