Aikaisemmin ihmettelin huuhaaihmisiä ja nyt aion ihmetellä niitä tiedemiehiä, jotka puuhastelevat ilmastohuuhaan parissa. En tarkoita niitä trolleja, jotka teeskentelevät olevansa tiedemiehiä, vaan ihan oikeita tiedemiehiä. Se ei ole mikään ihme, että tiedemiesten joukosta löytyy tämmöisiä. Joka ammatista löytyy mustia lampaita. On poliiseja, jotka ovat epärehellisiä, lääkäreitä, jotka vaarantavat ihmisten terveyden ja kirkonmiehiä, jotka rypevät synnissä. On luonnon laki, että heitä on. Ilmasto ja tiede maailmassa en tarkoita mustilla lampailla kriittisiä ihmisiä, sillä kriittisyys on tieteessä aa ja oo. Tarkoitan mustilla lampailla sitä, että heidän omat kriittiset lausahdukset eivät läpäise alkeellisintakaan kriittistä tarkastelua. Tämäinen kirjoitukseni perustuu siihen oletukseen, että ilmastonmuutos on minulle totta niin kauan kunnes toisin todistetaan.
Tässä asiassa minä olen ihmetellyt sitä, että mitä hyötyä jollekin tutkijalle on esittää näitä lainausmerkeissä "kriittisiä" kommentteja? Trollin ymmärtää: Hän saa säkkikaupalla rahaa fossiilisten polttoaineiden tuottajilta kun valehtelee, hämää ja sotkee asioita. Mutta tutkija menettää maineensa, eikä saa senttiäkään turveyhtiöltä. Tutkijan maine on hänen tärkein ominaisuutensa. Jos tutkijalta menee maine, niin hän ei sen jälkeen ole enää mitään. Mikä ihme saa siis heidän vaarantamaan yhden tärkeimmistä asioistaan? Tutkin asiaa ja huomasin, että on kolme syytä, miksi he näin tekevät. Yksi syy on se, että he ovat vanhentuneet ja tulleet niin seniileiksi, että he puhuvat ihan mitä sattuu. Tämä on vähän surullista, sillä käy helposti niin, että koko loistelias ura unohtuu jälkipolvilta ja he muistavat vain ne jutut, mitä he höperyyksissään viimeisinä aikoinaan päästelivät suustaan. Toinen ryhmä tekee sitä narsismin takia. Heidän tutkijan ura ei ole ollut kovinkaan loistelias ja he kaipaavat narsisminsa takia ihailua. Mikä olisi sen parempaa kuin mennä luennoimaan ilmastohuuhaaihmisille. Kun hän puhuu sitä, mitä arvaa kuulijakunnan haluavan kuulla, niin tuhannet palvovat spanielin silmät katsovat häntä ja saa raikuvat suosionosoitukset. Sillä ei ole mitään arvoa, että jälkipolvet tulevat vihaamaan ja pilkkaamaan hänen päättömistä kannanotoistaan. Tai oikeastaan on parempi, että jää historiaan esimerkkinä kelvottomasta ihmisestä kuin, että ei muistettaisi ollenkaan.
Kolmas tyyppi on mielenkiintoisin. He ovat riskin ottajia. Kuten jo sanoin, niin tutkijan yksi tärkeimmistä omaisuudesta on hänen maineensa. Mutta toinen tärkeä on se, että on löytänyt jotain, jota muut eivät ole löytäneet. Sellainen tutkija saa melkoisen maineen. Eli, kun hän väittää, että ilmastonmuutos on pötyä, niin hän riskeeraa oman maineensa, mutta siinä riskissä on se kannustin, että jos väite osoittautuukin todeksi, niin hän saa melkoisen maineen - hyvässä mielessä. Tätä asiaa voisi verrata hevosurheiluun. Hevosurheilussa veikataan, että mikä hevonen voittaa ravit. Jotkut hevoset ovat yleensä nopeampia kuin muut ja kun sitä veikkaa, niin saa rahaa. Mutta kun moni muukin on veikannut samaa hevosta, niin voittokerroin on pieni. Paljon suurempi on voittokerroin jos onnistuu veikkaamaan sellaista hevosta, jota kovin harva on ymmärtänyt veikata. Toisaalta ei kannata veikata sellaista hevosta, joka on makkaratehtaalle menossa, koska sen voittomahdollisuudet ovat olemattomia. Veikkaajat joutuvat joka kerta miettimään, että miten suuren riskin kannattaa ottaa, jotta kerroin olisi hyvä, mutta kuitenkin hevosella olisi edes jonkinlainen mahdollisuus voittaa. Juuri tätä tekevät nämä kolmannen tyypin tutkijat. Siinä on eräs merkillinen juttu. Se on se, että kaikki ne tutkijat, jota ovat veikanneet että ilmastonmuutos on höpöä ovat muilta aloilta kuin ilmastontutkimus alalta. Eikö ilmastotutkijoissa sitten ole riskinottajia? Tietenkin heissäkin niitä on. Mutta kysymys on siitä, että tilanne on kuin hevosveikkauksissa. Sitä voisi verrata siihen, että herra Jarmo Möttönen osallistuu hevosveikkaukseen ja veikkaa Ähläm Kiituria voittajaksi. Möttönen on veikannut vain koirakilpailuissa ja ei ymmärrä hevosurheilusta mitään ja hän häviää rahansa. Kukaan hevosurheilua tunteva ei veikkaa Ähläm Kiituria voittajaksi, koska kaikki tietävät, että sen voittomahdollisuudet ovat olemattomat. Aika toivottomalta tuntuu näitten kolmannen tyypin tutkijoiden riskinotto olevan. Jutussa kun on pelissä se, että heidän väitteensä voi kuka tahansa muu tutkija ottaa kriittiseen tarkasteluun ja jos ja kun väitteet eivät kestä kriittistä tarkastelua, niin silloin peli on menetetty.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti