Valepuoskari 2

Kauhea kähinä näistä valelääkäreistä. Aivan kohtuuton. Miksi niuhotetaan niin tarkkaan siitä, että onko joku lääkäriksi tekeytyvä oikeasti suorittanut lääkäritutkinnon vai ei? Jos joku tekeytyy lääkäriksi, ilman lääkäri koulutusta on hyvä todistus hänen vahvasta kutsumuksestaan hoitaa ihmisiä. Tai sitten suuresta kutsumuksesta ansaita lääkärin palkkaa. Jälkimmäinen on hiukan huonosti harkittu peruste tekeytyä lääkäriksi, kun eduskunnnassa valehtelu pääsee enemmän oikeuksiinsa. Eduskunnassa ei tarvitse mitään ymmärtää, eikä mistään ole vastuussa, joten kaikinpuolin eduskuntaan olisi järkevämpää mennä, jos palkka on ainoa kutsumus. Valelääkärinkin pitäisi jotain ymmärtää. Aika työläs homma on yrittää keksiä aina sopiva hoito. Pitäisi keretä verkkoon etsimään mahdollisia hoitokeinoja työpäivän aikana, jotta hoito edes jotenkin vastaisi tautia. Koskaan ei pääse illalla mihinkään rientoihin kun kaikki vapaa-aika menee vailinaisten taitojen kartuttamiseen. Kansanedustan taas ei tarvitse muuta kuin antaa räväköitä lausuntoja. Tärkeintä on, että ne lausunnot ovat suurelle rahvaalle mieleen. Niitä on hyvin helppo käydä etsimässä keskustelupalstoilta ja kun niitä vähän muuttaa, niin täydestä menee.
Tuohtumus valelääkäreistä monessa mielessä omituista. Mitä sillä on väliä, että onko ne tutkinnot suoritettu. Voihan olla, että joku kuolee. Mutta voi käydä myös niin, että täysin järjetön hoito parantaakin paremmin kuin järkevä hoito. Tosin tämä on epätodennäköistä, mutta mahdollista. Koululääketieteelle olisi hyvä, että siellä otettaisiin käyttöön hulvattomia kokeiluja. Vaihtoehtoisissa hoidoissahan tätä päätöntä kokeilua sovelletaan antaumuksella. Siellä voidaan suositella ihan mitä hoitoja tahansa ja ihan kuka tahansa voi siellä päsmäröidä. Tosin hoitojen teho on ollut tähänmennessä varsin surkeaa, mutta kenties jonain päivänä siellä sattuu mieletön onnenkantamoinen. Silloin ollaan keksitty aivan uusi ja tehokas hoito menetelmä.
Valelääkäri kohu on toisessakin mielessä aivan ylimitoitettu. On nimittäin paljon suurempi ongelma kuin valelääkäriongelma. Suurempi ongelma ovat nämä valepuoskarit.
Mikä on valepuoskari?
Valepuoskari on henkilö, joka käyttäytyy kuin puoskari, mutta onkin suorittanut lääkärin tutkinnon. Valepuoskareita on hyvin monenlaisia. Mutta yhteistä heille on se, että josainvaiheessa he vinksahtavat. Jotkut vinksahtavat koska joku rupeaa heille maksamaan. Aikoinaan tupakkateollisuus palkkasi itselleen lääkäreitä ja maksoi heille sellaista palkkaa, että nämä lääkärit vinksahtivat. He antoivat varsin kummallisia lausuntoja. Eivät he suorastaan väittäneet, että tupakka parantaa keuhkosyövän, mutta väittivät, että tupakoinnilla ja keuhkosyövällä ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa.
Toinen ryhmä on nämä karppauslääkärit. Samaan ryhmään kuuluu iso joukko erilaisiin hoitoihin hurahtaneita lääkäreitä. Yhteistä tällä ryhmällä on se, että heille tulee pakkomielle jostain asiasta. Usein se on lääke, mutta monesti jokin hoitomenetelmä, tai sitten ruoka. Nämä lääkärit kuvittelevat, että tämä heidän menetelmänsä parantaa kaikki mahdolliset vaivat. Otetaan esimerkiksi valepuoskari, jolla on pakkomielle, että jokin närästyslääke auttaa kaikkiin mahdollisiin vaivoihin. Jos hänen vastaanotolleen tulee potilas, jolta on sääriluu katkennut, niin hän määrää närästyslääkettä. Samoin, jos tulee potilas, jolla on keuhkosyöpä. Ravintoon vinksahtaneet valepuoskarit taas määräävät kaikkiin mahdollisiin tauteihin sellaisen dietin, johon he itse ovat hurahtaneet. Tämä on paljon suurempi ongelma kuin valelääkärit, koska nämä valepuoskarit aiheuttavat melkoista vahinkoa. Toisaalta: Heillä on luovaa kokeiluhalua, joka voi erittäin hyvällä tuurilla johtaa aivan uudenlaiseen lääketieteelliseen keksintöön.

Karppausta

Syöminen on meille elintärkeä asia. Syömiseen on aina liittynyt sellainen ajatus, että minulle se on niin pyhä asia, että kenelläkään ei ole oikeutta sitä arvostella. Minulla taas on täysi oikeus käännyttää muita tähän minun tapaani syödä. Nyt muodissa oleva karppaus on onnistunut käännyttämään tuhansia ihmisiä omalle kannalleen. Eikä se ole suinkaan huono asia. Tämän ilmiön ansiosta voi selvitä uusia ravinnon vaikutukseen liittyviä asioita, tai sitten vanhat teoriat vahvistuvat. Karppauksen teoria on varsin ennakkoluuloton - ainakin joittenkin asioitten suhteen. Perinteinen ravitsemus ajattelu perustuu siihen, että haitallisia asioita pyritään välttämään. Eläinrasvojen on todettu aiheuttavan sydän- ja verisuonitauteja ja täysjyvä viljetuotteitten ehkäisevän syöpää. Perinteinen ravitsemusajattelu pyrkii välttelemään eläinrasvoja ja suosivan täysjyvä viljatuotteita. Mutta karppaus menettelee juuri päinvastoin: koska eläinrasvat aiheuttavat sydän- ja verisuonitauteja, niin eläinrasvoja pitää lisätä, jotta nämä taudit vähenisivät. Samoin karppaajat välttelevät kokojyvätuotteita, jotta syöpä sairaudet vähenisivät. Ensi kuulemalta tämä kuulostaa hullulta, mutta on ajatuksessa oma logiikkansa. Karppauksen idea on siinä, että kun vältetään hiilihydraatteja, niin ihmiskeho toimiikin päinvastoin kuin normaalisti. Tosin tästä ei vielä ole mitään kliinisiä, eikä tilastollisia todisteita vielä. Mutta eiköhän muutaman vuoden päästä tilastoissa rupea näkymään, että oliko teoria oikea vai väärä.  Meneillään on siis varsin mielenkiintoinen kokeilu. 

Tästä kokeilusta vain väistämättä tulee sellainen ajatus, että miksei koululääketiede tai terveystiede saa tehdä tämmöisiä kokeita, jossa koehenkilön terveys joutuu suureen vaaraan? Perinteiselle terveystieteelle pitäisi myös sallia kokeet, jossa vaarannetaan koehenkilän terveys, samoin myös tämmöiset kokeet, josta ei etukäteen osaa arvata lopputulosta. Perinteisellä terveystieteellä kun on paremmat valmiudet tutkia niitä seurauksia, mitä kokeilusta tulee. Ihmisen ravitsemus on varsin monimutkainen kokonaisuus ja siksi tämmöiset kokeiluja pitäisi suosia enemmänkin. Ihmiskunnan historiassa on lukuisia tapauksia, jossa täysin päätön kokeilu onkin johtanut jonkin arvokkaan asian löytymiseen. Kerron yhden esimerkin. Kun radioaallot oli keksitty, päätti eräs kaveri lähettää niitä toiselle puolelle maapalloa. Asiantuntijat nauroivat idealle. He yrittivät selittää, että radioaallot kulkevat suoraan avaruuteen, eivätkä mitenkään voi kaartaa maapallon toiselle puolelle. Kaveri teki kuitenkin kokeen ja sai viestin kulkemaan toiselle puolelle maapalloa. Selvisi myöhemmin, että ilmakehässä on ionisoitunut kerros jossain sadan kilometrin korkeudella, josta radioaallot kimpoilivat toiselle puolelle. Koska kaveri ei tiennyt radioaalloista mitään, niin hän teki kokeen. Ja koska hän oli tyhmä, niin hän ei ymmärtänyt mitä hänelle selitettiin ja siksi hän teki kokeen. Ja koska hän oli mahdottoman itsepäinen, niin hän ei välittänyt siitä pilkasta, joka olisi seurannut kokeen epäonnistumista.  Tietenkin maailman historiassa on enemmän sellaisia kokeita, jossa tietämättömyyden ja tyhmyyden takia koe epäonnistuu, kuin niitä,jotka onnistuu. Mutta eihän vielä tiedä täsät karppauksesta, että kumpaa se tulee olemaan. 

Oikeastaan olisi hyvä, että tämänkaltaisia kokeita tehtäisiin enemmänkin. Joku ryhmä voisi olla sellainen, joka välttelee kaikkia vitamiineja. Joku ryhmä voisi nauttia ravintoa, josta olisi kaikki valkuaisaineet poistettu. Ehkäpä tämmöisiä liikkeitä vielä syntyy.

Karppaajien kulttiin tosiaan liittyy tuhansia ihmisiä vuosittain. Nyt olisi tärkeää, että he eivät asettuisi koe-eläimiksi aivan turhaan. He sentään panevat henkensä alttiiksi ja sen takia pitäisi tästä kokeilusta saada jotain konkreettisempaa tietoa kuin pelkkiä tuntemuksia. Siksi hommaa pitäisi seurata ja tutkia. Meidän henkinen asenne vaikuttaa paljon siihen, että miten jokin lääke toimii, tai miten sairaus iskee. Lumelääkkeet on todettu usein varsin tehokkaiksi. Karppauksessa pitäisi tutkia miten homma vaikuttaa niihin karppaajiin, jotka ovat hurmoshengen vallassa ja miten se vaikuttaa niihin, jotka eivät ole. Ongelmana vain on löytää karppaaja, joka ei ole hurmoshengen vallassa.

Uutispaasto

Olin vain muutaman päivän uutispimennossa. Kun pääsin uutispimennosta, niin olin hämmästynyt: Tämmöinenkö tämä maailma on? Oikeastaan  olisi hyvä aina sillointällöin pitää uutispaastoja, jotta pystyisi paremmin arvioimaan millainen maailma on.  Tämä paastoni oli vastoin omaa tahtoani. Mutta hyvä kokemus se oli. Varsinkin paaston loppuminen. Kun paasto loppui, niin kyseisen päivä  lehdestä luin, kuinka sata vuotias sai päivähoitopaikan, kuinka joku harrasti ruumiiden keräilyä ja kuinka kuntalaki kapina elää ja voimistuu. Siinä oli kolme uutista, jotka kaikki tuntuivat kuvaavan päätöntä menoa. Ruumiiden keräilijä harrasti keräilyä niin, että kävi aina hautuumailta hakemassa ruumiita, vei ne kotiinsa ja puki erilaisiin vaatteisiin. Aluksi pidin moista keräilyä aivan omituisena. Mutta sitten huomasin, että ennakkoluuloni johtuu pelkästään kateudesta: Olen kateellinen, koska en itse ole keksinyt yhtä omaperäistä harrastusta. Onhan ruumiiden keräily jännittävämpää kuin postimerkkien keräily ja myös luovempaa. Postimerkkejä hankitaan ja pannaan kansioihin siisteihin riveihin. Mutta kuinka paljon enemmän luovuutta voi ruumiiden keräilijä käyttää, kun hän miettii, millainen puku kokonaisuus tälle ruumiille sopii parhaiten.
Oikeastaan näistä kolmesta uutisesta kaikista omituisinta ilmiötä kuvasi se uutinen, joka käsitteli kuntakapinaksi nimitettyä liikettä. Tämä liike vastustaa jyrkästi kuntalakia. Omituista tässä on se, että tätä lakia ei ole vielä edes säädetty. Joten ei ole tietoa, että millainen laki on tulossa. Lain päättävät  ne ihmiset, jotka me olemme demokraattisesti valinneet eduskuntaan. Toisinsanoen me - Suomen kansa - päätämme laista. Tietenkin on pakko kunnioittaa tämmöistä protestihenkeä, jossa vastustetaan jotain asiaa vain vastustamisen vuoksi, vaikkei oikein tiedetä mitä vastustetaan. Itse olen senverran yksioikoinen ja tylsä, että  ajattelen, että minun pitäisi tietää, että mitä vastustan tai kannatan, ennenkuin ryhdyn vastustamaan tai kannattamaan. On pakko myöntää, että minun ajattelutapani on hyvin hataralla pohjalla, sillä voiko koskaan tietää mistään asiasta riittävästi, voidakseen päättää kantansa? Jos tieteellisesti ajattelee, niin ei koskaan.  Ensinnäkin pitäisi osata valita kehenkä uskoo. Se on vaikeaa. Yksi keino, jolla sen voisi paremmin valita on tieto, että huuhaata tarjoavat ovat parempia markkinoimaan asiaansa kuin tieteen tekijät. Siis tutkii sitä, miten hyvin asiaa markkinoidaan ihmisille ja valitaan se, joka ei osaa markkinoida. Tämä ei välttämättä onnistu. Toinen pulma on se, että tiede ei koskaan kerro totuutta. Tämän hetkinen tilanne on se, että todennäköisimmin jokin asia on näin. Mutta kun tiede kehittyy eteenpäin, niin silloin tulee paremmin ja tarkemmin ilmiötä kuvaava teoria, ja vanhentunut teoria muuttuu valheeksi. Siksi niin moni on heittäytynyt ajatusmalliin, että he päättävät vain uskoa johonkin ja kannattavat sitten sitä. Tämä nyt eksyi vähän sivuraiteille - minun piti pohdiskella tätä kuntakapinaa. Tässä kuntakapinassa on monta hyvää asiaa. Yksi on se, että on parempi että vaimot purkavat pahan tuulensa tämmöisiin kapinoihin, kuin, että nalkuttaisivat miehilleen tyhjänpäiväisistä asioista. Toinen hyvä asia tässä on se, että kun vastustetaan jotain, mistä ei mitään tiedetä, niin silloin ollaan erittäin luovassa tilassa. Luova tila johtuu siitä, että ei tiedetä mitä vastustetaan. Kun ei tiedetä, että mitä vastustetaan, niin silloin joutuu keksimään perusteet vastustamiselleen siinä vaiheessa kun laki tulee voimaan. Tämä on improvisointia. Yleensäkin  ihmiset harrastavat improvisointia liian vähän.

