Tavattoman kiltteyteni palkinnoksi Joulupukki toi minulle kaksi kirjaa. Tai toi se kaikkea muutakin ja muitakin kirjoja, mutta nämä kaksi luin juuri. Ensimmäinen kirja oli Francis Wheen: Kuinka humpuukki valloitti maailman ja toinen oli Hans Roslingin: Faktojen maailma.
Oli aikamoinen luku kokemus lukea nämä teokset perätysten. Humpuukki kirja oli äärimmäisen kyyninen ja Faktojen maailma hyvin toiveikas. Minä olen kyynisyydelle otollista maaperää. Siitä johtui, että mieleni kapinoi jatkuvasti kun luin faktojen maailmaa. Toki ymmärsin varsin hyvin, että kumpikaan kirja ei valehtele missään. Jos muissa suhteissa olen vajavainen, niin valheiden tunnistamisessa olen melko hyvä. Sen voin tunnustaa. Oikeastaan olen aika allerginen valheille. Siksi minun on vaikea nykyisin selata vasepookkia kun vaalien läheisyys aiheuttaa sinne niin paljon valheita. Humpuukki kirja oli minulle otollista luettavaa. Kun kirjassa kerrotaan miten USA:n presidentit päätöksen teon perusteina käyttävät ennustajia ja miten agressiiviseen vapaaseen markkinatalouden nimiin vannovat poliitikot käyttävät julkisia varoja pankkien pelastamiseksi, niin voin vain nyökytellä päätäni ja todeta, että tämmöistä minä olen epäillytkin. Tämä kirja vahvisti minun pessimististä maailmankuvaani. Siksi mieleni oli jatkuvassa kapinassa kun tartuin Fakta kirjaan. Toki minä en voinut väittää etteikö kirjassa esitetyt faktat olisi pitäneet paikkansa. Ainoaksi kritiikin mahdollisuudeksi jäi vähätellä sen kirjan väitteitä. Vähättelin asioita, että näinhän asia on aina ollut. Kirjan yksi johto ajatus oli se, että meillä on väärä kuva maailmasta. Kaikilla ja erityisesti poliitikoilla. Tähän totesin, että näinhän se on. Nyt kun katsoo tulevia vaaleja, niin tulee mieleen, että se on itsestäänselvää, että poliitikot eivät ymmärrä sitä maailmaa missä me elämme. Tai kun miettii mitä kaikkea hallitus päätti, niin on pakko todeta, että eivät he ole oikein ymmärtäneet, että millaisessa maailmassa me elämme. Tai ottipa minkä asian tahansa, niin meillä ihmisillä on niistä sellaisia mielikuvia, jotka ovat erittäin kaukana todellisuudesta. Sitten mieleni kapinoi myös sitä vastaan kun kirjassa esitettiin, että meidän pelko vaistomme saa meidät näkemään maailman pahempana kuin mitä se on kun media repostelee katastroohveja ja uhkia. Tai itse asiassa se ei tätä asiaa vastaan voinut kapinoida vaan taas ajattelin, että kyllähän minä tämänkin tiedän. Miksi siinä kirjoitetaan itsestäänselvyyksistä? Monet kirjan asioista tiesin jo etukäteen. Kuten tiesin, että rikollisuus on vähentynyt - Suomessa elämme kautta, jolloin rikollisuus on matalinta mitä koskaan. Samoin se kirjan esittämä ajatus, että meidän pitäisi nähdä kokonaisuus ja olla paisuttelemasta jotain merkityksetöntä pikkuasiaa oli minulle ennestään tuttu ajatus. Jatkuvasti ennen kirjaakin olin aina miettinyt, että onko jokin ilmiö merkityksellinen kokonaisuuden kannalta. Kirjan luettuani loppuun se oli aivopessyt minut ja minun oli pakko pitää kirjaa hyvänä. Vaikka monet asiat tiesin jo etukäteen, niin silti se toi aivan uusia asioita mieleen ja vahvisti sitä ajatusta, että miten tärkeää on selvittää tosiasiat ja miten tärkeää on panna asiat oikeisiin mittasuhteisiin. Positiivisesta vireestään huolimatta kirja ei ollut yliopitimistinen vaan kyllä Rosling osasi suhtautua vakavasti todellisiin uhkiin. Yksi kirjan ansioita oli se, että siinä kehotettiin olemaan huolestumatta kuviteltuihin uhkiin kun on olemassa todellisiakin uhkia. Tämänkin ajatuksen olen esittänyt tässä plokissani. Tammikuun 9. päivän persut plokissa toin tämän ajatuksen esiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti