Radiosta poimittua

Maanantain radiosta poimin mielen sopukoihin kaksi juttua, joista ajattelin pystyväni väsäämään plokin.
Roman Schatzin määritteli ohjelmassaan nerokkaasti mikä ero on tieteellä ja uskonnolla.  Hän sanoi:  Jos ei ole varma, että onko jääkaapissa kaljaa, niin kun menee ja tarkistaa tilanteen, niin se on tiedettä. Jos taas väittää, että siellä on kaljaa vaikka ei ole varma, niin se on uskontoa.
No en taida tästä saada mitään jutun tynkää. Vika on siinä, että Romanin määritelmä on niin itsestään selvää, että mitä siihen voisi enää lisätä?  Muuta kuin, että olipa oivallisesti muotoiltu.
Toisessa jutussa Horisontti ohjelmassa esitettiin nauhoitus, jossa nuoret kommentoivat ilmastonmuutos asiaa.  Siinä nuori kaveri kysyi, että pitävätkö poliitikot meitä nuoria aivan idiootteina?  He puhuvat kauniisti ilmastonmuutoksen torjumisesta, mutta päätöksissään toimivat aivan päinvastoin ja kuvittelevat, että nuoret eivät huomaa.
No tämä juttu herätti paljonkin ajatuksia.  Ensinnäkin se herätti sen ajatuksen, että ajattelin tismalleen samalla tavalla näistä poliitikoista kun IPCC:n viimeinen raportti julkaistiin.  Jokainen puolue oli niin  ottamassa vakavasti tämän ongelman, vaikka arvasin, että suurin osa ei ollut pannut tikkua ristiin ennen raporttia ja eivät tulle panemaan raportin jälkeenkään.  Vertasin myös näitä nuoria ja Greta Thunbergiä näihin paskaa jauhaviin poliitikkoihin ja kyllä nämä poliitikot joutuvat häpeään. Yksi kauhea esimerkki ketkuista poliitikoista oli se Hollolan tapaus.  Vähän myös säälittää hollolaiset. Suurin osa sen asukkaista kannatti tuulipuistoa, mutta kun päätös oli mitä oli, niin nyt hollolalaisista ajatellaan, että he eivät piittaa mistään mitään.  Se on väärä mielikuva, mutta näinhän ne mielikuvat syntyvät.  Vielä enemmän säälittää ne kunta päättäjät, jotka äänestivät puiston puolesta. Nythän tulee sellainen mielikuva, että kaikki Hollolan kuntapäättäjät ovat moraalittomia vastuunsa pakoilijoita.
Itse aina mietin, että mitä konkreettista minä voisin tehdä ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi.  Jotain pientä piperrystä olen yrittänyt tehdä. Ruokaan kiinnitän huomiota, yritän välttää tyhjänpäiväistä autolla kruisailua ja olen minä voimalankin hankkinut ja lentomatkailu ei kuulu tapoihini. Aina on kuitenkin sellainen tunne, että en tee kuitenkaan tarpeeksi.  Kuinka hieno tunne olisi ollut olla päättämässä tuulipuiston rakentamisesta? Silloin olisi todella tiennyt tehneensä jotain hyvin konkreettista asian eteen.  Tämmöinen tilaisuus oli Hollolan päättäjillä ja he menevät ja sössivät sen. Päätöksen jälkeen - olisikohan ollut kunnanjohtaja - kertoi, että nyt he sitten tekevät jotain muuta konkreettista.  Mutta minulla on sellainen tunne, että tämä on tyypillistä poliitikkojen puhetta. Hollolan päättäjät tulevat tekemään niin kuin muutkin ketkut poliitikot: He puhuvat asiasta vakuuttavasti, mutta eivät tule tekemään asian eteen yhtään mitään.
Tähän tuuli asiaan liittyi toinenkin juttu.  Huomasin erään puolueen irvailevan jonkun toisen puolueen lupauksesta lisätä tuulivoimaa.  Irvailun ydin oli se ajatus, että kuka sen voiman maksaa?
Nimeän tämän poliitikon herra Jiiksi (nimi keksitty).  Herra Jiin irvailun ydin oli se ajatus, että joku maksaa sen tuulivoiman rakentamisen.  Mutta kun unohdetaan kaikki yhteiskunnan tuet voimaloille ja lasketaan puhtaasti se, että kuinka paljon milläkin rahalla saadaan mistäkin voimalasta sähköä, niin tuulivoimalla saa eniten sähköä. Tarkalleen ottaen: Tuulivoimalla megawattitunnin hinta on 41,4 €, ydinvoiman 42,4 € tai 55,4 € ja aurinkovoiman 99,6 €.
Joten herra Jiin irvailussa ei ole päätä eikä häntää. Miksi hän ei kysele, että kuka sen ydinvoiman maksaa?
Nyt kun ryhdyin vertailemaan, niin vertailempa Herra Jiitä näihin nuoriin (tarkoitan ääninauhalla esiintyviä ja Great Thunbergia ja heidän kaltaisiaan muitakin).
Nämä nuoret ovat vastuuntuntoisia, suoraselkäisiä, rohkeita, jotka eivät jahkaile vaan ovat nostaneet paskaa jauhavien poliitikkojen eteen sen kysymyksen, että nyt pitäisi ryhtyä tekemään jotain, ettei mennä päin helvettiä.  He suhtautuvat avoimesti tietoon eivätkä hyväksy luuloja ja eivät hyväksy sitä, että asioista vain puhutaan.  He vaativat, että päätökset pitää tehdä niin, että ne eivät koska vain tätä hetkeä vaan myös tulevaisuutta.
Herra Jii on uskomusten ja luulojen varassa elävä ihminen, joka ei pysty ja ei halua miettiä sitä onko jokin väite totta vai ei. Hänelle hänen oma elämäntapansa on pyhä. Se on niin pyhä, että mikään ja kukaan ei saa hänen elämäntapaansa uhata. Häntä ei haittaa se, että hänen itsekäs elämäntapansa tulee tuhoamaan hänen lastensa tulevaisuuden ja 90 prosenttia luonnosta.  Varsinaisesti hän ei vihaa lapsiaan, vaan kysymys on siitä, että hänen tarpeensa menevät kaiken muun edelle. Jos jokin asia tuntuu uhkaavan hänen elämäntapaansa, niin hän puolustautuu raivokkaasti. Uhkan ei tarvitse olla kuin pieni vihje siitä, että se saattaisi uhata. Omaa elämäntapaansa puolustaessaan hän valehtelee ja luo virheellisiä mielikuvia eikä tunne mitään omantunnon tuskia valheistaan.  Mikään keino ei ole liian halpamainen käytettäväksi kun hänen pitää elämäntapaansa puolustaa.
Nyt olen vertaillut näitä nuoria tähän herra Jiihin.  Mutta sitä minä en kerro kenellekään, että kumpaa minä arvostan enemmän? Näitä nuoria vai herra Jiitä?  Täytyyhän minulla olla sellaisia omia mielipiteitä, jotka pidän itselläni.