Kesäaika 4

Joku on väittänyt, että kesäaika on päättäjien salaliitto kansalaisia vastaan. Väite ei ole aivan tuulesta temmattu.
Mutta vaikka kesäaika on tehty kansalaisten kiusaksi, niin se on aikoinaan kehitelty hyvää tarkoitusta varten. Amerikoissa eräs kaveri, jolla oli poikkeuksellisen hyvä huomiontikyky, huomasi, että aurinko ei noudata kellonaikoja. Auringon pitäisi nousta aamuisin kello kuudelta ja laskea illalla kello 18. Mutta aurinkopa nousee milloin sattuu. Tai ei aivan ihan milloin sattuu, vaan talvella myöhemmin ja kesällä aikaisemmin. Kaveri yritti aikansa saada aurinkoa noudattamaan kellonaikoja, mutta epäonnistui yrityksissään. Siksi hän päätti kehitellä jotain muuta. Ongelma on se, että kun aurinko kesällä nousee aikaisemmin ja laskee myöhemmin, niin valoisan ajan hyödyntäminen ei oikein onnistu. Niinpä kaveri keksi, että siirretään kelloja kesäksi tunnilla eteenpäin. Hän ehdotti tätä päättäjille. Ehdotus torjuttiin välittömästi. Mutta sitten hän keksi perustella ehdotusta taloudellisilla syillä. Se oli hyvä veto, koska jos taloudellisilla perusteilla jotain ehdotetaan, niin ehdotus menee automaattisesti läpi riippumatta siitä pitääkö väite paikkansa vai ei. Oikeastaan on niin, että on sopimatonta tutkia, että pitääkö taloudellisiin syihin perustuvat väitteet paikkansa vai eivät.  Niin tämäkin ehdotus hyväksyttiin. Tapa levisi amerikoista myös Eurooppaan ja Suomeen.
On hieno idea hyödyntää valoisaa aikaa. Mutta tämän nerokas idea on vesitetty jättämällä asia puolitiehen. Miten yhden tunnin siirtely hyödyntää valoisan ajan Posiolla juhannuksena? Ei mitenkään, sillä aurinko käväisee hetkeksi horisontin alapuolella ja tunnin siirrolla ei ole mitään merkitystä. Järjestelmää pitäisikin kehitellä eteenpäin, jotta paremmin hyödytettäisiin valoisa aika. Ensinnäkin pitää luopua tästä mekaanisesta tavasta mitata aikaa. Toiseksi määrätään yön pituudeksi auringonlaskun ja nousun välinen aika. Loppu aikai onkin sitten päivää. Yön pituudeksi määrätään 12 tuntia, samoin päivän. Tämä tarkoittaa, että kesällä kellot käyvät yöllä nopeampaan tahtiin ja talvella hitaampaan. Esimerkiksi Posiolla juhannuksena yön pituus uudella ja esityneellä ajalla mitattuna on 12 tunia, joka vanhan ajanmittauksen mukaan on tunti. Päivän pituudeksi tulee siten vanhan ajan mukaan 23 tuntia. Tämä merkitsee, että uuden ja edistyneen tunnin pituus vanhoilla mitoilla on 1 tunti ja 55 minuuttia. Kannattaa siis miettiä käykö kesällä töissä vai ei. Jotta tämä järjestelmä onnistuisi, niin jokaisessa kellossa on satelliittipaikannin, jotta kello pystyisi mittaamaan juuri sen paikkakunnan aikaa. Jotkut voivat harmitella sitä, että jokaisella paikkakunnalla on oma aikansa. Mutta valoisan ajan hyödyntäminen on sentään tärkeämpi asia kuin romanttinen haikailu menneistä.
Uudessa edistyneemmässä järjestelmässä on yksi ongelma. Ongelmana ovat paikkakunnat, jotka ovat napapiirin pohjoispuolella. Niillä paikkakunnilla kun päivn pituus voi olla useampia vanhoja vuorokausia. Esimerkiksi Utsjoella päivän pituus kesällä on 70 vuorokautta. Tästä seuraa, että edistyneemmän tunnin pituus vanhoissa mitoissa on lähes kuusi vanhaa vuorokautta. Kesällä siis 8 tuntinen työaika on melkein 47 vanhaa vuorokautta. Tämä ei oli se varsinainen ongelma. Voihan työnantaja sallia yhden ylimääräisen kahvitunnin, jotta ihmiset jaksavat. Ongelma on se, että Utsjoella jää vajausta vuorokausissa, koska kesällä yksi päiväsaika on se 70 vuorokautta ja talvella taas yö vastaavan ajan. Siellä ei siis vuoteen saada millään 365 vuorokautta, vaan vähän yli 200 vuorokautta. Mutta ei tämäkään mikään ylipääsemätön ongelma ole. Utsjoella ei vain ole kesäkuuta, eikä joulukuuta. Lisäksi siellä toukokuussa on vain 17 vuorokautta ja heinäkuussa viisi.

Lehtiharava 2

Kuka uskoisi, että lehtiharava paljastaa ihmisen käyttäytymisestä niin paljon? Nyt eletään niitä aikoja, että ihmiset hakevat käteensä lehtiharavan ja rupeavat raapimaan niillä nurmikoitaan. Paitsi minä. Koska minä en moiseen ryhdy, niin juuri siksi pystynkin peremmin arvioimaan ilmiötä ja sen syitä. Juttu on varsin merkillinen. Merkillistä asiassa on se, että kaikki tietävät, että nurmikon haravoiminen vahingoittaa nurmikkoa. Kun lehdet poistetaan, niin kosteus pääsee haihtumaan, aurinko pääsee kuivattamaan nurmikon ja nurmikolle tärkeä lehtien kompostoituminen estyy kun  poistetaan kompostoituva aines. Tämän kaikki tietävät. Miksi sitten kaikki ryhtyvät hommaan, jonka tietävät varmasti aiheuttavan vahinkoa?

Olisi helppo väittää, että sairaaloisen siisteysvimma olisi syy. Mieluummin siisti piha kuin hyvinvoiva nurmikko. Koska näin on helppo väittää, niin se todistaa, että se ei ole oikea syy. Ongelman syy selviää kun katsoo miten ihmiset ajautuvat tähän tekoon. Kun tulee oikea hetki, niin ihmiset nousevat lasittunut katse silmissään ja kävelevät kuin tahdottomat marionetti nuket ja hakevat haravan käteensä ja ryhtyvät haravoimaan. Kysymys kuuluu: Mikä on se voima, joka ylittää ihmisen oman järjen ja tahdon?

Ja vastaus on ilmeinen: Reviirikäyttäytyminen. Tällä teolla ihmiset ilmoittavat lajitovereilleen, että tässä on heidän reviirirajansa. Haravoinnilla he myös pyrkivät kohottamaan omaa assemaansa hierarkiassa. Oikeastaan haravoiminen on paras mahdollinen tapa nostaa omaa asemaansa, sillä siinä vähimmällä mahdollisella panostuksella saadaan paras mahdollinen hyöty. Ahkeruss ja uurastus on se millä asema hierarkiassa nostetaan. Mitä ehkerampi, sitä korkeammalle hierarkiassa nousee. Ja ainoastaan sillä on merkitystä, miltä juttu näyttää, ei sillä kuinka paljon siinä oikeasti joutuu uurastamaan. Puuhastelun  järkevyydelläkään ei ole mitään merkitystä. Haravoinnissa ollaan hyvin näkyvillä ja melko pitkän ajan ja homma näyttää siltä, kuin siinä uurastettaisiin. Mitä pitempään näyttää uurastusta kestävän, sitä korkeammalle hierarkiassa noustaan. 

Tässä asiassa on ainakin yksi merkillinen piirre. Se on se, että miksi lehtipuhaltimia ei ole enemmän? Juttuhan on niin, että mitä suurempi meteli, sitä ahkeramman vaikutuksen antaa, mitä ahkeramman vaikutuksen antaa, sitä korkeammalle hierarkiassa nousee. Lehtipuhaltimissa on helvetillinen meteli ja siksi luulisi, että paljon useampi niitä käyttäisi. Lehtipuhaltimissa on sekin hyvä puoli, että huolimatta helvetillisestä metelistä, niin ne ovat paljon tehottomampia kuin harava. Tämä merkitsee taas sitä, että saa olla näytillä paljon kauemmin kuin jos käyttäisi haravaa. Näitten syitten takia on varsin outoa puhaltimien vähyys. Kumoaako tämä minun reviiri teoriani? Ei suinkaan. Kysymys on siitä,  minkä me koemme sopivammaksi tavaksi ilmaista reviiriraja. Lehtipuhaltimet ovat hyvin agressiivininen ja riidanhaluinen tapa viestiä. Siksi monet vierastavat tätä tapaa. Oikeastaan on kysymys siitä, että ihmisen evoluutio on jakaantumassa kahtia. Hienovaraisemmin reviirirajan ilmaisevat vetoavat niihin, jotka kokevat sen hyväksi tavaksi. He pariutuvat ja jälkeläiset ilmaisevat rajat vielä hienovaraisemmin. Lehtipuhaltajat samoin vetoavat riidanhaluisiin ja agressvisiin ihmisiin. He pariutuvat ja jälkeläisistä tulee vielä riidanhaluisempia ja agressiivisempia. 

Mutta entäs minä? Minun tapani käyttäytä ei sovi kumpaankaan ryhmään. Näillä molemmilla ryhmillä ahkeruus oli asia, jolla reviiri ilmoitetaan ja itsenstä nostetaan hierarkiassa. Minulle taas ahkeruus on kauhistus ja häpeä. Jos joskus joutuisin näkyvällä paikalla jotain puuhastelemaan, niin teen sen yön pimeinä tunteina, jotta kukaan ei sitä näkisi. Kuitenkin olen ihminen ja siksi olisi outoa, jos minulla ei olisi reviirikäyttäytymistä. Olen aivan varma, että on minulla. Todennäköisesti on niin, että ihmisen evoluutio onkin jakaantumassa kolmeen eikä kahteen. Tämä kolmas ryhmä näyttää reviirirajansa ja asemansa hierarkiassa joutilaisuudella. Tästä linjasta kehittyy laji, joka on mestarillinen välttelemään työtä ja on erittäin taitava salaamaan työntekonsa, jos joskus väkisin ajautuu työntekoon.

Parisuhdekurssi miehille osa 2/2

Nainen haluaa aina säännöllisin välein keskustella kummpaninsa kanssa parisuhteen tilasta. Keskustelu tarkoittaa, että nainen sättii, haukkuiu ja soimaa miestään ja mies kuuntelee. Edellisellä kurssilla kerroin, että pakeneminen on kaikista järkevin keino kun mies tuntee parisuhteessa itsensä uhatuksi. Ja olisi suuri houkutus soveltaa tätä menetelmää näihin parisuhde keskusteluihin. Mutta ei se keino olekaan järkevintä. Mies ajattelee, että tämmöisistä keskusteluista ei ole mitään hyötyä ja siksi hänen on vaikea ymmärtää, että miksi näitä keskusteluita pitää käydä. Mutta tämä on väärä tapa ajatella, sillä jos nainen ei saa käydä näitä keskusteluita, niin hän muuttuu entistä mahdottomammaksi. Siksi on erittäin tärkeää, että näitä käydään ja että mies on paikalla. Mutta siinä tilanteessa mies voi tehdä virheitä. Yksi paha virhe on se, että mies ryhtyy puolustautumaan. Tästä seuraa se, että haukkuminen käy kiivaammaksi ja kestää paljon kauemmin kuin se olisi kestänyt, jos mies ei olisi sortunut puolustautumaan. Toinen paha juttu on se, että mies rupeaa käyttämään samantapaisia haukkumasanoja naisesta kuin mitä nainen on syytänyt hänelle. Tämä ei oikeastaan ole enää virhe, vaan rikos. Mies syyllistyy selvästi henkiseen väkivaltaan ja saisi ansaitusti vankeutta, jos nainen veisi jutun oikeuteen. Mutta sellainen mies on tunteeton ja julma ihminen, joka ei ymmärrä toisen kärsimystä. Hänet olisi syytä viedä hoitoon. Tässä jutussa en käsittele luonnehäiriöitä, joten en pohdiskele enempää tätä ihmistyyppiä.
Mutta palaan vielä siihen virheeseen, että mies pakenisi paikalta. Se on virhe toisessakin mielessä. Nainen ajattelee, että miehellä ei ole yhtään empatiaa, kun ei suostu näihin keskusteluihin, jotka ovat hänelle tärkeitä. Minusta tämä tulkinta on väärä, sillä enemmän on kysymys tyhmyydestä ja itsesuojeluvaistosta. Mutta näin nainen tulee ajattelemaan, jos mies moisen virheen tekee.
Mutta miten mies voi menetellä tässä tilanteessa, kun pakeneminen olisi tyhmyyttä, samoin puolustautuminen ja ei voi leikkiä kuolluttakaan? No vastaus on, että kätevintä on ottaa kaikista vähiten huono vaihtoehto ja se on, että leikkii kuollutta. Juju on siinä, että se pitää tehdä taiten. Sillä jos nainen huomaa, että mies leikkii kuollutta, niin se on erittäin loukkaavaa. Eikä kukaan kunnon mies halua loukata naistaan. Tässä tekniikassa on erittäin tärkeää ulkoinen olemus. Koko juttu menee niin, että mies on tarkkaavaisen näköinen, mutta ajatusmaailmassa hän on siirtynyt aivan muualle. Kannattaa siirtyä sellaisiin miellyttäviin muistoihin, jotka tuovat hyvää mieltä. Mies siis matkustelee päänsä sisässä miellyttäviin muistoihin ja on kuuntelevan näköinen. Kun tämä onnistuu hyvin, niin sitten voikin harjoitella hiukan vaativampaa juttua. Vaativampi aste tarkoittaa, että mies opettelee mekaanisesti joitain heikkoja vastaväitteitä, joita hän sillointällöin sanoo. Vastaväitteet eivät saa olla kovinkaan perusteellisia, eikä niin vahvoja, että ne pitkittäisivät haukkutulvaa. Sopivia ovat sellaiset kuin: Ei se näin ole. Tai: tuo ei pidä paikkaansa. Ongelmana on se, että koska mies ei yhtään kuuntele, niin väite voi osua sellaiseen kohtaan, mihin se sovi. Tämä on varsin epätodennäköistä, sillä todennäköisesti nainen on juuri syyttänyt miestä jostain, ja kumpikin vastaväite sopii erinomaisesti. Tietenkin teoriassa voi olla mahdollista, että sattuukin sellainen hetki, että ei olekaan menossa syyttely. Mutta tätä tilannetta ei kannata säikähtää, sillä ei nainen kovinkaan hyvin kuuntele sitä, mitä mies sanoo.

Kuolemansynti

Persujen James Hirvisaari väitti, että yle valehtelee. Tämä väite häkellytti, sillä yle tekee monenlaista ohjelmaa. Tuli mieleen, että kaikkiko ne valehtelvat? Päätin tutkia asiaa muistelemalla millaisia ohjelmia yle tekee ja niiden ohjelmien totuusarvon. Heti tuli mieleen, että epäuskottavaa on se, että lelunalle voisi nousta ilmapallon avulla hunajavarkaisiin. Todennäköisesti valhetta tämä ohjelma. Sitten tuli mieleen MOT ohjelma, joka valehtelee aina. A-studio taas valehtelee joka toinen kerta. MOT ohjelma on helppo, koska aina tietää, että totuus on juuri päinvastainen. Mutta A-studio onkin hankala, sillä valehtelu ei ole parillisina viikkoina ja totuus parittomina, vaan valehtelu on hyvinkin sattumanvaraista. On erittäin vaivalloista ryhtyä aina miettimään, että oliko tämän viikkoinen ohjelma nyt valehtelua vai totuutta.
Ylessä on ohjelmia lääketieteestä, tähtitieteestä, ravitsemustieteestä, kvanttifysiikasta, historiasta, tekniikasta, joissa maan johtavat tiedemiehet käsittelevät aihetta. Minulla on vakaa käsitys siitä, että näissä ohjelmissa ei valehdella. Tosin ainao asia, josta jotain ymmärrän, on ilmastonmuutos, joten tällä heikolla tietämyksen tasolla en pysty arvioimaan näitten professorien väitteiden totuudellisuutta.
Mutta onko James Hirvisaarella professorien tasoinen tietämys tähtitieteestä, lääketieteestä, ravitsemustieteestä, kvanttifysiikasta, historiasta ja tekniikasta? Pitäisi olla, jotta hän pystyisi asiaa arvioimaan.  Olisi mukava, jos tällä paikkakunnalla olisi tälläinen yleisnero. Mutta epäilys herää, että ei hän kuitenkaan näistä asioista tiedä riittävästi. Palaa vain mieleen se, että persuilla on tapana syvällä rintaäänellä kiihkeästi ottaa kantaa asioista , josta ne eivät yhtään mitään ymmärrä. Epäilen, että tässä on kysymys tismalleen samasta asiasta.
Mutta James Hirvisaaren tapa yleistää on aika käytännöllinen. Ylempänä valitin sitä, että miten hankalaa on arvioida A-studion ohjelmaa, että onko nyt valheen vai totuuden vuoro. Jos yleistää, niin se on paljon vaivattomampaa. Minun pitää vain päättää, että A-studio valehtee, jolloin otan valheena kaiken mitä sieltä tulee ja säästyn ajattelun vaivalsta. Jospa kokeilen yleistämisen käyttökelpoisuutta arvioimalla persuja. Arvioin kaikki mitä persut ovat tehneet ja sanoneet, niin saan sellaisia asioita kasaan kuin: Tietämättämyys, viinasta sammuminen, herkkähipiäisyys, täysin holtiton ja epäasiallinen kielenkäyttö. Voi siis yleistää, että persut kaikki ovat viinan kanssa läträäjiä, rääväsuisia moukkia ja tietämättömiä ja ihmisiä, jotka vaativat erityis kohtelua. Kun tätä tulosta arvioin, niin on pakko todeta, että yleistäminen on varsin kelvollinen tapa, koska se antaa aika oikean kuvan asioista.
Mutta jatkan tutkimuksia ja otan persut ja valehtelun arvioitavaksa. Hakkarainen on jäänyt kiinni valehtelusta ja monet muutkin persut. Mutta kaikista vakuuttavampi on se, että melkein kaikki persut valehtelevat, ettei ilmastonmuutosta ole olemassa. Tästä voi huoletta vetää sellaisen johtopäätöksen, että kaikki persut valehtelevat aina. Tämä selittäisikin aika hyvin sen, mitä James Hirvisaari sanoi ylestä.
Vaikka yleistäminen on osoittautunut erinomaiseksi tavaksi suhtautua maailmaan, niin epäilen, että en kuitenkaan pysty omaksumaan tätä elämänasennetta. Siihen on syynäå se, että olen tiedon narkkari. Eikä yleistäminen ja sairaalloinen tiedon haku ole yhtä aikaa mahdollisia. Tiedän, että minun pitäisi päästä irti tästä riippuvuudesta, mutta ei minulla ole voimia irtaantua. Sentakia ei tämä oivalllinen elämänasennekaan ole mahdollinen. On muuten hassua, että kuinka tietämätön olen, vaikka olen tiedon narkkari. Mutta se onkin aivan toinen asia, joten parasta palata aiheeseen. Olen pohdiskellut sitä, että olisiko mahdollista, että soveltaisin yleistämistä vain sellaisiin aisioihin, jotka eivät häiritse tietämystä? Kytkisin yleistämisen pois päältä aina kun tulee ilmastonmuutoksesta kyse, tai tieteellisistä jutuista. Käyttäisin vain sitä persuihin ja muihi asioihin, jolla ei ole tiedon kanssa mitään merkitystä. Mutta, jos tuleekin joskus tilanne, että joku persu puhuukin totta - miten minun silloin käy? Enhän minä huomaa, että nyt tulikin totuus. Tämä viimeinen pohdiskelu osoitti, että minulle on täysin mahdotonta omaksua tätä yleistämisen asennetta. Sillä eihän yleistäjälle pitäisi olla ongelma se, että jokin totuus jää huomaamatta. Yleistäminen kun tehdään siksi, ettei totuudesta tarvitsisi murehtia ollenkaan. Koko ajatus on siis aivan mahdoton - voisiko kukaan olla osa-aika narkkari?

Itsetutkiskelua 2

Olen joskus todennut, että ilmastonmuutos on erinomainen väline tutkia ihmistä. Tai ihmisten suhtautuminen tähän asiaan. Kun on asia, josta tiedän jotain, niin silloin tiedän myös milloin joku puhuu siitä täyttä puppua ja voin mietiskellä, että miksi hän puhuu siitä puutaheinää. Tämä asia onkin ainoa asia, josta tiedän jotain.
Mutta nyt huomasin, että tämä on myös asia, jonka avulla voin tutkiskella itseäni. Minäkin olen ihminen, joten jos saan selville itsestäni jotain, niin saan myös selville ihmisestä. En millään kyllä haluaisi tunnustaa kuuluvani tähän eläinlajiin, jota ihmiseksi kutsutaan, mutta en tälle tosiasialle voi mitään.
Minulle selvisi ilmastonmuutoksen takia eräitä asioita itsestäni. Ensinnäkin huomasin kuinka epäluuloinen ihminen olen. Joittenkin mielestä epäluuloisuus on ainoa terve piirre ihmisessä. Mutta tästä asiasta en ole aivan varma. Epäluuloisuuteni selvisi siitä, että kuinka suhtaudun persujen tapaan hoitaa ilmastonmuutos uskon avulla. En oikein pitänyt sitä tehokkaana tapana. Minä olin taipuvainen ajattelemaan, että ilmiötä torjutaan ainoastaan vähentämällä kasvihuonekaasuja. Mutta jos katsotaan mitä minun ajattelemani tapa hoitaa asiaa merkitsee, niin sehän tarkoittaa, että turha moottorilla päristelystä luovutaan. Tämä taas tarkoittaa, ettei maitolitraa kannattaisi enää hakea autolla muutaman sadan metrin päästä ja pahinta on, että joutuisi luopumaan mönkijöistä ja vesiskoottereista ja muista aikuisten poikien leluista. Näistä luopuminen onkin jo kynnys kysymys. Siis hiton hankala ja vaivalloinen tapa. On päivänselvää, että persujen tapa on paljon vaivattomampi: Uskotaan vain tarpeeksi vakaasti ilmaston muuttumattomuuteen, niin asia hoituu. Ja mikä parasta - ei tarvitse luopua leluistaan. Epäluuloisuuteni tavallaan sulkee pois käyttökelpoisimman tavan ratkaista asia. Raamattua lukeneena tiedän, että kaikenlaista on tehty vahvan uskon avulla. Esimerkiksi se veden muuttaminen viiniksi uskon avulla kiinnostaisi kovasti.
Tätä persujen tapaa voisi soveltaa muihinkin asioihin. Tuossa pöydällä makaa sähkölasku. Tunnen erittäin suurta vastenmielisyyttä maksaa se lasku. Mutta voisinhan soveltaa siihen persujen menetelmää: Alan vakaasti uskoa sähkölaskun olemassaoloa ja kun tarpeeksi vakaasti siihen uskon, niin sähkölasku lakkaa olemasta olemassa.
Mutta asia ei ole näin yksinkertainen. Tässä tullaankin itsetutkiskeluni tuloksiin. Tiedän ja ymmärrän, että persujen menetelmä olisi vaivaton ja tehokas ja minulla vain pitäisi olla vahva usko asiaan. Mutta en voi itselleni ja epäluulolleni mitään. Selittelen asiaa itselleni tukeutumalla ns. tosiasioihin. Minun mielestäni tosiasiat ovat seuraavanlaisia: Raamatun mukaan ainoa syy, miksi ihmetyöt eivät onnistu on se, että usko ei ole tarpeeksi vahva. No persujen usko ilmaston muuttumattomuuteen on todella vahva- ei heidän uskoaan horjuta mikään. Joten se asia on kunnossa. Ja nyt tulemme siihen minun epäluuloisuuteeni. Minä ajattelen, että koska heidän uskonsa on niin vahva, niin sen pitäisi jo näkyä ilmastonmuutos mittareissa. Mutta eikös mitä: mittarit näyttävät vuosi vuodelta enemmän punaista. Tiedän, että ei minun pitäisi katsella tosiasioita vaan uskoa vahvasti. Mutta en voi kertakaikkiaan itselleni mitään. Luulen, ettänäin on muitten ihmisten laita myös - emme me voi muuttua.

Kameljontti

Järkytyin syvästi kun eteeni osui tutkimus siitä kuinka vähän persut tietävät ilmastonmuutoksesta. Järkytystä seurasi ajatusketjussa seuraava ajatus ja se oli: Ehkä he tietävät kaikesta muustakin yhtä vähän. Tästä taas seurasi uusi kauhistus: Entä jos he tällä tietämyksen määrällä olisivat menneet hallitukseen hoitamaan meidän asioitamme! Onneksi sentään älysivät kieltäytyä hallituspaikasta.
Asioilla on aina toinenkin puoli. Niin on myös persuilla.
Joku viisas oli kehunut heitä, että miten onnettoman pienellä tietomäärällä ja ymmärryksellä he käyvät ilmasto keskustelua. Kun asiaa tarkemmin mietin, niin on pakko hyväksyä tämä ja onhan heitä pakko ihailla. Toisaalta tunnen suurta kateutta, kun ei minusta  miestä ryhtyä väittelemään asiasta, josta en mitään tiedä. Olisi se hienoa. Mutta kun kantti kerran ei riitä, niin pakko on heittäytyä mielikuvitusmaailmaan ja siellä tehdä sankaritekoja. Kuvittelen kuinka väittelen kiivaasti yliopiston professorien kanssa kvanttifysiikasta ja Higsin hiukkasista. Sitten mielikuvitusmaailmassani  vuosien  kuluttua istun takkatulen ääressä ja kerron silmät pyöreinä minua katsoville lapsenlapsilleni, kuinka väittelin professorien kanssa asiasta, josta en tiennyt yhtään mitään.
No nyt ei pysty kuin haaveilemaan.
Persuissa on muutakin, josta kannattaisi ottaa oppia. Se on asennoituminen. Olisikin hyvä, jos pystyisi ottamaan aina tilanteeseen sopivan asennoitumisen milloin keneltäkin. Mutta tämä persujen asennoituminen olisi monikäyttöinen.
Kysymyksessä on ilmastonmuutoksen mittaaminen. Eri tahot ovat mitanneet lämpötiloja ja todenneet ilmastonmuutoksen olemassaolon. Tähän persut toteavat: Mittauksissa on virhe. Johon tutkijat: Mutta monet eri tahot ovat mitanneet ja kaikilla tulos on sama. Tähän persut: He ovat salaliitossa. Tutkijat: Emme ole salaliitossa. Tähän persut: Me emme usko ilmastonmuutokseen!
Tämä viimeinen veto on nerokas: Asiasta tehdään uskonkappale, jolloin jokainen saa oman vakaumuksensa uskoa tai olla uskomatta.
Mutta tämä asenne - kunpa olisi kanttia soveltaa sitä. Se olisi erittäin käyttökelpoinen esimerkiksi, jos poliisi pysäyttäisi ja väittäisi minun ajaneen ylinopeutta. Väittäisin ensin, että he ovat mitanneet väärin. Kävisi ilmi, että sattumalta tielaitos olisi mitannut samassa paikassa ja saanut saman ylinopeuden. Silloin väittäisin, että he ovat salaliitossa. He sanoisivat, etteivät ole. Tähän sitten sanoisin, että minun uskoni sanoo, etten ajanut ylinopeuteen. Enkä vakaumukseni mukaan edes usko ylinopeuksiin. Silloin poliisi ei voisi sakottaa minua. Oikeastaan minulla olisi syytä olla närkästynyt kun he tuolla tavalla loukkaavat minun vakaumustani.

Tetoa ja tuskaa

Vanha viisaus pitää paikkansa. Siis se viisaus, että kuka tietoa lisää se tuskaa lisää. Mutta miten saisi tietoa pois päästään? Oman päänsisäisen kovalevyn tyhjentäminen ei onnistu edes oluen voimilla. Jotenkin sinne väistämättä tallentuu aina vain lisää tietoa vaikkei haluaisikaan. Tietenkin voisi tietoisesti hidastaa tiedon kertymistä välttämällä lehtiä ja asiaohjelmia. Paras tapa olisi ryhtyä puuhastelemaan kaikenlaista jatkuvasti. Keskustelua pitäisi välttää, koska on vaikea arvata mikä keskusteluaihe johtaa tiedon lisääntymiseen. Säästäkään ei voi turvallisin mielin keskustella, koska aina on vaarana, että se sivuaa ilmastonmuutosta ja siinä sivussa tulee annos tietoa. Asia on paljon vakavampi kuin ensikuulemalta voisi päätellä. Juttu on niin, että tieto on kuin huumetta - kun sitä on ruvennut hankkimaan, niin on pakko saada lisää. En tiedä, mistä syystä minusta on tullut tiedon narkkari. Luultavasti kaikki on alkanut lapsuudesta, jolloin minut on aivopesty luulemaan, että tieto on hyväksi. Ihminenhän on muiden eläinten tavoin sellainen, että jos se on lapsena jonkin tavan oppinut, niin eihän se sitä tapaansa voi miksikään muuttaa vaikka kuinka haluaisi. Pahinta tässä on, että vaikka tietoinen minä ymmärtää, että tieto on pahasta ja vahingoksi, niin alitajuisesti yhä uskon siihen, mihin minut on ohjelmoitu lapsena uskomaan.
Monella tavalla tieto on minun elämässäni aiheuttanut harmia. Mutta kolme tapausta nousee ylivoimaisesti muitten pikkuharmien yläpuolelle.
Kaikista pahin ja häpeällisin tapaus sattui Repovedellä, jossa - muistaakseni Mikko - kertoi, että pakkaan makuupussin väärin. Tämä tieto musersi minut. Olin aikaisemmin kuvitellut, että kun huolellisesti käärin makuupussini rullalle ja ujutan rullan makuupussin pussiin, niin toimin oikein. Kun selvisi, että makuupussille paras tapa on sulloa se epämääräisesti pussiin, niin selvisi myös, että olin elänyt vuosia harhassa. Kuinka monta kertaa olin munannut itseni muitten seurassa rullatessani huolellisesti makuupussiani. Tämän tapauksen jälkeen varoin visusti enää munaamasta itseäni. Kieltämättä tämä on ollut elämäni pahin munaus. Se on niin paha, että varon visusti kertomasta kenellekään tätä häpeällistä menneisyyttäni. Kuinka pahasti olin jo kerennyt maineeni pilata, sitä en tiedä, mutta olisi ollut viisainta muuttaa Huippuvuorille ja vaihtaa nimeä.
Toiseen esimerkkiin ei liity niinkään häpeää, vaan enemmän hankluutta. Olin vaihtanut juuri talvirenkaat autoon ja kehuskelin eräälle ystävälleni: Tämän asian auton huollosta minä osaan tehdä.
Kaveri totesi harvakseltaan: Renkaat ovat väärinpäin. Lähemmin tarkasteltuani huomasin, että niin todellakin: renkaissa luki selvällä engalnninkielellä pyörimissuunta ja oli nuoli osoittamassa mikä se suunta pitäisi olla. Olin hämmästynyt, sillä en kuvitellutkaan, että auton renkaita pitäisi jotenkin lukea. Sen minä ymmärrän, että jos pöydällä on "Alastalon salissa" kirja, niin jokainen himoitsee sen lukemista, mutta että auton renkaita. Tästä tulikin sitten aikomoinen riesa. Nyt joudun suunnittelemaan autolla ajon niin, että en joutuisi peruuttamaan koskaan. Ja jos joskus joudun tilanteeseen, että on pakko peruuttaa, niin minun on vaihdettava renkaiden paikkaa niin, että peruutettaessa pyörimissuunta on oikea. Sitten vaihdettava takaisin kun taas ajan eteenpäin.
Toinen esimerkki siitä, mitä hankaluuksia aiheutuu kun tietää vääriä asioita.
Kuulin, että takan oikeaoppinen sytytys tapahtuu ylhäältä. Jos puukasan sytyttää alhaalta, niin ylhäällä olevat puut lämpeävät hitaasti ja päästävät ilmaan haitallisia kaasuja. Ylhäältä sytytettynä puut eivät läpeä haitallisen lämpöiseksi vaan tulis sytyttää ne salakavalasti ylhäältä päin, ennenkuin ne ennättävät puskea ilmoille vahingollisia kaasuja. No sytyttäminen ei tuottanut ongelmia. Puut tuntuvat syttyvän aivan hyvin ylhäältä sytytettyinäkin. Mutta ongelma tulee kun pitäisi lisätä puita. Minun pitää poistaa kaikki hiilet takasta, latoa uudet puut puhtaaseen takkaan ja heittää sitten palavat hiilet puitten päälle. Tästä tulee savua, silmien kirvelyä ja palohälyyttimen meteliä ennenkuin olen saanut operaation tehtyä. Olisi paljon parempi, jos en koskaan olisi kuullut näitä tietoja. Mutta kuten sanoin, niin joskus on vaikea välttää kuulemasta.

Seksiä ja väkivaltaa

Seksi ja väkivalta ovat sellaisia asioita, jotka vaikuttavat meihin erittäin voimakkaasti. Näitä aihealueita voi lähestyä moneltakin kannalta. Yksi näkökulma on kertoa asioista, joissa ei ole häivähdystäkään kummastakaan asiasta ja verrata sitten niihin asioihin, jotka tihkuvat seksiä ja väkivaltaa. Heti tuli mieleen yksi asia, jossa ei ole hituskaan näistä asioista ja se on Osmo Soininvaaran selvitys Päijäthämeen kuntaliitoksista. Tämä asia ei liity mitenkään valitsemaani aiheeseen, mutta en voi sivujuonteena ja asian vierestä olla ihmettelemättä sitä, että Soininvaara palkattiin suurella rahalla tekemään tästä asiasta tutkimusta. Jos katsoo tilannetta ja listaa ne, niin selviää, että väestö vanhenee, työttömyys lisääntyy, kuntien velvoitteet tulevat väistämättä lisääntymään, kun valtio niitä lisää ja on selvää, että eläminen tulee kalliimmaksi, koska energia tulee kallistumaan ja muutkin asiat kallistuvat. Järkeä ei tarvitse käyttää kuin minimaalisesti, ymmärtääkseen, että jotain pitäisi tehdä. Mutta tarvittiinko tämän asian kertomiseen suurta tietäjää? Kaikkihan tämän asian tietävät. Ei sen selvittämiseen olisi Soininvaaraa tar-
vittu.
Merkillistä kuitenkin se, että riippumatta siitä, että kaikki tämän asian tietävät ja että Soininvaara vielä väänsi asian rautalangasta, niin kaikki kunnat - paitsi Lahti - kumosivat liittymisen. Tai ehkäpä he kumosivat sen juuri siksi, että Soininvaara asiaa ehdotti. Tulee mieleen tarina hölmölän akasta, joka aina teki vastoin miehensä toiveita. Pian mies oppikin pelaamaan tämän asian kanssa. Niinpä hän saattoi ennen joulua sanoa, että älä akka vain mitään juoluruokia rupea laittamaan. Ehkä Soininvaaran olisi kannattanut käyttää samaa taktiikkaa ja kertoa, että ei missään nimessä Päijäthämeen kuntien kannata liittyä yhteen!
Mutta voihan olla muunlaisiakin syitä kielteiseen päätökseen kuin muutosvastarinta.
Voihan olla kysymys demokratian syvimmästä olemuksesta. Jos äänestäjät päätyisivät aina järkevimpään vaihtoehtoon, niin silloin ei pääse toteuttamaan demokratiaa. Tavallaan heidän on pakko äänestää sitä mikä on järkevintä, jolloin heillä - tai meillä - ei oli kuin yksi ainao mahdollisuus äänestää. Mutta kun äänestämme aivan älytöntä vaihtoehtoa, niin silloinhan me pääsemme toteuttamaan demokratia puhtaimmillaan. Sillä pöhköä äänestämällä olemme takuulla äänestäneet itsenäisesti, eikä järkevyys ole päässyt määräämään meidän äänestystämme.
On myös kolmas mahdollinen syy tähän yhdistymisen hylkäämiseen. Ja tämä on ehkä jaloin ja ylevin syy. Siksi toivonkin, että se olisi ainoa syy, sillä vastarantaisuus ei kuulosta kovinkaan jalolta.
Tämä syy on päättäjien jalostaminen. Kun kuntalaiset äänestävät niin, että päättäjät joutuvat oikein mahdottoman tilanteen eteen, niin sillä voi olla jalostava vaikutus. Mahdottomassa tilanteessa päättäjien on pakko keksiä mitä mielikuvituksellisempia keinoja selvitä tilanteesta. Vaikeuksissahan ihminen ylittää itsensä. Ehkä Nastola etsii ja löytää rikkaan timantti esiintymän, Hollola saa houkuteltua rikkaita arabi miljardöörejä viettämään lomaansa kuntansa alueella, Hämeenkoski loihtii alueelleen korkeanteknologian teollisuusalueen ja Asikkala rakentaa ydinvoimalan ja myy sähköä suurella voitolla.
On olemassa pieni vaara, että nämä visiot eivät tule onnistumaan ja kunnat tekevät niinkuin kuntien on tapana tehdä: He rikkovat lakia, eivätkä tarjoa asukkailleen lakisääteisiä palveluita. Mutta tässäkin päättäjät joutuvat käyttämään hoksottimiaan, sillä on suuri vaara, että joku asukas nostaa laittomuudesta äläkän. Päättäjillä onkin monta keinoa selvitä tilanteesta. Yksi ja tehokkain tapa on olla hissukseen ja rukoilla Jumalaa, ettei kukaan asukas huomaa laittomuutta.
Mutta nyt minä eksyin aiheesta ja kirjoitin aivan muusta. Harmi, sillä minulla olisi ollut nerokkaita ajatuksia siitä, miten seksi ja väkivalta vaikuttavat ihmisen aivotoimintaa ja mitä merkittäviä asioita näillä asioilla on yhteiskunnallisesti ja sosiologisesti. Lisäksi minulla olisi ollut alan uusinta huippututkimustuloksia siitä miten nämä asiat vaikuttavat ihmisen aivojen hermoratojen toimintaan ja välittäjä aineiden erittymiseen. Mutta ei voi mitään - teksti on jo liian pitkä, joten harmillisesti tämä varsinainen asia jäi nyt.

Raamattu 3

Luen raamattua. Olen jo ylittänyt puolenvälin. Raamattua luen siksi, että lukemiskilpailun luetteloon haluan vähän arvokkuutta. Mutta minusta on alkanut tuntua, että luen sitä kirjaa jotenkin väärin. Tuntuu, että pitäisi olla hurskaampi asenne.  Mutta en ole varma, että mikä olisi oikea asenne? Dekkarista raamattu eroaa monella tavalla. Dekkarissa murha tapahtuu yleensä kirjan alussa, mutta raamatussa vasta aivan lopussa. No tehdäänhän raamatussa murhia jatkuvasti. Alusta asti siinä murhataan tuhansia ja taas tuhansia ihmisiä. Siinä murhataan kokonaisia kansoja. Mutta nämä murhat eivät ole mitenkään merkittäviä verrattuna Jeesus-sedän murhaan. Toisessakin asiassa raamattu eroaa kunnon dekkarissa ja se on se, että raamatussa ei oikeastaan paljasteta murhaajaa. Jotenkin jää epäselväksi onko murhaaja israelilainen rahvas? Vai ylipapit? Vai roomalaiset virkamiehet?
Ehkä suotta murehdin sitä, etten lue kirjaa oikealla asenteella, sillä tuntuu, että tätä kirjaa luetaan hyvin eri tavalla. Jotkut pitävät sitä biologian oppikirjana, tai tähtitieteen, tai historian. Onpa niitäkin, jotka pitävät sitä lakikirjana. Lakikirjana pitämiseen suhtaudun erittäin suurella varauksella. Tämä johtuu siitä, että olen aivopesty niin, että olen tottunut ja hyväksynyt pohjoismaisen tavan soveltaa lakia. Minun on vaikea hyväksyä raamatun tapaa tuomita. Siinä tuntuu olevan erittäin suuri sattumanvaraisuus, mielivaltaisuus ja julmuus vallitsevana periaatteena. Mutta kuten jo kerroin: Minut on aivopesty.
Jos ajattelee raamattua biologian ja tähtitieteen ja historian oppikirjana, niin vaikea on pitää missään näissä suhteessa kirjaa pätevänä. Suurin vika on epämääräisyys. Ei siinä kovinkaan seikkaperäisesti seivitetä eläinten käyttäytymisestä, ei tähtien synnystä, ei mainita vuosiluvuista tai kestoista juuri mitään. Havainnollistavat kaaviot, taulukot ja kartat puuttuvat täysin. Selitetään siinä kuinka monta sataavuotta kukin henkilö eli, mutta ei sitä, että kuinka kauan jotkin sodat kestivät, tai orjuus. Ainoita harvoja kohtia, missä kerrotaan kestoista on ihmisen ja maailman luomista kertovassa osassa. Raamatussa kerrotaan, että ihminen luotiin viidentenä päivänä. Mutta ei kerrota, että käyttikö hän siihen koko päivän, vai tekikö hän ihmisen virka-aikana? Tekikö hän lyhennettyä työpäivää vai joutuiko käyttämään ylityötunteja? Kun ottaa huomioon sen, että samana päivänä hän loi myös muita elukoita, niin ei hän ole voinut käyttää ihmiseen koko päivää. Lisäksi siinä jotenkin epämääräisesti kerrotaan kuudennesta päivästä, että silloin kaikki tuli valmiiksi - tai jotain vastaavaa. Hämmennystä aiheuttaa myös se, että raamatun väittämä aika ja muista lähteistä saatu aika poikkeaa toisistaan niin paljon. Jos oletamme, että raamatun mukaan ihmisen luomiseen on kulunut tasan yksi päivä, niin muista lähteistä saadun tiedon perusteella ihminen on kehittynyt viidessä miljoonassa vuodessa. Näiden kahden tietolähteen väittämän ajan ero on 4 999 999 vuotta ja 364 vuorokautta. Hämmennystä aiheuttaa se, etten tiedä kumpaa lähdettä minä uskon.
Vielä suurempi ero on maapallon luomisessa. Jumala kertoo tehneensä maapallon päivässä tai kahdessa ja muitten lähteiden mukaan siihen on kulunut aikaa 10 miljardia vuotta. Vaikka ihmisen luomisessa en pysty sanomaan kumpi lähde on väärässä, niin maapallon luomisessa epäilen vahvasti sitä, että ei kymmenen miljardin vuoden hommaa tehdä päivässä kahdessa. Se jo epäillyttää, että Jumala ei oikein suoraan kerro, että menikö siinä hommassa yksi päivä vai kaksi päivää. Jos ei tarvitse tämän tarkemmin kertoa työnantajalle, että menikö hommassa päivä vai kaksi päivää merkitsee sitä, että tässä hommassa ei ole tulosvastuuta.  Vai olisiko niin, että se todistaa juuri tulosvastuusta? Miltä näyttääkään työntekolistassa, että on tehnyt kymmenen miljardin vuoden työn päivässä parissa? Kyllähän se näyttää hienolta. Mutta tämmöisessä liioittelussa on omat vaaransa. Työnantaja tämmöisen urakan jälkeen hyväksyy kyllä sen, että ei ole kovinkaan tarkkaan kerrottu, että menikö siinä päivä vai kaksi päivää. Voi antaa jopa pari ylimääräistä vapaapäivää. Onhan se aikamoinen saavutus tehdä kymmenen miljardin vuoden työ päivässä! Mutta hyvin pian hän rupeaa kyselemään, että mitäs olet puuhannut sen lopun ajan, mitä jäi siitä kymmenestä miljardista vuodesta. Siinä joutuukin selittelemään, eikä mieluusti enää voi kertoa, että oikeasti tein tätä hommaa koko tämän ajan. Ehkä tämä syy liioitteluun onkin se, että Jumala kauhistui, että kuinka paljon häneltä kului aikaa maapallon tekemiseen ja siksi  hän päätti kaunistella hiukan tekemisiään. Mutta sitten se, miten hän on selittänyt sen ajan, jolloin hän ei muka ole ollut valmistamassa maapalloa? Luulen, että hän on selittänyt tehneensä paperihommia. Se on hyvä selitys, sillä niihin hommiin voi käyttää loputtomasti aikaa, eikä se näy missään, eikä kukaan pysty sanomaan,  että onko siihen käytetty kymmenen miljardia vuotta vai muutama tunti.
Moitiskelin raamatun heppoisuutta tieteellisinä oppikirjoina. Pitää korostaa sitä, että olen lukenut hiukan yli puolenvälin, enkä tiedä muuttuuko se kirja vähän tarkemmaksi kirjan lopussa vai ei. Ties vaikka siihen tulee hyvinkin tarkkaa tietoa näistä asioista.

Irlanninterrieri ja hänen omistajansa

Aina sanotaan, että koira muistuttaa isäntäänsä - tai päinvastoin. Maailma on täynnä väitteitä, joten päätin tutkia tämän väitteen paikkansapitävyyden. Menetelmä on helppo: Luettelen koiran ominaisuudet ja sitten luettelen omistajan ominaisuudet ja katson kuinka moni ominaisuus on sama.

Irlanninterrieri on:
Leikkisä, ihmisystävällinen, ei hauku juuri koskaan - jos haukkuu, niin haukkuu vain tarvittaessa, ei ole rähinäaltis, on suurpiirteinen pienten asioiden suhteen, mutta jos on kysymys tärkeästä asiasta, niin puolustaa sitä raivokkaasti ja pelottomasti, ei ole pitkävihainen.

Millaisia me irlanninterrierin omistajat sitten olemme:
Tosikkoja ja huumorintajuttomia, haukumme kaikkea ja kaikkia pienimmästäkin syystä, aloitamme mielellämme riidan pikkuasioista, isoista asioista emme uskalla aloittaa riitaa, koska olemme luonteeltamme pelkureita ja isoissa asioissa joutuisimme riitelemään niin kauan, että pelkuruutemme paljastuisi, loukkaannumme helposti, emmekä koskaan unohda, jos joku on tehnyt meille joskus vääryyttä.

Tämän listan luettuani on pakko todeta, että irlanninterrierin omistaja on täsmälleen vastakohta lemmikilleen.
Mistä sitten tämmöinen väiten samankaltaisuudesta on syntynyt? No ihminen on eläinlaji, joka on mestari pettämään itseään. Kai homma menee niin, että ihminen hankkii sellaisen lemmikin, jonka ominaisuuksia hän alitajuisesti ihailee, koska hänellä itsellään ei ole näitä ominaisuuksia. Sitten hän elää lemmikkinsä kanssa ja näkee ja ihailee tämän elukan ominaisuuksia - tietenkin alitajuisesti. Kun hän on riittävän kauan elänyt koiransa kanssa hän rupeaa ymmärtämään, että tässä taloudessa on joku, jolla on tämmöiset ominaisuudet. Hän kyllä huomaa, että koiralla ne on. Mutta sitten hän ajattelee, että koska koiralla ovat nämä ominaisuudet, niin kai ne ovat hänelläkin. Aikansa näin ajateltuaan hän rupeaa uskomaan tähän ajatukseensa. Tästä syntyy sitten se hokema.
Kiinnostaisi tietää onko muillakin roduilla samoin? Ovatko esimerkiksi saksanpaimenkoiran omistajat ihmisiä, jotka eivät suostu ojentamaan sokeriastiaa sitä pyytäneelle? Eivätkö he opi mitään uutta? Makaavatko he mieluummin sohvalla kuin tekevät kaikenlaisia temppuja? Ovatko he uskottomia?
Entä ovatko labdadorinnoutajan omistajat nuhaisia, koppavia, lapsia viihaavia ihmisiä, jotka kammoksuvat ulkoilmaa ja sitä, että joutuisivat tekemään jotakin?

Parisuhdekurssi miehille osa 1

Ihmisen tärkein päämäärä on paritella. Ihminen parittelee lisääntyäkseen.  Hyvin viisaat ihmiset ovat selittäneet asian niin, että on kysymys geenien salaliitosta: Geenit pyrkivät lisäämään itseään ja tässä touhussa ihminen on  vain tahdoton sätkynukke. Tämä lisääntymistavoite aiheuttaa kaikkea muuta. Ensinnäkin ihmisen pitää pysyä hengissä, jotta hän pystyy parittelemaan. Siksi pitää syödä ja regoida uhkaan. Ihmisen aivot ovat evoluution saatossa kokeneet mutaation toisensa jälkeen. Mutta aivoissa pikkuvaivot ovat se osa, jonka mukaan ihminen toimii. Tämä on se osa, joka on yhteinen monilla muillakin eläimillä. Pikkuaivot ratkaisevat, että miten menetellä, kun joutuu uhatuksi. Sillä on kolme tapaa menetellä: Hyökätä, leikkiä kuollutta tai paeta. Kuten kerroin - ihmiselle on tämän aivo-osan päälle tullut evoluution saatossa kaikkea aivan turhaa ja tarpeetonta, kuten aivojen kuorikerroksia sun muuta. Pelkästään pikkuaivoilla tulisimme parhaiten toimeen. Oikeastaan näistä muista aivon osista on vain haittaa.
Nyt joku kysyy, että miten nämä asiat liittyvät parisuhteeseen? No minä selitän.
Parisuhteessa nainen on paljon herkempi huomaamaan sen milloin hän joutuu uhatuksi. Jos mies juo sohvalla olutta, eikä ole älynnyt viedä roskia ulos, niin nainen heti näkee, että nyt häntä uhataan. Tai mies katsoo kuinka Mette ennustaa säätä, niin ei hän voi kuvitellakaan, että joku voisi kokea itsensä uhatuksi. Mutta nainen herkkänä oliona tietää, että nyt hän on joutunut uhatuksi. Näissä tilanteissa nainen pikkuaivojensa ohjaamana hyökkää. Ja kun hän hyökkää, silloin miehelle ei jää epäselväksi se, että nyt hän on uhattuna. Nyt olemme asian ytimessä. Nyt miehen pikkuaivojen pitäisi ohjata miestä. Eikä voi toivoa muuta kuin, että ne ohjaavat oikein. Kaikista tyhmintä mitä mies voi tehdä on hyökkäys. Paljon järkevämpi tapa kohdata uhka on leikkiä kuollutta. Mutta jos katsoo esimerkiksi Metteä, niin se ei luontevasti onnistu. Siksi paras ja järkevin ratkaisu on paeta. Ongelmana on se, että jos pikkuaivoissa on ohjelmoituna väärä tapa, niin kuinkas sen muutat?

Tauteihin

Äitini kanssa tapasin alkuasukkaan Mäntyharjun torilla. Nainen valitteli vaivojaan ja kehui käyttävänsä luontaislääkkeitä. Oli hilkulla, etten sanonut, että lumelääkkeet ovat myös tehokkaita. Onneksi hillitsin kieleni, sillä luontaislääkkeissä ja lumelääkkeissä teho perustuu hyvin paljon samoihin aineisiin.  Siksi epäillys heikentää lääkkeein vaikutusta. Myöhemmin kun mietin tilannetta, niin oli toinenkin hyvä syy olla hiljaa. Tarkemmin mietittyäni, niin luontaislääkkeissä on sellaisia hyviä asioita, joita en ollut tullut ajatelleeksi. Jos vertaillaan lääketehtaiden valmistamia lääkkeitä ja luontaislääkkeitä, niin luontaislääkkeet ovat parempia monessa asiassa. Olen tähän koonnut luettelon niistä asioista, joissa luontaislääkkeet ovat parempia kuin lääketehtaiden valmistamat. Ensinnäkin luontaislääkkeissä lääkkeen valmistajien ja myyjien kate on moninkertainen verrattuna lääketehtaiden ja apteekkien katteisiin. Toinen hyvä puoli luontaislääkkeissä on se, että lääkkeiden hinnoista ei koskaan valiteta, vaikka katteet ovat melkoisia. Kolmas hyvä puoli on se, että luontaislääkkeein myyjät ja valmistajat eivät koskaan ole vastuussa siitä, ettei lääke vaikuta, eikä myöskään siitä, jos lääke aiheuttaa vahinkoa. Joku voi nyt epäillä, että nämä ominaisuudet eivät olisi hyviä asioita. Mutta vakuutan, että ovat, sillä keksin juuri, että minähän voin ruveta joko valmistamaan tai myymään luontaislääkkeitä. Pääsisin aivan toisenlaisille palkoille kuin mitä opetustyössä pääsen. Ties vaikka saisin talon maksettua.

Auringonpilkut 3

Eteläsuomen Sanomat eivät julkaisseet vastinetta Eelis Pulkkisen kirjoitukseen, joten jotta en sortuisi tuhlailuun, niin laitan sen kirjoituksen plokiini lyhennettynä ja terävöitettynä. 

Elis Pulkkinen vihajili ilmastonmuutoksesta sellaisia asioita, jotka ovat täyttä puppua. Vain muutamaan puutun. Muuten käytän kirjoitusta aasinsiltana tieteellisen arvioinnin oppituntiin. 

Pulkkinen vihjaisi, että, koska äkkivihreät ja demaritantat uskovat ilmastonmuutokseen, niin se todistaa että ilmiö on perätön. Tietenkin on suuri houkutus arvioida jonkun todenmukaisuus sen mukaan, että jokin täysin pösilö on jotain mieltä. Totuus on siis täysin päinvastainen kuin mitä tämä pösilö on mieltä. Mutta totuutta tässä asiassa ei saa selville siitä, mitä mieltä nämä kaksi ryhmää ovat asiasta. Kuten siitäkään, että mitä putkimiehet tai kotirouvat ovat asiasta. Eikä totuus selviä kansanäänestyksellä. Mutta miten saada selvyys totuudesta, kun eri ammattiryhmien mielipide sitä paljasta, eikä kansanäänestys eikä oma lämpömittari? Tässä pätee sama kuin muissakin tieteen haaroissa: On pakko uskoa niitä, jotka työkseen asiaa tutkii. Mutta tässäkin on ongelma, sillä on muutamia tutkijoita, jotka väittävät ettei koko ilmiötä ole olemassakaan.  Pitäisi siis ratkaista kumpia tutkijoita uskoo. Tapoja on monta. Yksi tapa on miettiä, mitä kumpaankin uskominen merkitsee. Jos uskoo jälkimmäisiä, niin silloin voi elää yhtä surutonta elämää kuin aikaisemminkin. Jos taas uskoo ensimmäisiä, niin silloin pitäisi huolestua ja muuttaa omaa elämäänsä. Tätä menetelmää voi muutenkin soveltaa omaan elämäänsä: Uskotaan sellaisiin asioihin, joihin uskomalla voi viettä juuri sellaista elämää kuin haluaa elää. Toinen menetelmä on heittää kolikkoa ja uskoa siihen mitä kolikko näyttää. Kolmas tapa on arvioida kumpaan vaihtoehtoon uskoo useampi alansa tutkija - se teoria voittaa, johon useampi uskoo. Neljäs tapa on arvioida tutkijoiden ja tutkimusten luotettavuus. Tiedemaailmassa puhutaan lähdekritiikistä. Olen tähän koonnut viisi merkittävää asiaa, joilla tavallinenkin ihminen voi arvioida teortian luotettavuutta.  1.  Teorian uskottavuus.  2. Teorian mittaus.  3. Mittausten luotettavuus.  4.  Tutkijoiden luotettavuus.  5.  Kuka maksaa tutkijoiden palkat? 

Nimitän tässä ilmastonmuutokseen uskovia tiedemiehiä kirjaimella A ja muutosta epäileviä kirjaimella B. Ensimmäinen kohta: Ryhmän A teoriaa ei ole pystytty kumoamaan, sinsijaan monet ryhmän B teoriat ovat jopa fysiikanlakien vastaisia. Kakkos ja kolmos kohta: Riippumattomat mittaukset tukevat ryhmän A teorioita. Yksi esimerkki B ryhmän mittauksien suhteesta teoriaan on auringonpilkkuteoria. B ryhmän tutkiojat väittävät, että auringonpilkut ovat ainoa selitys ilmaston lämpenemiselle. Heidän uskoaan ei hetkauttanut vähääkään se tosiasia, että viime vuonna auringon aktiivisuus oli minimissään ja silti se vuosi oli maapllon lämpimin vuosi. Nelos kohta: Ryhmän A tutkijat ovat eri puolilla maapalloa eri yliopistoista valmistuneita alansa huippuja, jotka ovat jakaantuneet hyvin erilaisiin yksiköihin. Bee ryhmän tutkijat ovat tilastotieteilijöitä. Yksi merkittävä B ryhän tutkijoista on useampi heppu, jotka aikoinaan olivat tupakkatehtaiden palkkalistoilla. He olivat lääketieteen huippuasiantuntijoita, jotka todistivat, ettei tupakka aiheuta syöpää. Nyt nämä samat heput ovat öljy-yhtiöiden palkkalistoilla ilmaston huippututkijoina. He todistavat, että bensiiniä ja öljyä voidaan huoletta ostaa ja polttaa, sillä kasvihuoneilmiötä ei ole olemassa. Viides kohta: B ryhmän osuus tästä palkan maksajasta tuli jo selvitettyä. Kun B ryhmäläiset saavat palkkansa tai palkkionsa yhdeltä selkeältä taholta: Fossiilisten polttoaineiden tuottajilta, niin A ryhmän edustajilla ei ole yhtä selvää yksittäistä palkan maksajaa. A ryhmäläiset toimivat lukuisten eri valtioiden erilaisissa yksiköissä, kuten suomen ilmatieteenlaitoksella, eri maiden yliopistoissa, nasassa... Luettelosta tulisi malko pitkä, jos kaikki mainitsisin. Loppupäätelmä tästä analyysista on se, että ryhmän B ihmisiä on väärin nimittää ilmastoskeptikoiksi ja heille olisi keksittävä uusi osuvampi nimi. Ja miksi asiaa kaunistella? Nimitettäköön heitä ilmastotieteen huuhaaukoiksi.

Syyllinen

Kreikassa kähinöivät. Olemme kaikki hyväksyneet sen tosiasian, että ihminen on ainoa eläinlaji, joka on johdonmukaisesti epäjohdonmukainen. Tämä on siis yleisesti tunnustettu tosiasia. Mutta epäjohdonmukaisuudessa on olemassa kriittinen raja, jota ei ole sopivaa ylittää. Nyt kreikkalaiset ovat ylittäneet tämän kriittisen rajan. He ovat liian epäjohdonmukaisia. Kahdessa asiassa he toimivat liian epäjohdonmukaisesti. Ensimmäinen asia on se, että protestoivat sitä, että kun on eletty yli varojen, niin senjälkeen pitää elää säästäväisemmin. Jokainen tietää, että hulvattoman kesän jälkeen on pakko elää kituuttaen. Tai voihan olla, että kreikkalaiset haluavat vielä vaikeampia aikoja. Jos säästäminen siirretään myöhemmäksi, niin silloin he saisivat todella vaikeat ajat. Mutta tähän minä en usko.
Toinen heidän epäjohdonmukaisuutensa on protestin kohde. He ja me elämme demokratiassa. Demokratiassa osa tekee töitä - tai välttelee työntekoa, kuten minä - ja se loppu hoitaa yhteisiä asioita. Yhteisten asioiden hoitoon äänestetään sopivia ihmisiä, sillä yhteiset asiat ovat niin vaikeita, ettei rahvas sitä osaa. Eikä tarvitsekaan osata. Rahvaan ei tarvitse osata mitään muuta kuin taitoa valita yhteisten asioiden hoitamiseen parhaat mahdolliset ihmiset. Eikä se ole vaikeaa. Nyt kreikassa yhteisten asioiden hoitajat ovat osoittautuneet kelvottomiksi lurjuksiksi. Ja tästä rahvas protestoi. Se on liian paksua, sillä rahvas on itse valinnut nämä ihmiset hoitamaan asioita. Kansa itse on syyllinen ja protestit pitäisi suunnata kansaa kohtaan. Tai pieni tarkennus asiaan: Syyllisiä ovat ne kansalaiset, joitten äänestämät ihmiset ovat päässeet valtaan. Ne eivät voi olla syyllisiä, joitten äänestämät eivät ole olleet sotkemassa asioita. Mutta eivät hekään voi protestoida vallassa olijoita vastaan, sillä vallassa olijat toimivat niin hyvin kuin heidän taitonsa ja moraalinsa antavat mahdollisuuden toimia. Eikä valtaan pääsy lisää kumpaakaan vaan päinvastoin. Siksi rahvaan pitäisi olla tarkempi valinnoistaan. Jos päätämme, että rettelöinti on hyvä tapa reagoida asioihin, niin silloin vaalisalaisuus on ihan tyhmä juttu. Minusta ihmisten pitäisi tietää ketä kukin on äänestänyt, jotta voisi kohdistaa protestin oikeaan paikkaan. Jos Suomessa esimerkiksi valtaan pääsee ihmisiä jotka sotkevat suomen asiat, niin silloin voisin katsoa mitä naapurit ovat äänestäneet ja jos selviää, että joku heistä on äänestänyt näitä valtaan päässeitä, niin voisin mennä ja vetää turpiin. Protesti menisi näin suoraan oikeaan osoitteeseen ja opettaisi jatkossa olemaan tarkempi äänestämisensä kanssa.
Kodeissa systeemi on hiukan erilainen kuin valtakunnallisella tasolla. Vanhempien kesken on käyty jonkinmoinen valinta. Vanhemmat ovat saattaneet käydä hyvinkin monta ehdokasta läpi ennenkuin ovat valinneet puolisonsa. Mutta lapset eivät ole valinneet vanhempiaan, eivätkä sisaruksiaan. Siksi lasten protesteille on perusteita. Vanhempien pitäisi tämä muistaa aina kun kuulee protestia. Jos haluaa päästä eroon protesteista, niin vanhemmuus pitäisi muuttaa valinnaksi. Siis lapset saisivat äänestää itselleen sellaiset vanhemmat kuin haluavat. Jos vanhemmat eivät enää nauttisi luottamusta, niin siitä seuraisi uudet vaalit ja edelliset vanhemmat joutuisivat jättämään tehtävänsä. Tietenkin voisi käydä niin, että jos on oikein paha murrosikä meneillään, niin ehdokkaiksi saattaisi olla vaikea löytää ketään.

Ihminen

Olin jo päättänyt, että plokissa kaihdan ilmastonmuutos pohdintoja. Toki aihe vilahtelee sivujuonteissa niinkauan kunnes opin hyväksymään väistämättömän. Mutta joudun perumaan tämän päätökseni säästäväisyyssyistä. Olin päättänyt, että yleisönosasto on se väylä, tälle aiheelle. Se väylä on sopiva, koska yleisönosaston kirjoitelmat ovat terapeuttisia kirjoittajalleen - ja terapiaahan tässä haetaan. Mutta kävi niin, että Eteläsuomen sanomat eivät julkaisseet kirjoitustani ja jotta en tuhlaisi sitä, niin päätin panna sen plokiin.  Mutta en vielä tähän. Ilmastonmuutos olisi hyvä keino ihmisen tutkiskeluun. Siihen suhtautuminen paljastaa millainen ihminen on raadollisimmillaan. Minä olen ryhtynyt tutkiskelemaan ihmistä. En tiedä saanko koskaan selville ihmisemielen saloja - ja onko salojen selville saaminen edes mahdollista - mutta haluan ymmärtää.
Yksi suuri mysteeri liittyy ohjelmaan MOT. Se on ihmisten tekemä ohjelma - ainakin niin luulen - ja siksi ohjelma on hyvä ihmisen tutkimiseen. Ohjelmalla on aika erikoinen shapluuna: Se valehtelee aina jostakin aiheesta. Tämä tietenkin helpottaa asioiden arvioimista, sillä aina kun ohjelmassa esitetään jokin väite, niin tietää vuorenvarmasti, että totuus on täsmälleen päinvastainen. Olisi paljon hankalampaa, jos ohjelmassa sillointällöin puhuttaisiin totta. Mutta ohjelmassa ei valehdella ihan miten vaan, eikä ihan mistä aiheesta vain. Väitteitten siteeksi otetaan jokin tieteellinen teoria, ihan uskottavuuden nimissä. Tai sitten haastatellaan täysin sekopäitä, jotka uskovat omiin teorioihinsa. Aiheiksi valitaan sellaiset aiheet, josta aiheutuisi mahdollisimman paljon haittaa ihmisille. Pari esimerkkiä näistä oli ilmastonmuutosta käsittelevä ohjelma ja rasvoja käsittelevä ohjelma. Ilmaston muutosta käsittelevässä oli tarkoitus estää toimnenpiteet, jotka hillitsisivät ilmastonmuutosta. Rasva ohjelmassa oli tarkoitus romuttaa ne saavutukset, jotka terveysviranomaiset ovat saavuttaneet vuosikymmenien aikana. En tiedä onko MOT ohjelmassa tehty jaksoa, joka käsittelee rokotusta.  Mutta jos minä haluaisin aiheuttaa mahdollisimman paljon vahinkoa kansalle, niin tekisin ohjelman rokotuksesta. Tämä aihe olisi mitä oivallisin. Varsinkin sikainfluenssa rokotus olisi sopiva. Terveydenhoito on siitä sopiva aihe, koska terveydenhoidossa ronkitaan aina ihmistä. Aina terveydenhoidossa tulee sivuoireita. Jopa lumelääkitys aiheuttaa sivuoireita. Ideana on se, että hoitamisella torjutaan jotain vielä pahempaa. Kun sopivasti kerrotaan niistä oireista ja vältetään kertomasta se, mitä olisi seurannut, jos ei oltaisi hoidettu, niin saadaan erittäin raflaava ohjelma aikaiseksi. Rokotus on myös siksi oivallinen, että voisin passittaa näytille näitä sivuoireita saaneita - tehdä niistä liikuttavia tarinoita. Mutta viranomaiset eivät voi tuoda näytille yhtäkään taudin saanutta, koska potilassalaisuus sen estää. Voisin siis valehdella ummet ja lammet jäämättä kiinni. Ja mitkä saavutukset olisi odottamassa: Parhaassa tapauksessa saisin jymäytettyä tuhansia ihmisiä. Kun riittävän monta saisin jymäytettyä, niin voisin saada aikaan vaikka valtakunnallisen epidemian ja tuhansia kuolleita. Siis melkoinen saavutus.
Mutta mietin, että mikä motiivi on valehdella? Tämä yksi teoriani on se, että tarkoitus on aiheutta mahdollisimman paljon vahinkoa. Tästä seuraa lisä kysymyksiä.  Vihaavatko ohjelmantekijät ihmisiä? Hautovatko he itsemurhaa? Nykyään on muotia tehdä sellainen itsemurha, että vie siinä mukana mahdollisimman monta muuta. Onko tämä vain hienostuneempi versio tästä?
Vai onko ohjelman takana humanoidit? Jos kysymyksessä onkin marssilaisten keino tuhota ihmiskunta, jotta he saisivat kelvollisen planeetan asua?
Vai onko kysymyksessä jalompi päämäärä?  Jos he haluavatkin, että rahvas rupeaa epäilemään tietoa? He esittävät aina vain päättömämpiä väitteitä ja kun sitten tulee tarpeeksi päätön, niin rahvas rupeaakin tutkimaan esitettyjä väitteitä. Siitä alkaa prosessi jonka seurauksena rahvaalle vähitellen selviää, että kaikki teito ei ole samanarvoista tietoa, vaan jokin tieto vain on luotettavampaa kuin toinen tieto.

Kilpaileva esitys

Olin koulun kevätjuhlassa Nastolassa. Jokainen luokka oli tehnyt ohjelmaa ja esitti valmistelemansa ohjelman. Mutta ongelmaksi tuli se, ettei kuullut mitään. Tämä ei johtunut siitä, että vanhuuden sivutuotteena minulta olisi kuulu huonontunut. Eikä se johtunut siitä, että esittäjät olisivat mutisseet liian hiljaa. Mutta se johtui metelöivästä yleisöstä. Tämä herätti monenlaisia ajatuksia. Ensin mietin, että vaivaako näitä aikuisia ADHD? Toinen ajatus oli, että juhlatilaisuuksia varten pitäisi perustaa kurssi. Kurssilla opetettasiin, että miten pitää käyttäytyä julkisissa esityksissä. Ihan perustietoa esityksen kunnioittamisesta ja muusta normaalista kohteliaasta käyttäytymisestä. Kurssilta saisi todistuksen, että onkelvollinen osallistumaan koulujen kevätjuhliin. Ilman tämmöistä todistusta, ei pääsisi juhlaan. Mietin myös ihmisen kehittymistä. Ihminen oppii lapsena aikuisten tavat. Tästä johtuu, että mikään ei muutu. Aikoinaan kun kristinusko levisi suomeen ja rakennettiin kirkkoja ja sinne tämä rahvas sitten paimennettiin. Silloin parvelta kurillaan syljeskely alla olevien niskaan oli tavallista, kuten myös se, että kampattiin kirkon penkkiin meneviä. Näiltä vanhemmilta sitten heidän lapsensa oppivat tavan käyttäytyä yleisissä esityksissä. He taas opettivat omille lapsilleen ja tämä on jatkunut keskeytymättömänä aina tähän päivään asti. Mietin, että eikö koulu voisi hyödyntää tätä asiaa. Aikoinaan kirkko langetti sakon näille koiruuden tekijöille. Kouluun voisi perustaa lukkaria vastaava virkamies, joka keräisi sakot metelöiviltä vanhemmilta. Näin ainaista rahapulaa kärsivien koulujen talous saataisiin kuntoon.
Kun olin aikani näitä ajatuksia mielessäni pyöritellyt huomasin  jälleen kerran sortuneeni yksioikoisiin ajatusrakenteisiin. Tilanteessa voisi nähdä myönteisiäkin piirteitä. Entä jos kysymys onkin siitä, että nämä perheet ovat päättäneet haastaa oppilaitten esitykset omilla esityksillään? Tämmöinen esitysten kilpailu voisi pakottaa oppilaat panostamaan entistä enemmän omiin esityksiinsä, jotta heidän esityksensä olisi niin mielenkiintoinen, että ihmiset seuraisivat sitä, eivätkä minkään perheen omaa esitystä. Samoin haastetta tulisi siitä, että mitään ääntä ei voi käyttää, koska ääni ei kuitenkaan kuulu näitten muitten esitysten takia. Heidän pitäisi aivan toisella tavalla rakentaa esityksensä eleitten ja ilmeitten varaan - tehdä ikäänkuin mykkäelokuvia. Tästä kilpailusta voisi syntyä aivan mielettömän upea ja mielenkiintoinen esityskulttuuri.
Nyt kun näitä kilpailevia esityksiä juhlassa oli, niin toimin tässä taidearvostelijana ja arvioin näitä esityksiä. Positiivinen asia on se, miten he olivat alkuvalmistelut tehneet. Ensinnäkin tämä yksi äiti oli nerokkaasti oivaltanut, että mahdollisimman paljon saa ääntä kun varoo ruokkimasta sylilastaan ennen esitystä. Se oli hyvin oivallettu. Samoin hyvin hän oli valmentanut hiukan vanhemman lapsensa kiipeilemään ylös ja alas penkiltä käyttäen vieressä istuvaa heille tuntematonta naista kiipeilypuuna. Samoin toisen esityksen isä oli hyvin valmentanut kuusivuotiaan poikansa  seilaamaan taukoamatta penkkinsä ja puolapuiden väliä. Valmistautuminen oli hyvällä tolalla. Mutta se dramaturkinen puoli oli unohtunut täysin. Hyvä taide-elämys on sellainen, että se herättää tunteita ja ajatuksia ja saa näkemään asiat aivan toisin. Kumpikaan esitys ei yltänyt tälle tasolle. Tunteita ne herättivät - negatiivisia sellaisia, mutta mitään uudenlaista ei mieleen tullut. Molemmissa esityksissä tuli sellainen tunne, että moukkamainen vanhempi siinä huonosti kasvatetun lapsen kanssa. Eikä tämä ole mitään uutta. Taktisesti oli erittäin huono ajatus rakentaa esityksensä tämän teeman varaan. Tai oikeastaan taktisesti haastava sen takia, kun kaikki muutkin perustivat esityksenstä tämän ajatuksen varaan. Jos kaikki esittää samaa teemaa, niin silloin esitykseen pitäisi saada erittäin voimakas ilmaisullinen puoli, jotta se ylittäisi muitten samaan teemaan perustuvat esitykset. Esimerkiksi tämän isän ja pojan suoritus ei ollut hääppöinen. Heidän rooli vaatteensa olivat liian tavanomaisia. Suunnittelu vaiheessa varmaan on tuntunut hyvältä ajatukselta se, että poika pitää lippalakkia päässään ja leikki sillä, mutta kovinkaan omaperäistä se ei ollut. Hän olisi voinut vähän mielenkiintoisemmin leikkiä. Samoin se on heistä tuntunut varmaan nerokkaalta ajatukselta, että he jutustelevat siellä kesken esityksen. He eivät kuitenkaan oivaltaneet, että pelkkä keskustelu jostain tyhjänpäiväisestä asiasta ei riitä tuomaan esityksen katsojille mitään elämystä. Heidän olisi pitänyt kehitellä jotain mielenkiintoisempaa sanottavaa, jotta yleisön mielenkiinto säilyisi. Tai mennä sitten toiseen ääripäähän: Jutella paljon paljon korostetumman tyhjänpäiväistä.
Kokonaisarvioni on se, että olisin kuitenkin paljon mieluummin seurannut näitten oppilaitten esitystä. Moitteita annan myös sille, että tila oli täysin sopimaton tämmöiselle tapahtumalle, jossa monta esitystä kilpailee keskenään. Juhlasalissa ei saisi olla penkkejä, vaan yleisön olisi paras olla seisoallaan, jotta voisi vapaasti mennä seuraamaan sitä esitystä, joka miellyttää eniten.

Kesämeteliä 2

Nyt se taas on alkanut - se kesämeteli. Ruonoleikkureitten helvetillinen meteli alkaa yleensä toukokuussa ja jatkuu keskeytymättä lokakuun loppuun. Tai lähes keskeytymättä - öisin on hiljaisempaa. Lokakuun lopussa alkavat sitten lehtipuhaltimet älämälöidä. Minä kun ajattelen asioista yksioikoisesti, niin mietin sitä, että miksi me itse tuotamme näin valtavasti meteliä. Tämä olisi aluetta, jossa ei olisi liikenteen meteliä, eikä mitään meteliä, ellemme itse tuota sitä. Kun lisäksi tiedän metelin aiheuttavan  mielenterveysongelmia ja aiheuttavan ihan konkreettista ruumiillista tuskaa, niin eikö asialle pitäisi tehdä jotain? Arvuuttelen mielessäni, että miksi asialle ei tehdä mitään?  Olisi niin helppo hankkia sähkökäyttöisiä tai käsikäyttöisiä laitteita, jotka eivät pidä melua. Ne tuntuvat olevan lisäksi tehokkaampia kuin nämä polttomoottorikäyttöiset. Ainakin sen perusteella kuinka kauan nämä moottori ihmiset joutuvat huudattamaan rakkineitaan. Sekin olisi helposti järjestettävissä, että olisi leikkuu ajat, jolloin meteli saataisin hoidettua kerralla. No miksei näin tehdä? Voisin ajatella, että syy on se, että muut ovat tyhmiä ja minä olen viisas. Se olisi jopa mukava ajatus. Ja niin haluaisin asian olevan. Mutta jos haluan asian olevan jotenkin, niin silloin pitää olla varovainen, koska halu sumentaa järjen.
    Kun mietin, että mikä syy siihen, ettei näin tehdä, niin yksi asia paljastuu ongelman ratkaisuksi. Ongelman ratkaisu piilee siinä, että koskaan ei kaksi ruohonleikkaajaa leikkaa samaan aikaan. Se ei ole sattumaa. Eikä se johdu siitä, että jälkimmäinen havahtuisi leikkuuhommiin kuultuaan leikkurin äänen, eikä kerkeäisi aloittaa ennenkuin ensimmäinen olisi lopettanut. Ei, vaan jutun idea liittyy siihen, että meidän toimintaamme ohjaa ne aivojen sisimmät kerrokset, jotka meille kehittyi kun olimme evoluutiokehityksessä hiiren asteella. Kysymys on reviiri käyttäytymisestä. Ruohonleikkurin metelillä ilmoitamma muille uroksille reviirirajamme ja naaraille, että täällä on työteliäs ja viriili uros. Siksi leikkurin äänen pitää olla mahdollisimman kova. Siksi koskaan ei kukaan uros leikkaa yhtäaikaa toisen uroksen kanssa, koska silloin se itse aiheutettu meteli ei kuulosta niin mahtavalta kuin jos siinä olisi toinen leikkuri mylvimässä vieressä. Annan nyt hyvän vinkin jollekin, joka haluaa rikastua. Jotkut ihmiset luulevat, että maailma on vielä pelastettavissa ja haluavat välttää hiilidioksidi päästöjä. Heille kannattaisi suunnitella sähkökäyttöinen ruohonleikkuri, johon liitetään  äänentoisto. Ruohon leikkuri olisi ekologinen ja silti meluisa. Ruohonleikkurin soittimessa olisi useita erilaisia, toinen toistaan kovempia ja miehekkäimpiä koneen ääniä, joista leikkuria käyttävä uros voisi valita sellaisen äänen, joka eniten vetoaisi juuri siillä paikalla pesiviin naaraisiin.
   Itse olen miettinyt kehitellä moisen pelin itselleni. Tai mieluummin sellaisen, että se olisi muuten täysin mekaaninen, mutta siinä olisi sähköllä toimiva meteliä tuottava laite. Tätä en kehittele mielessäni rikastumisen takia vaan tutkimus tarkoituksessa. Haluaisin tutkia, että onko mahdollista muuttaa tämän alueen reviirikäytöstä. Omaan laitteeseeni kehittelisin niin kovan äänen, että se olisi juuri ja juuri laillisuuden rajamailla. Mutta ei pelkästään äänen kovuus ole tavoitteena vaan sen inhottavuus. Tarkoitus olisi kehitellä niin inhottava ääni kuin mahdollista. Lehtipuhaltimen ääni on lähellä absoluuttisen inhottavaa ääntä, joten se olkoon ääni, josta ryhtyisin jalostamaan sitä vielä inhottavammaksi. Tutkimuksen olen suunnitellut tehtävän niin, että kyttäilisin otollisinta hetkeä. Kun näen, että joku naapureista istahtaa terassille rauhoittumaan kahvin tai kaljan ääreen, niin silloin on otollinen hetki ruveta leikkaamaan nurmikkoa. Samoin aloittaisin kesäsunnuntaina varhain aamuisin leikkuun. Joskus neljän tai viiden aikoihin olisi melko otollinen aika. Tästä tutkimuksesta olisi sekin etu, että näin saisin lähistöllä elelevät naaraat kiinnostumaan itsestäni.
Voi olla, että en pysty reviirikäytöstä muuttamaan. Mutta sitähän minä juuri tutkisinkin. Tai voi olla niin, että  kun tämä metelöinti on riittävän piinallista, niin silloin tehdään säännöt leikkuu ajoista ja äänen voimakkuudestaan. Silloin tämä reviiri käytös käy tarpeettomaksi ja uroksien on keksittävä jotain muuta.

Aivomato3

Ulkoillutin Ruskaa tässä päivänä muutamana. Joku äijänkutale juoksi ohi ja huomautti, että koira kiinni. Olin koulutuksellisista syistä juuri laittamassa Ruskaa kiinni, mutta huomautuksen kuullessani en sitten kytkenytkään. Hetken päästä sama kutale juoksi toiseen suuntaan ja kysyi ohi juostessaan, että onko minulla jokin erivapaus. Huusin perään: Juoksee ne kissatkin irti! Enempiin välienselvittelyyn siinä ei kerennyt. Mutta täytyy sanoa, että taas minun järkeni ei riitä. Ensinnäkin koira ei purrut kutaletta, ei liannut hänen vaatteitansa, eikä haukkunut, eikä kussut hänen kintuilleen, eikä ajatellut pahaa hänestä. Koomista tässä tapauksessa on se, että tämän huomautuksen saan kuulla Nastolassa, jossa kukaan ei piittaa laista tuon taivaallista. Täällä surutta annetaan auton käydä tyhjäkäynnillä, ajellaan moottorikelkoilla ja mönkijöillä aihan missä sattuu, kissat saavat mellastaa täysin vapaana luonnossa ja kaikessa muussakin ollaan täysin piittaamattomia. Kutaleen nenän asennosta näin, että hän ei varmaan mennyt huomauttelemaan tyhjäkäyttäjälle hänen rikoksestaan, eikä niille, jotka päästävät kissansa vapaaksi. Ei vaikka kumpikin on paljon pahempi rikos kuin tämä minun rikokseni. Teknisesti ottaen en edes tehnyt rikosta, sillä Ruska oli kytketty, vaikka ei narulla. Tyhjäkäynti on siis pahempi rikos kuin tämä minun eirikokseni. No tyhjäkäynti sinänsä ei niin kovin vakava rikos ole: Sillä tuhotaan vain tämä planeetta. Mutta onhan maapallo jo aika vanha ja joutaakin mennä. Ja niille, jotka asiaa surevat, niin lohdutuksekse se tieto, että monta muuta asumiskelpoista planeettaa jää vielä maailmankaikkeuteen. Tosin matka niihin on pitkänlainen ja sitten aina ei tiedä onko niissä jo asutusta. Mutta ei pidä antaa pikkujuttujen masentaa. Mutta kissan vapaana juokseminen onkin jo vakava juttu. Minä olen sopiva henkilö antamaan tästä asiasta viileän puolueettoman arvion. Puolueeton arvio miten koira ja kissa eroavat vahingollisuudessa: Kissa on koiraan verrattuna erittäin tehokas tapaja. Kun kissa salakavalasti livahtaa yöksi ulos, niin yhden yön aikana se tappaa valtavat määrät oravia, jäniksiä ja harvinaisia lintuja. Koskaan se ei tapa hiiriä tai rottia, koska se tietää, että niitten tappamisesta on ihmisille hyötyä. Eikä pelkästään  määrä ole olennaista vaan merkittävää on myös miten se sen tekee. Kissa haluaa aiheuttaa mahdollisimman paljon kipua ja kärsimystä saaliilleen ennenkuin sen lopullisesti tappaa. Koirallakin on jonkinlainen saalistusvietti ja joskus käy, että se ryhtyy saalistamaa. Mutta silloin se tapaa saaliinsa nopeasti, tehokkaasti ja lempeästi. Ulosteet on toinen asia. Ruska ei koskaan mene toisen tontille, joten se ei voi sinne tehdä tarpeitaankaan. Mutta kissa menee aina toisten tontille tarpeilleen ja aina pienten pilttien hiekkalaatikolle, jos vain sellainen on tarjolla. Se tietää, että sieltä ulosteiden mukana taudit leviävät parhaiten ihmisiin. Hyvin monenlaisia tauteja niissä ulosteissa onkin. Merkittävin on aivomato. Kissan ulosteesta se aivomato joutuu lasten käsiin ja suuhun ja suusta elimistöön. Elimistöön päästessään se hakeutuu aivoihin ja alkaa syödä aivomassaa. Heti tämä ei aiheuta kovinkaan selviä oireita. Liikenteessä kun seuraa miten joku  siellä koheltaa, niin siitä tietää, että hänellä aivomato on jo tehnyt jonkinverran tuhojaan.  Dementiat ja muut muistisairaudet johtuvat siitä, että aivomato on jo syönyt melkoisen osan aivoista. Luulen muuten, että tältä äijänkutaleeltakin on aivomato syönyt aivojen järkikeskuksen.

Aivomato2

Harmittaa, että tuli aloitettua tämä ploki. Oli harkitsematonta aloittaa tämmöinen verkkikirjoittelu, sillä enhän minä mistään muusta osaa kirjoittaa kuin kasvihuoneilmiöstä ja koirasta. Nyt ei auta muu kuin jatkaa katkeraan loppuun. Paitsi tekstin köyhyys, niin vaarana on holtiton kielenkäyttö. Siitä ei voi seurata kuin vahinkoa. Marianne muistutti, että olen kerennyt jo luvata, etten ruikuta. Olen siis mennyt lupaamaan sellaista, mitä en missään nimessä pysty pitämään. Olen syntynyt ruikuttajaksi ja luonteelleni en mitään mahda. Yritän lohduttautua sillä, että eihän orjuuttakaan olisi poistettu, elleivät orjat olisi ruikuttaneet. Mutta onhan se huono elämänasenne. Ehkä heidänkin olisi pitänyt katsoa elämän myönteisiä puolia. Nytkin kun katson ulos, niin näen kuinka vettä tihuttaa. Sekin asia on pelkästään myönteinen juttu: Luonto saa virkistävää vettä ja mikä parasta - nyt olisi mitä mainoin sää valokuvata. Menenkö ulos kuvaamaan vai murehdinko sisällä?  Voisihan tutkiskella omaa itseään. Se se vasta masentava juttu olisi. Aina sanotaan, että kun ihminen vanhenee, niin se viisastuu. Minusta taas tuntuu, että mitä vanhemmaksi minä tulen, niin sitä tyhmemmäksi muutun. Toki tietomäärä lisääntyy, mutta aina huonommin minä ymmärrän ihmistä. Kun katselen mitä nämä kanssa veljet ja sisaret touhuavat täällä maapallolla, niin sitä järjettömiltä tämä ihminen tuntuu. Koomista asiassa on, että tämä eläinlaji kutsuu itseään viisaaksi ihmiseksi. Mutta kuinka on mahdollista,  että tämä homo sapiens laji on yleensä pysynyt hengissä neljä miljoonaa vuotta?

HUONON VIESTIN TUOJA

Pitääkö minun lopettaa ruikutus. Minua ahdistaa se, että tuhoamme tämän planeetan. Olen ollut typerä ja hölmö kun olen ajatellut, että kohti tuhoa vievä kehityksen suunta on muutettava. Tai siinä ei ole mitään hölmöä, vaan hölmöä on se, että olen käynyt ajatusketjun. Ajatusketju on seuraava: Maailma tuhoutuu, jos emme tee mitään - kaikkien pitää muuttaa tapojaan - eivätkä ihmiset muuta tapojaan, jos heille ei kerro siitä mitä on tulossa - siis minun on kerrottava mitä on tulossa. Tämä on aivan naurettava ajatusrakennelma, koska se perustuu olettamukseen, että ihmiset muuttavat tapojaan kun he tietävät mitä on odotettavissa. Mutta eihän se niin mene. Vaan homma toimii niin, että kun kerron tulevasta, niin ensin he kieltävät, sitten he syyttävät pelottelusta ja lopuksi he tuomitsevat minut. Ennen huonon viestin tuoja tapettiin, mikä on hyvin perusteltua, sillä kai viestin tuoja on edesauttanut huonoa kun on siitä kertonut. Valitettavasti nykyään tämä vanha hyvä tapa ei ole sallittu. Siksi lynkkaus tapahtuu henkisellä puolella. Minusta pitäisi olla käytännöllisempi, eikä aina mennä siihen virtuaalisuuteen. Mutta viimeinen vaihe on se, että sitten kun ei ole enää mitään tehtävissä nämä ihmisettuomitsevat sen viestin tuojan siitä, että miksei se varottanut ajoissa. Näinhän se tulee menemään ja siksi minun on parasta lopettaa ruikutus ja pitää hauskaa niinkauan kun se on mahdollista. Aika ikäviä semmoiset ihmiset, jotka aina valittavat. Pitäisi nyt vain keksiä keino, että miten minä itse pystyn hyväksymään tulevan tuhon. Olut on hyvä lääke melkein minin vain. Toinen keino voisi olla, että hokisin mantraa: Mitä minä välitän kun ongelma ei ole minun vaan jälkipolvien. Juo vain olutta.

Suomennoksia

Tarjosin eteläsuomen sanomiin yleisönosaston kijroitusta. Eivät julkaisseet. Mutta lokiin voi kirjoittaa ihan mitä haluaa. Joten kirjoitan siitä vähemmän siistin version tähän.

Ihmisen yksi ominaisuus on se, että sen ajattelu ei ole johdonmukaista. Normaalisti pieni epäjohdonmukaisuus hyväksytään, mutta kun se kasvaa liian suureksi, niin silloin kaikki nostavat äläkän. Mutta joissain asioissa epäjohdonmukaisuuden määrään ei reakoida mitenkään. Yksi pahimmista asioista on suhtautuminen ilmastonmuutokseen. Olenkin siirtänyt pahimpia ilmastonmuutokseen liittyvistä pahimmista epäjohdonmukaisuuksista muihin elämän alueisiin. Osin olen tehnyt sen estääkseni  omien aivojeni rappeutumista ja osin siksi,  että on mahdollisuus, että joku huomaa oman ajattelunsa nurinkurisuuden.

Ilmastoajattelu: Jokaisen valtion pitää vähentää saastuttamista sama prosenttimäärä. Siis niitten valtioiden, jotka syytävät ilmakehään 20 tonnia vuodessa henkeä kohden pitää vähentää yhtä monta prosenttia päästöistä kuin niitten valtioiden, jotka päästävät ilmakehään 500 kiloa vuodessa henkeä kohden.

Sama muutettuna nuorisorikollisuuteen: Nuori herra Kutvonen potee ahdistusta ja pyrkii ahdistuksestaan eroon polttamalla kirkkoja. Edellisen viiden vuoden aikana hän on polttanut kolme kirkkoa. Asiaa sovitellaan ja päädytään siihen, että seuraavan viiden vuoden aikana hän saa polttaa vain kaksi kirkkoa. Mutta samalla vaaditaan, että hurskaan eläkeläismuorin pitää myös vähentää polttamiensa kirkkojen määrää yhdellä seuraavan viiden vuoden kuluessa - muuten hänelle langetetaan ankarat sanktiot.

Toinen esimerkki: Kun Afrikassa kasvihuoneilmiö aiheuttaa aavikoitumista ja kuolemaa, niin me emme ole vastuussa asiasta.

Sama siirrettynä sianhoitoon: Kutvosen isäntä harjoittaa siankasvatusta. Sikalan lietelannan hän ajaa sikalan taakse, mistä se ojaa pitkin valuu naapurin kaivoon. Sikatalous kannattaa ja sikojen määrä nousee kolmesta siasta kolmeensataan sikaan. Tästä seuraa, että naapurissa puolet kuolee ja toinen puoli kärvistelee hillittömien vatsatautien kourissa. Kutvosen kanta on se, että mitä se hänelle kuuluu, jos naapurissa sairastellaan. Hän on myös tuohtunut ajatuksesta, ettei saisi enää ajaa lietelantaa naapurin kaivoon - sehän on saavutettu etu.

Kolmas esimerkki: Ilmasto tutkijat pelottelevat.

Sama sovellettuna terveydenhoitoon: Keski-ikänen herra Kutvonen menee työpaikan vuosittaiseen terveys tarkastukseen. Lääkäri tutkii hänet ja katsoo häntä ja mielessään ajattelee, että Kutvonen on hiukan nuupahtaneen näköinen. Siksi hän kyselee tämän elintavoista ja saa selville, että hän polttaa tupakkaa muutaman askin päivässä. Hän saa myös selville, että hän juo viinaa pullon pari päivässä. Selviää myös se, että ruokana hänellä on rasva ja sokeri. Lisäksi käy ilmi, että liikunta harrastuksena hänellä on surffailu television kaukosäätimellä. Selviää myös se, että hän harrastaa seksiä afroafrikkalaisten huorien kanssa suojaamattomana. Kun tämä kaikki selviää lääkärille, niin mitä hän sanoo? No hän sanoo: Ei sinulla ole mitään hätää. Sillä, jos hän olisi kertonut totuuden, niin asiakas olisi pitänyt sitä pelotteluna. Sitäpaitsi: Saattaisihan Kutvonen jäädä auton alle seuraavalla viikolla ja siksi olisi ollut turhaa aiheuttaa hänelle pelkoja.

Neljäs esimerkki: Kiistetään ilmastonmuutos.

Sama sovellettuna joulukiireisiin: Rouva Kutvonen puuhastelee keittiössä kun lapset tulevat olohuoneesta ja kertovat, että joulukuusi on syttynyt tuleen. Kutvonen jatkaa kaikessa rauhassa laatikoitten paistamista, sillä hänellä on se vakaumus, että tulipalo hoituu parhaiten kiistämällä tulipalon olemassaolo. Ja koska palohälyytinkin huutaa, niin se todistaa vain sitä, että lapset ja palohälyytin ovat salaliitossa.

Viides esimerkki: Ilmastonmuutoksen torjuminen on kallista.

Tämän sovellus sopii hyvin jatkoksi edelliseen tarinaan: Viimein Rouva Kutvosen on uskottava tulipalon olemassaolo kun lieskat lyövät keittiön ovesta sisään ja hänen lasten on paettava kiireesti parvekkeelle. Sieltä hän soittaa palolaitokselle ja kertoo tilanteen. Mutta palopäällikkö kieltäytyy lähtemästä sammutustöihin. Perusteluksi hän sanoo sen, että tulipalon sammuttaminen kerrostaloasunnossa on kallista puuhaa.

Kuudes esimerkki: Ilmastonmuutos uhkaa ja kaikki vain jatkavat samaan malliin.

Tämä sovellettuna pilkille menoon: Varttunut herra Kutvonen on menossa pilkille. Hyvälle pilkkipaikalle voi mennä kiertämällä yksi saari tai sitten suoraan.  Suoraan mennessä todennäköisesti putoaa jäihin ja hukkuu. Mitä tekee Kutvonen? No tottakai hän menee suoraan, sillä kiertämisestä tulee kustannuksia. Sitäpaitsi ei ole aivan sataprosenttisen varmaa, että hän hukkuu. Ja ainahan voi käydä niin, että juuri kun hän putoaa jäihin, niin pelastushelikopteri sattuu lentämään yli.

ONKO MAAPALLO LITTEÄ?

Mieltäni vaivaa kysymys, että onko maapallo litteä? Nimestä voisi kyllä päätellä, että se onkin pallonmuotoinen. Muutama vuosi sitten kuoli kaveri - muistaakseni englantilainen - joka väitti maan olevan litteä kuten pannukakku. Hän teki asiasta tarkkoja mittauksia ja kampanjoi tieteellisen näkemuksensä puolesta ahkerasti. Silti hänen oppejaan ei kouluissa esitelty vaihtoehtoisena opetuksena, vaan siellä opetettiin vain aurinkokeskeistä oppia.
Tämä johdannoksi.
Minulta on kysytty, että mitä siinä kaverin kirjoituksessa oli - siinä, mikä synnytti edellisen plokikirjoituksen?  Siinä oli monenmoista sekavaa, kuten väite, että aurauskalustot on hävitetty, koska tiedotusvälineet ovat aivopesseet ihmiset luulemaan, että ilmastonmuutos on tulossa. Siinä väitettiin, että ennustajat ovat olleet väärässä, sillä ilmasto ei ole lämmennyt. Aika hullunkurinen väite, kun ajattelee, että vuosi 2010 oli yhtä lämmin kuin vuosi 2005, joka oli historian lämpimin vuosi. Lisäksi vuosi 2010 oli 34. perättäinen vuosi, jolloin keskilämpötila oli korkeampi kuin yleensä 1900 luvulla. Toinen pöhkö väite oli, että vaihtoehtoiset ilmastomallit eivät saa ääntään kuulumaan. Ilmastotutkijoista vähintäin 99 prosenttia on vakuuttunut, että ilmastonmuutos on tosiasia, ilmastonmuutos on vakava juttu ja ilmastonmuutos on ihmisen aiheuttamaa. On kourallinen ilmasto "skeptikkoja" - joista suurin osa taitaa olla öljyyhtiöiten palkkalistoilla - jotka esittävät tätä vaihtoehtoista ilmastomallia. Kuitenkin he saavat vähintäin saman määrän palstatilaa kuin nämä 99 prosenttia tutkijoista.
Ihmetyttää vain se, että mikä saa ihmisen itsepintaisesti uskomaan johonkin? Ilasto "skeptikoilla" tilanne on vähän eri kuin kirjoittajalla - he saavat melkoista palkkaa siitä, että levittävät vääriä uskomuksia. Mutta tämä kirjoittaja - tai kaveri, joka itsepintaisesti uskoi maan olevan litteä - miten heidän ajattelunsa kulkee? Voi olla, että kirjoittaja raivokkaasti puolustaa elämäntapaansa. Hänellä on mönkijöitä ja moottorikelkkoja leluinaan ja jos hän näkisi tosiasiat, niin hänen olisi luovuttava leluistaan. On  siis parempi olla näkemättä tosiasioita. Mitähän hyötyä maan litteyteen uskovalla on ollut siitä, että maa olisikin litteä eikä pyöreä?

Asennoituminen

Luin tänään etlarin  yleisönosaston kirjoituksen ilmastonmuutoksesta. Ja tulin vihaiseksi. Taistelen tätä asennettani vastaan. Kysyn itseltäni: Miksi minä suutun? Mutta en voi sille mitään, että tyhmyys ja tietämättömyys suututtaa. Oikeastaan kirjoituksessa oli kaikki ne asiat, jotka saavat minut vihaiseksi. Ensinnäkin se täydellinen tietämättömyys yhdistettynä itsevarmaan tapaan esittää asiansa. Toiseksi se, että kirjoituksessa valehdeltiin ja kolmanneksi se, että kirjoituksesta henki jääräpäinen asenne pitää kiinni omasta rajoittuneesta katsantokannastaan. Onko minulla oikeutta suuttua siitä, että joku on tyhmä ja on väärässä? Eikö tyhmä ja väärässä olijalla olisi oikeus olla itsevarma? Jos tarkemmin asiaa ajattelee,  niin minun pitäisi kunnioittaa ihmistä, joka häpäisee itsensä näin avoimesti. Helppohan on viisaita sanoja kirjoittaa, koska siinä ei aseta itseään altiiksi. Mutta todellista rohkeutta osoittaa se, että uskaltaa esittää näin päättömiä väitteitä. En minä vain uskaltaisi. Olen siis pelkuri. Toisesta syystäkin minun pitäisi kunnioittaa tätä kirjoitusta. Se on se, että jos hän ei olisi kirjoittanut niin antaumuksella täyttä roskaa, niin en olisi suuttunut. Kun en olisi suuttunut, niin minun ajatukseni olisivat uinuneet ties kuinka kauan. Ja koska ne olisivat uinuneet, niin tämä minun elämäni toista plokikirjoitusta ei olisi syntynyt. Ei ainakaan näin pian.

Uutta kokeilemassa

Tämä on elämäni ensimmäinen ploki. En tiedä mihin tämä vielä johtaa? On minulla sanottavaa - niin on monella miljardilla muullakin. Joten olen erittäin varauksellinen tämän asian suhteen. Toinen asia, miksi olen varauksellinen, on se, että perjantaina Hannu Salama puhui paljon viisaita juttuja. Yksi hänen viisautensa oli se, että jos kaikki vain keskustelee, mutta kukaan ei koskaan kerkeä miettiä asioita, niin olemme huonolla tiellä. Pitäisi siis osata myös vähän miettiäkin asioita, eikä vain heittää kevyttä herjaa Soinin tapaan.